#tbt: Fintelligens – Renesanssi

Katsoin viime viikonloppuna Vain elämään (kyllä, katson nykyisin Vain elämäätä, vai miten ikinä se pitäisikään taivuttaa) jakson, jossa oli Elastisen päivä. Vaikka jakson parhaaksi anniksi nousikin lähinnä Elastisen käsittämättömät reaktiot kappaleisiinsa, niin en silti malttanut olla miettimättä, minkä hirviön Elastinen ja Iso H noin viisitoista vuotta sitten loivatkaan. Ei muuta kuin Renesanssin pariin. Tunnelma ei välttämättä ollut elastismainen.

wirtanen2

Fintelligenssiin liittyvä vitsi vuosikausia on ollut heidän comebackin jälkeiset aiheet. Ne kun voi jakaa näihin teemoihin:

  • Mitä ovat tehneet.
  • Duussit on maksettu.
  • Meillä on bileet.
  • Muijia on, joten rotkot voi skippaa. Vaikka missi se kompromissikin on.

Tylsät ja pinnalliset aiheet on helpompi tajuta, kun miettii Renesanssin teemoja. Sen lisäksi että Elastinen ja Iso H pistivät suomen kielen albumin nimellään uusiksi, he myös pistivät:

  • Skenen remonttiin.
  • Parhausjärjestyksen uusiksi. Fintelligens on tietty eka. Daa.
  • Oman jutun taidekahvilaräppäreiden mielipiteiden edelle.
  • Tilin saldon uusiksi. Räpillä.

https://www.youtube.com/watch?v=RYY6XbafEv4

Fintelligens on jatkanut viisitoista vuotta myöhemmin vain samalla linjalla millä aloittivatkin. Ainoastaan duussit oli maksamatta, mutta jo debyytillään Fintsut räppäsivät siitä, mitä olivat siinä vaiheessa tehneet. Samoin vitsikkäät bileträkit odottivat myöhempiä levyjä, koska skene ei ollut vielä siinä vaiheessa valmis muuhun kuin vakavahkoon uhoon ja todella vahvan itsetunnon esittelemiseen.

Aikaa Fintelligensin Renesanssi on kestänyt tosin yllättävän hyvin. Elastisen ja Iso H:n flow’t olivat toki vähän kankeahkoja ja varsikin H:n loppupainotukset hieman raivostuttavi-aaa. Ajasta muistuttavat vain muistutukset skenen tilasta ja äärimmäisen naiivi kannanotto Kelaa sitä. Biiteiltään levy sen sijaan on muistoihin nähden yllättävän kova. Bassot potkivat kovempaa kuin monilla nykylevyillä ja sämplet viehättävät.

Fintelligensin tekojen seurauksista on oikeastaan turha kirjoittaa. Kaikki näkevät suomalaisen räpin aseman suomalaisessa musiikissa ja Elastisen mainostamassa niin rahkoja kuin itseään katukuvassa. Silti voisin väittää, että syynä ei ollut Renesanssi, vaan myöhemmät hitit, jotka kuultiin muiden artistien versioimina Vain elämäässä. Renesanssista, saati renessanssista ei koko kansan lempiohjelmassa halaistu sanaakaan. Toisaalta viimeisin kyseisessä ohjelmassa Elalta kuultu kappale on vuodelta 2010. Elastisen ja Iso H:n asemaa ei välttämättä ole tarvetta kyseenalaistaa, mutta silti ehkä odotan nälkäistä paluualbumia nimellä Relevanssi.