Synkkä Kesä

Kuva: Samuli Härkönen

Kuva: Samuli Härkönen

Kirjoitin kotvanen sitten Kesän viimeisimmästä singlestä ylistävään sävyyn. Ei mennyt kauaa kun Svartilta tippui promolevy meiliini. En sivuuttanut sitä laiskasti, vaan pistin heti ladaten ja kuunnellen. No siitä mitä kuuntelusta seurasi saatte lukea sen verran lisää seuraavissa kappaleissa, ettei mennä vielä siihen.

Kesä on noin vuoden vanha, Facebook-statuksesta syntynyt yhtye, jonka jäsenten historiasta löytyy mm. Lighthouse Projectin, ILLS:n ja Total Recallin kaltaisia suomipunk-nimiä. Kesä on jotain muuta. Se on 80-luvun post-punkista ja new wavesta ammentava yhtye, joka sopivasti asettaa itsensä tänä kesänä paluun tekevän Mustan Paraatin jatkeeksi. Sointi on enemmänkin raskasta kuin kulmikasta ja tunnelma on enemmän kohtalokasta kuin poseeraavan angstista, jos post-punk herättää mielleyhtymiä esim. Editorsin tai White Liesin suuntaan.

Kuten kappalearviossa kirjoitin, en hirveästi innostunut alkuun Kesästä, koska mielleyhtymä oli enemmän juuri edellä mainittujen yhtyeitten kaltaisessa tyylipastisseissa. Levy ei sinänsä muuta mielleyhtymää, koska Kesä ei juuri tee mitään uutta tai mullistavaa genressään. Se toistaa esikuvien synkkää estetiikkaa ensikappaleessa mainittujen kusisten pommisuojien ja myöhempien kappaleiden rikkinäisten hahmojen muodossa. Matalalta mouruavat bassot, popahtavat syntikat ja Toni Salmisen flegmaattinen ja hauskasti sanoja venyttävä laulu vain korostavat sysimustaa maailmaa, jonka Kesä lyriikoillaan luo.

Mutta vaikka Kesä ei uutta luokaan, on se silti genressään todella virkistävä tapaus. Liekö syynä nopeasti syntyneet biisit ja siitä kumpuava spontaanius, mutta yksikään levyn kappaleista ei ole tylsä tai umpimielinen. Jo avauskappale Se ei sanonut mitään vyöryy päälle voimalla, eikä muut kappaleet jää jälkeen. Hengähdystaukoina toimivat synatunnelmointi Säde ja helisevä Harju kasvavat ja elävät koko kestonsa. Se paikkaa hyvin biisien satunnaista koukuttomuutta.

Se onkin oikeastaan ainoa kritiikkini levyä kohtaan. Kappaleissa ei ole tarpeeksi tarttumapintaa, että levy jäisi mieleen kytemään kuuntelujen jälkeen. Pidän levystä kovasti ja sen kuuntelee joka kerta mielellään läpi, mutta mieleen siitä ei jää juuri muuta kuin satunnaisia melodioita. Tavallaan siinä toistuu Sotilaan mieleen kohdistamani kritiikki myös: tyyliä on, mutta ei välttämättä kappaletta sen ympärillä. Muissa kappaleissa onneksi tyyli on enemmän kohdillaan. Myös runsas kokeilunhalu vie kappaleita niin hyvin eteenpäin, että tarttumapinnan puutteen voi antaa anteeksi.

Eli tiivistetysti Kesän debyyttialbumin ansiot ovat toteutuksessa, ei uudistamisessa. Siitä huolimatta pidin levystä todella paljon ja voinkin suositella sitä lämpimästi. Varsinkin, jos post-punk on genrenä tuttu ja lähellä sydäntä.

Levy julkaistaan virallisesti Svartin toimesta jokaisessa formaatissa huomenna, mutta Rumban sivuilla levyä pääsee kuuntelemaan jo nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.