Wincaven joulukalenterin luukku 17: Sanni – Sotke mut

Siinä on jotain erityisen hienoa, kun minulle täysin puskista hyppää esiin artisti, jolta en odota mitään, mutta joka vetää teoillaan maton alta. Sannin kohdalla kävi juuri niin.

Minun pitäisi varmaan tässä vaiheessa kehuskella, että tiesin Sannista jo x-aikaa sitten ja odotin suuria. Olen vanha ja kyyninen mies, jota ei kiinnosta mikään uusi, joten en tiennyt Sannista mitään. En edes osannut yhdistää Miss Farkku-Suomi-Sannia artisti-Sanniin. Kyynisyys vain kasvoi, kun monet persoonat häntä estotta kehuivat.

Tuli hetki, kun kasasin ennakkoluuloni yhteen kasaan ja laitoin levyn soimaan. Olin valmis pahoittamaan mieleni. Kävi täysin päinvastoin. Sannin Sotke mut kun on levy, jolla esiintyy tässä maassa harvinaisesti artisti, joka ei levyllään etsi itseään. Sanni kuulostaa harvinaisen valmiilta. Levyn tuotantokin on ajassa kohtuullisen hyvin pysynyttä olematta kumminkaan väkinäistä tai myötäkarvaan paijaavaa.

Enemmän levyä kuunneltuani aloin tykkäämään biiseistä ihan kunnolla. Toki osassa kappaleista kuuluu nuoruuden naivismi, mutta se on odotettavissa. Se sopii jopa kuvioon. Se on anteeksipyytelemättömyydessään hienoa ja mielenkiintoa lisäävää. Ainoastaan harmittamaan jäävät loppupuolen heikommat sävellykset ja yhdentekevämmät kappaleet. Sekään ei lopulta ole järin suuri ongelma, koska se johtuu lähinnä omasta päästäni.

Jos minun pitäisi ajatukseni kiteyttää, niin sanoisin Sannin olevan virkistävin kotimainen pop-artisti. Sanni osaa tehdä tarttuvia kappaleita, jotka eivät kumminkaan ole laskelmoivan yhdentekeviä ja kliseisiä. Tuotantokin on modernia ja kuulostaa hyvältä. Vihdoin siis jotain, jonka juuret eivät ole iskelmässä. Se on minusta asia, mikä saa uskomaan maamme nuoriin tekijöihin. Minä uskon Sanniin.

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.