Joulukalenterissa ollaan nyt luukkujen availussa siinä vaiheessa, että käsittelyn alle tulevat vuoden ”parhaat” levyt. Käsittelyssä olevat eivät siis välttämättä ole parhaita, vaan ne ovat eniten herättäneet minussa tunteita tai ajatuksia. Siksi haluan niistä kirjoittaa nyt, kun en aiemmin pystynyt tai jaksanut.

Siksi haluaisin nyt kirjoittaa lähes ainoasta amerikkalaisesta indie-levystä, josta pidin tänä vuonna. Local Nativesin toinen levy miellytti minua pitkin vuotta suunnattoman paljon. Verrattuna rytmeillä leikittelevään debyyttiin on kakkonen paljon seesteisempi. Toki rytmit ovat tälläkin kaikkea muuta kuin tavanomaiset, mutta Hummingbirdillä yhtye on tunnelmaltaan vahvempi ja melodisesti rikkaampi. Vähän niin kuin Heavy Feetin tyyliin.

Onkin hienoa, että yhtye on uskaltanut selkeyttää ilmaisuaan ja valinnut tien, millä lähtivät musiikkiaan jalostamaan. He olisivat helposti voineet tehdä debyyttinsä jatkeen, mutta eivät tehneet sitä. Siksi levyn kansikuva onkin äärimmäisen kuvaava. Vieläkään en tiedä ovatko kannen heput kipuamassa katolle vai pudottautumassa sieltä. Siitä huolimatta se on hieno vertauskuva levylle. Levyllä nimittäin soittaa yhtye, joka on reunalla valmiina ottamaan askeleen tyhjyyteen tai nousemassa huipulle. Siksi sitä on ollut ilo kuunnella.

Suosittelen siis täydellä sydämellä. The National -fanit voinevat myös ottaa kopin, eikä pelkästään siksi että Aaron Dessner on tuottanut levyn.