Wincave <3 Pharrell

Wincave <3 Pharrell

Kun Suomi herää huomenna jälleen yhteen maanantaiaamuunsa, on Pharrell varmuudella julkaissut toisen sooloalbuminsa. Hän saattaa myös olla samana aamuna Oscar-voittaja. Siksi onkin hyvä aika osoittaa tälle yleisnerolle rakkautta.

Pharrell Williams kun on kirjoissani yksi hienoimmista muusikoista. N.E.R.D:n levyt ovat viimeisintä lukuun ottamatta olleet vakikuuntelussa kohta liki kymmenen vuotta, eikä loppua näy, The Neptunesin tuotantodiskografiasta löytyy unohdettuja helmiä jatkuvalla syötöllä ja Pharrellin ääntä eri kappaleissa jaksaa kuunnella aina. Eikä sovi unohtaa, että hän on ollut synonyymi coolille koko 2000-luvun.

Pharrellista ei kumminkaan voi puhua ilman hänen aisapariaan Chad Hugoa. The Neptunes on nimenomaan duo, jossa molemmat osapuolet ovat tasavertaisia. Toinen vain tykkää tuoda itseään enemmän esiin.

Internet on pulloillaan listoja The Neptunesin ja Pharrellin parhaimmista biiseistä, mutta itse halusin valita tärkeimmät. Tärkein tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että pidän niistä itse henk. koht. eniten. Osa kappaleista ei missään nimessä ole nerokkainta, kekseliäintä tai tarttuvinta heiltä, mutta ne ovat kolahtaneet minuun. En myöskään halunnut laittaa kappaleita tärkeysjärjestykseen, koska se olisi mahdotonta. Siksi listaankin ne kronologisesti, jotta tuottajaduon kehitys kuuluisi.

Ol’ Dirty Bastard feat. Kelis – Got Your Money

Wu-Tangin sekopäisimmän jäsenen soolomateriaali on kiinnostavaa jo pelkästään täysin arvaamattoman räppärin riimien takia. Homma lähtee hirvittävään nousuun, kun biitti potkii kuin pillastunut aasi ja siinä on korvaan vastustamattomasti tarttuva koukku. Got Your Money on juuri sellainen kappale.

Kelis – Caught Out There

Kelisin ensimmäinen hitti on myös ensimmäinen kappale, jonka kuulin The Neptunesilta. En sitä tosin tiedostanut silloin. Nykyisin se on päivänselvää. Soundit ovat oppikirjamaista The Neptunesia yksinkertaisuudessaan. Kelis taas ei luota ”vähemmän on enemmän” -ajatteluun, vaan takoo kappaleen sanoman vihaisuudellaan väkisin kalloon.

Britney Spears – Boys (Co-Ed Remix)

Kirjoissani yksi parhaista Britney Spearsin kappaleista. Jälleen kerran tuotanto on The Neptunesin tasolla täydellisen tavaramerkkimäistä heidän popimmista kappaleistaan, mutta Britneyn ja Pharrellin dialogi tekevät kappaleesta toimivan.

Pharrell Williams feat. Jay-Z – Frontin’

Pharrellin ensimmäinen ja pitkään myös paras soolokappale oli epätasaisen tuottajalevy Clonesin harvoja valopilkkuja. Se on tällä listalla myös ensimmäinen esimerkki siitä, kuinka nerokkaan nostattavia c-osia The Neptunes parhaimmillaan luo. Kohta ennen Jay-Z:n verseä on aina yhtä pysäyttävän hieno.

Justin Timberlake – I’m Lovin’ It

The Neptunes tuotti Justin Timberlaken ensimmäiselle soololevylle ison osan sen hiteistä, mutta silläkin ne jäivät Timbalandin tuotantojen varjoon. McDonaldsin mainoskampanjaa varten tehty I’m Lovin’ It on siksikin erottunut edukseen. Tässä vaiheessa tosin jo The Neptunesi tyyli alkoi toistamaan itseään pahasti ja väistämätön lasku ei ollut kuin ajan kysymys.

Snoop Dogg feat. Justin Timberlake & Charlie Wilson – Signs

Snoop Dogg oli 2000-luvun alussa elähtynyt, entinen jätti, jonka uraa kuvasi turhankin hyvin vuonna 2001 julkaistu Doggystyle. Se oli siis pornoelokuva, jolla Snoop räppäsi ennen ja jälkeen aktien. Onneksi vuotta myöhemmin The Neptunes tuli hätiin. Ensin tuli Paid Tha Cost To Be Da Boss, mutta kahta vuotta myöhemmin tullut R&G räjäytti pankin. Drop It Like It’s Hot on edelleen sen muistetuin hitti, mutta Signsin torvet sekä Timberlaken ja Wilsonin falsetit tekevät siitä yhden mieluisista Snoopin biiseistä minulle.

Ludacris – Money Maker

Ludacrisin musiikki on aina assosioitunut minulla guilty pleasureksi. Mies on ihan hyvä räppäämään kyllä, mutta ne sanat, ne sanat. Money Makerillakaan ei olla kovin hengellisissä ja syvällisissä sfääreissä, mutta peppuhommista räpätessä on ehkä parempikin jättää filosofia muiden harteille. The Neptunesin biitissä kuuluu jo tässä vaiheessa kamppailu Timbalandin kanssa tuottajaherruudesta.

CRS – Us Placers

Kanye Westin, Lupe Fiascon ja Pharrellin trio julkaisi koko ”uransa” aikana tasan kaksi biisiä. Noin nimekäs trio olikin nimiensä puolesta liian hyvä muodostuakseen muuksi kuin kahden kappaleen otsikkoryhmäksi. Se ei poista Us Placersin hienoutta, jossa Thom Yorken The Eraseria käytetään hienosti taustana.

N.E.R.D. – Anti Matter

N.E.R.D.:lta on käsittämättömän vaikeata valita vain yksi kappale tärkeimmäksi. In Search Of… ja Fly Or Die ovat molemmat edelleen toimivia ja hyviä soulpoprock-levyjä. Seeing Soundskin on parempi kuin maineensa, vaikka ei toimi kokonaisuutena edeltäjiensä veroisesti, saatika sisällä yhtä hienoja biisejä. Anti Matter on silti pakko valita, koska se on kappale, jonka aikana sain koskea Pharrellin kultasormia Kulttuuritalolla. Tarina on vain niinkin tylsä, että olin eturivissä, fiilistelin keikan todella paljon myöhästynyttä alkua kädet ojossa ja Pharrell heitti läpyn. Oli hieno hetki.

Frank Ocean – Sweet Life

2010-luvun hienoimman levyn kolmanneksi hienoimman kappaleen tuottaja tuli minulle suurena yllätyksenä. Sweet Life kun ei kuulosta kappaleelta, jossa olisi Pharrellin kädenjälki. The Neptunesin tai Pharrellin soundissa kun harvoin kuulee klassisen soulin elementtien olevan pääosassa. Sweet Lifen koskettimet kun ovat ihan silkkaa Stevie Wonderia. Upea kappale siltikin.

Pharrellin toinen sooloalbumi Girl ilmestyy huomenna, mutta sitä voi käydä kuuntelemassa jo Kuuntelijasta. Jos Pharrellin ja The Neptunesin tuotantoon haluaa tutustua laajemminkin, suosittelen alkuun Nuorgamin oikein hyvää Spotify-soittolistaa, jonka pariin pääsee tästä.

3 kommenttia kirjoitukseen Wincave <3 Pharrell

  1. Anna Amaizin Anna Amaizin kommentoi:

    Pus meitsin jutun linkkaamisesta! On muuten aika kova levy.

    1. Lauri Lauri kommentoi:

      Pus pus! ^__^ Levy oli mulle ehkä pieni pettymys. Hirvittävän sulavat soundit, mutta biisit jäävät vähän köykäisiksi. Marilyn Monroe, Brand New, Happy ja Gust of Wind ovat varmaan ainoat, mitkä toimivat todella kovaa. Muut ovat snadisti tapettia. Harmi.

      1. Anna Amaizin Anna Amaizin kommentoi:

        Mulle tää oli vuoden eka levy, joka herätti sellaista tiettyä lapsenomaista innostusta. Mutta allekirjoitan kyllä tuon pointin. Heti kun lakkaa soittamasta repeatilla noita koviksia, huomaa, että onhan siellä nyt aika paljon valkoista kohinaa seassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.