Wincaven Flow-tärpit

Wincaven Flow-tärpit

Viikonloppuna juhlitaan Suvilahdessa Flow-festivaaleja, jonne allekirjoittanut suuntaa jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Tuon luvun kirjoittaminen on samaan aikaan hauskaa että hämmentävää. Joka tapauksessa olen ollut hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon festivaalin ohjelmisto on saanut kritiikkiä. Minusta kun se on parhain ja kiinnostavin sitten vuoden 2011. Todistaakseni väitteeni, koostinkin pienen tärppilistan bändeistä ja artisteista, joita odotan eniten. Ja jotta listasta ei tulisi Iijoki-sarjan pituista, keskityn ns. urbaaniin musiikkiin. Indie-tärppejä voi kysellä kommenteissa.

PERJANTAI

Pusha T
18:45 @ Black Tent

Kanye Westin alaisuudessa entisestä Clipsen jäsenestä on kasvanut yksi kovimmista nykyräppäreistä. My Name Is My Name varsinkin oli osoitus siitä, ettei Pusha T:n tarvitse tuijottaa menneisyyteen. Toivottavasti uho on yhtä kovaa kuin King Pushilla.

Aksim
19:30 @ Tiivistämö

Kemmuru on edustettuna Flow’ssa tänä vuonna edustettuna kahdessa eri osassa. Aksimin oma soolokeikka on tiedossa perjantaina. Miehen Isompi kuin Aksim soololevy oli odotuksiin nähden ehkä pieni pettymys, mutta sen tähtihetket ovat onneksi isompia kuin kokonaisuus. Niiden lisäksi Suvilahdessa kuultaneen jonkun verran vanhaa kunnon Kemmurua.

Jessie Ware
21:00 @ Main Stage

Pari vuotta sitten Jessie Ware ihastutti niin debyyttilevyllään kuin Tavastian keikallaan. Tulevan levyn ensimaistiaiset antavat osviittaa siitä, ettei karismaattisen ja lahjakkaan naisen kappaleet ole yhtään sen heikompia. Niitä kun voi olla tiedossa Suvilahdessa paljonkin.

Jon Hopkins
21:30 @ Black Tent

Harmittavasti Jessie Waren kanssa osittain päällekäin menevän Hopkinsin jumitustekno olisi kiinnostanut paljonkin. Viimevuotinen albumi Immunity kun on soinut stereoissani varsin tiuhaan. Tunnelmalliset tamppaukset kiinnostavat isosti.

Yasiin Bey aka formerly and forever to be known as Mos Def
23:00 @ Main Stage

Listoissani maailman parhaimman räppärin keikka on aina tapaus, vaikka taannoinen Nosturin keikka omassa päräyttävyydessään pieni pettymys olikin. Mos Def kun on parhaimmillaan räpätessään, eikä improvisoidessaan nykytanssia. Päälavalla voidaankin nähdä siis ihan mitä vaan. Tuntuu pahalta sanoa, että itse toivon miehen tuijottavan menneisyyteen.

Peanut Butter Wolf
23:30 @ Red Bull Music Academy Backyard

Legendaarisen Stones Throw -levyyhtiön perustaja ja pääjehu Peanut Butter Wolf on jo statuksensa takia kiinnostava vieras. DJ:nä hän on statustaan isompi, joten en voi muuta kuin suositella tsekkaamaan, kun herra pistää parastaan levysoitinten takana.

LAUANTAI

Shivan Dragn
15:30 @ Tiivistämö

Periaatteessa Shivan Dragnin voisi laskea myös indielutkutukseksi, mutta koska en toistaiseksi tiedä yhtään mitä odottaa, niin lasken sen tärppeihin. Onhan miehen referenssilistalla pyörinyt ties mitä jazzista Boards of Canadaan.

Haluan kokea keikan neitseellisesti, joten en ole mitään kahden aiemman keikan matskua katsonut lainkaan. Siksi en voi mitään biisilinkkiäkään laittaa. Sori.

Paperi T & Khid
20:00 @ Tiivistämö

DJ Kridlokkin ei-niin-humoristinen projekti yhdessä Ruger Hauerista ja ties-sun-mistä-vierailuistaan tunnetun Paperi T:n kanssa on kestänyt toistaiseksi yhden erinomaisen EP:n verran. Jatkoa luvattiin ja sitä jatkoa kuultaneen Flow’ssa. Masennutaan yhdessä!

Joey Bada$$
21:00 @ Black Tent 

Flow’n ulkomaalaisista räppäreistä ehkä kiinnostavin tapaus on 19-vuotias Joey Bada$$. Vanhan koulun biittejä ja nostalgiaa nykyläppiin yhdistävä nuorukainen ei ole vielä julkaissut kuin pari ep:tä ja mixtapeja, joten toistaiseksi voidaan puhua vain lupauksesta. Lupauksena Bada$$ on parasta, mitä festivaalille voitiin buukata. Siksi must-see.

Aivovuoto
22:45 @ Tiivistämö

Kemmurun toinen puolikas Jodarok on viihtynyt viime vuodesta saakka tiiviisti yhdessä tuottajakaksikko KVN:n ja Lobon kanssa. Tuloksena on syntynyt jo albumi ja EP, joista jälkimmäinen on ollut tehosoitossa. Eilen julkaistu uusi sinkku TV on sample-pohjaisella biitillään ja Jodarokin leppoisilla räpeillä taattua Aivovuotoa. Livenä kolmikko on vielä todistamatta, joten vähän vois kiinnostaa.

Jamie XX
0:00 @ Black Tent

The XX:n rytminero soolokeikalla. Kelpaa. Tuoreet biisitkin ovat kuulostaneet erinomaisilta.

SUNNUNTAI

Kovia kotimaisia
Iltapäivällä 
@ Siellä sun täällä

Sunnuntain iltapäivä on naurettavuuksiin asti lastattu kovilla kotimaisilla rytmimusan nimillä. On Rauhatätiä, Sin Cos Tania, Pietarin Spektaakkelia, Eurocrackia, Tuomoa ja Nyt kolisee -liveä. Valitset minkä vaan, niin et voi valita väärin. Itse en missaisi ainakaan Sin Cos Tania, koska tällä viikolla julkaistu ja Flow’ssa juhlistettava kolmas albumi Blown Away on ehkä yhtyeen paras.

Blood Orange
17:30 @ Lumia Blue Tent

Naavaparrat muistavat Devonte Hynesin vielä lyhyistä uristaan tunnetuista Test Iciclesista ja Lightspeed Championista, joista jokainen yritti ratsastaa aikansa trendisoundilla. Sitä tekee myös Blood Orange r’n’b-funk-soul-siitoksellaan, mutta tällä kertaa Hynes kuulostaa luontevalta. Kiinnostaa nähdä ja kuulla, miten Hynesin sulavat soundit toimivat livenä isossa teltassa.

Jungle
18:00 @ Black Tent

Junglea odotan juuri niistä syistä, mistä kirjoitinkin tovi sitten. Fiilikset eivät ole muuttuneet. Venaan kiimassa.

Janelle Monáe
18:30 @ Main Stage

Kolme vuotta sitten Monáen keikalla paikallaan pysyivät vain vahvistimet lavalla. Jäin kaipaamaan lisää. Nyt saan lisää. Toisen levyn biisitkin ovat parempia kuin ekan, joten edellisestä keikasta voi jopa parantaa. Odotukset ovat taivaissa.

Action Bronson
19:30 @ Black Tent

Action Bronsonin laiskat räpit ruoasta, naisista ja pilvestä ovat parhaita, koska herra Bronsonilla on karismaa enemmän kuin kiloja. Läskit vanhan koulukunnan biitit eivät asioita pahenna, pikemminkin päin vastoin. Odotukset tämänkin kohdalla tapissa, koska odotan pääseväni halaamaan yleisössä lähes aina viihtyvää Bronsonia.

Outkast
21:10 @ Main Stage

Tuskin tarvitsee perustella. Kylmien väreiden määrää ei voi kuvailla, vaikka keikka tulisikin olemaan väsynyt ja paska.

Die Antwoord
22:45 @ Lumia Blue Tent

Täysin väärin liki kaikkien pelkäksi junttivitsishokeeraamiseksi tulkitsema bändi oli tajunnan laajentava Linkin Parkin lämppärinä Kaisaniemessä muutama vuosi sitten. Nyt ympäristö on oikeampi ja suotuisampi likaisille ja synkkääkin synkemmille etelä-afrikkalaisille.

Aikatauluun voi tutustua tarkemmin Flow-festivaalin sivuilta. Perjantaina sitten mennään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.