View – Avalon

10892032_1062164657142734_5565288123892724027_n

Puskista suomalaiselle rap-taivaalle nousee räppäri nimeltä View, jonka debyyttibiisi Avalon yllätti isosti. Biisi otti hetti tunnelmallaan haltuunsa ja kun View avasi suunsa rauhallisella varmuudellaan, olin myyty. Mutta kuka hitto on View?

Taiteilijanimen takaa löytyy Juuso Ruohonen, joka pienen kaivelun avulla paljastuu mm. ääninäyttelijäksi ja editoijaksi. Yhteistyökumppaniksi on mainittu muuan Noah Kin, mikä ei tyylin ja estetiikan puolesta ole kovinkaan suuri yllätys.

View’ssä kun on paljon elementtejä, jotka muistuttavat kollegoistaan: vahva estetiikan taju ja tumman tunnelmallinen biitti vie ajatukset väkisinkin Cocoan jengin suuntaan. Se ei ole huono asia ollenkaan, koska yhden biisin perusteella View’lla on vahvasti näkemys ja tyylitaju hallussaan.

Mutta mikä View’n sitten erottaisi niin ikään vahvoista ja persoonallisista tyyleistään tunnetuista kollegoistaan?  Jos yhden biisin perusteella uskaltaa vetää johtopäätöksen, niin sanoisin että View’lla on paketti jo tässä vaiheessa niin vahvasti kasassa, että hän voi jo näillä näytöillä viedä itsensä levy-yhtiöihin ns. valmiina kunnaripakettina. En myöskään yhtään ihmettelisi, jos View löisi itsensä läpi ulkomailla, koska soundi on ajanmukainen ja riittävän persoonallinen. Voisin toistaa myös tyylistä ja estetiikasta itseäni tovin, mutta linkkaan nyt vihdoin ja viimein biisin ja videon juttuuni. Joonas Laaksoharjun ohjaama video on muuten todella hyvin biisiin sopiva. Chapeau.

View’n debyytti-EP on ilmestymässä piakkoin. Sillä välin hänen touhuistaan voi pysyä kartalla seuraamalla häntä Facebookissa ja Instagramissa. Kehoitan pitämään silmällä, koska setämäisesti sanottuna View’sta voi vielä tulla jotain.

Avainsanat: , ,