Joulu on taas, joulu on taas, musamediat täynnä listoi. Ei tosin Wincave. Ainakaan perinteisessä listamuodossa.

WIncaven perusajatuksena oli vältellä vanhoja kaavoja, mihin No You Girlsin aikana takerruin ehkä liiaksikin. En tiedä, olenko ihan täysin onnistunut, mutta ainakin olen yrittänyt. Nyt yritän vältellä kaavamaisuutta välttelemällä listailua.

Sen sijaan saatte joulukalenterin. Jouluaattoon asti käsittelen 12 kappaletta ja 12 albumia, joista olisin halunnut kirjoittaa aiemmin. Ne eivät välttämättä ole vuoden parhaita teoksia, mutta ne ovat herättäneet minussa tunteita. Tunteiden ja ajatusten varassa tämäkin blogi pyörii.

Ensimmäisenä haluan käsitellä Miley Cyrusta. En ole ennen tätä vuotta halunnut tutustua häneen artistina. Cyrus kun on vaikuttanut aina laskelmoidulta tuotteelta, joka on samaan aikaan viaton Disney-tyttö ja seksillä sitä imagoa karsitava nuori pop-artistin alku. Se ei kiinnostanut, koska musiikki ei näistä lähtökohdista voinut aiheuttaa muuta kuin ärsytystä.

Viime kesästä lähtien Miley onkin twerkannut tieni sydämeeni. Samalla kun tempaukset vaikuttavat noloilta, ne ovat myös käsittämättömän anarkistisia. Miley kun tuntuu tekevän ne enemmän omasta tahdostaan kuin markkinointisetien toiveista. Ainakin jos kuuntelee Bangerzin sanoituksia ajatuksella. Tai mistäs minä tiedän, ovatko levyn lyriikat lopulta Cyrusin itsensä käsialaa. Levyn krediittilista kun on pitkähkö. Haluan silti uskoa, että Cyrus tekee vihdoin musiikkia, jota hän itse haluaa ja seksuaalisuuden ylistys on iso osa sitä. Hän nauttii siitä, eikä tee sitä vain itseis- ja huomioarvollisesti, koska rahakirstunvartijat käskevät. Luulisin.

Wrecking Ball. Vuoden hienoin voimaballadi. Siinä toimii noin periaatteessa aivan kaikki. Siinä on sopivan voimaannuttavat ja koskettavat sanat, melodia tarttuu ja se kasvaa juuri oikeissa kohdissa juuri oikean määrän. Toki se on käyttöpoppia, mutta genressään aivan pirullisen toimiva ja hyvä kappale.

Terry Richardsonin ohjaamasta videosta sanoin aiemmin, että se on pysäyttävä. Sitä se on, muuten en sitä osaa tulkita. Mileyn alastomuuskin pilataan oikeastaan sillä, että osalla videosta hän esiintyy vähissä vaatteissa ja keikistelee seksikkäästi. Kappaleen teemaan alastomuus sopisi tuomaan, no, alastomuutta ja sen tuomaa haavoittuvuutta, mutta nyt se on vain vihjailevaa tirkistelyä. Vaikka kappale ei sinänsä olekaan haavoittunut, moukari symboloi täysin päinvastaista. Silti Mileyn keikistely ei ole voimaannuttavaa, mitä sillä kai haluttiin hakea. Tai sitten post-feminismi menee minulta täysin ohi.

Bangerzin olisi voinut ihan hyvin mainita albumienkin kohdalla. Se on meinaan hyvä pop-levy. Sillä on hyviä pop-kappaleita. Se riittää.