Supermassive 2015: Neneh Cherry

Untitled

Vuonna 2011 ensimmäisen kerran Helsingissä järjestetty vaihtoehtomusiikkifestivaali Supermassive valtaa Tavastian, Semifinalin ja Kuudennen linjan tällä viikolla. Tiistaina alkavalla festivaalilla nähdään 14 koti- ja ulkomaista artistia, joita kaikkia yhdistää ehdottomuus ja taiteellisten raja-aitojen rikkominen.

Keskityn itse kahteen festivaalilla esiintyvään artistiin. Toisena on vuorossa torstaina Tavastialla festivaalin headlinerina esiintyvä Neneh Cherry.

Ruotsalaisartistin ura on yhtä vanha kuin minäkin. Cherryn läpimurtosingle Buffalo Stance julkaistiin marraskuussa 1988 ja on yhä edelleen artistinsa isoin hitti. Kappale on sekä aikansa, että artistinsa kuva. Poppia ja räppiä yhdistänyt kappale kuulostaa täysin ilmestymisvuodeltaan, mutta osoittaa myös Cherryn venyvyyttä räppärinä ja laulajana. Cherryä ei kiinnosta tehdä musiikkiaan joko tai -ajattelun kautta, vaan koko uransa hän on tehnyt sekä että.

Cherryn 90-luvun tuotantoa ja kolmea levyä ei välttämättä voi tiivistää muutamaan virkkeeseen, mutta tyylikirjoa voi yrittää. Briteissä asuessaan Cherry pyöri muoti-, punk- ja Bristol-skeneissä, joten häntä ei muiden Supermassive-artistien tavoin oikein voi lokeroida. Uransa toisiksi isoin hittikin oli jotain aivan muuta kuin Buffalo Stance.

Youssou N’Dourin kanssa esitetty 7 Secons on myöskin aikansa kuva. Vuonna 1994 julkaistu kappale on taustaltaan triphopahtava, mikä oli grungen ja brittipopin kanssa aikansa suosituin genre. Siihen päälle kun lyötiin nousussa olleen maailmanmusiikkigenren – joka genren nimenä muuten ei kerro yhtään mitään yhtään mistään – yksi isoimmista tähdistä, niin 90-luku on aika hyvin tiivistetty yhteen biisiin. Eikä mikään ihme, että siitä tuli hitti.

Sinkun sisältänyt albumi Man julkaistiin 1996, mutta sen jälkeen Cherry katosi. Satunnaisia vierailuja siellä täällä, mutta vuosiin hänestä ei kuultu mitään. Vuonna 2012, 16 vuoden tauon jälkeen, hän julkaisi norjalaisen jazz-yhtye The Thingin kanssa levyn The Cherry Thing. Kehuja tuli, mutta kiertueelle Cherryä ei saatu.

Viime vuonna julkaistu Blank Project oli viimein kunnon comeback. Soolona julkaistu levy oli Cherryltä jotain, mitä ei oltu ennen kuultu. Instrumenteiltaan varsin riisuttu ja vähäeleinen levy kuulosti heti ajattomalta ja vahvalta. Se korosti Cherryn tulkintaa laulajana ja ennakkoluulottomuutta kokeilla uutta, mikä on sen ehdoton vahvuus. Rytmeiltään ja melodioiltaan levy ei ole helpoimmasta päästä, mutta kun siihen pääsee sisään, niin se ottaa pauloihinsa täysin.

Samana vuonna Cherry esiintyi RocketNumberNine-duon kanssa Flow’ssa, ja nyt hän palaa saman duon kanssa Suomeen. Itse en heitä silloin nähnyt, joten nyt pääsen korjaamaan virheeni. Onnekkaat kaverini kun kehuivat pallolavan keikkaa vuolaasti. En siis missaisi.

Joten otapa aikataulu tuosta alta haltuusi ja kuuntele Cherryn viimeisin levy torstaita odotellessa. Lippujakin saa vielä Tiketistä.

SMAIKATAULU2