Shed No Tears ja kuvitteellisia ruotsalaismuusikkofilmatisointeja
Espoo Cinéssä torstaina ja perjantaina esitettävä musiikkikomedia Shed No Tears (alkuperäiseltä nimeltään Känn ingen sorg) perustuu löyhästi ruotsalaisen kansansuosikki Håkan Hellströmin kappaleisiin. Elokuvaa katsoessani en suinkaan päätynyt pelkästään tanssimaan elokuvan erinomaisen soundtrackin tahtiin tai hörähtelemään elokuvan päähahmo Pålin noloille toilailuille. Päädyin mielessäni ajatusleikkiin, jossa pohdin, millaisia elokuvia muut ruotsalaismuusikot voisivat inspiroida. Synopsikset pohjautuvat ennakkoluuloihini ja/tai pinttyneisiin käsityksiini kyseisistä yhtyeistä tai artisteista, joten asiavirheitä luultavasti on ja paljon. Korjattuja synopsiksia saa laitella kommentteihin tai meidän lippuskabaan, jossa voi voittaa liput Shed No Tearsin näytökseen!
Kent
Viisitoistavuotias tornionjokilaaksolainen Kalle kokee ulkopuolisuutta tiiviissä kyläyhteisössä, jossa kukaan ei ymmärrä nuoren miehen angstia. Apuna Kallella on veljeltä perityt Curen ja Depeche Moden levyt. Lohtua hänelle tuo ylemmälle luokalle tuonut Jessica, jonka kanssa Kalle jakaa musiikkimaun ja pienen kaupungin tuoman angstin. Mutta voiko Jessica ymmärtää Kallen tunteita?
Jens Lekman
Kroonisista sydänsuruista kärsivä Jens haaveilee päivät pitkät tytöistä ja Brooklynista. Göteborgin kadut kun eivät ole tarpeeksi Jensille, jonka haaveet ovat isoja, mutta teot pieniä. Elämään tulee kumminkin yllättävä käänne, kun kaupunkiin saapuu elokuvatähti (Zooey Deschanel/Zoe Kazan/Natalie Portman) New Yorkista. Seuraa kommelluksia ja romansseja indiemusiikkia tulvivan soundtrackin säestyksellä.
Icona Pop
Lukiolaistytöt haaveilevat eeppisestä pääsiäislomasta ennen täysi-ikäistymistään ja tylsistymistään. Rahojen haalimiseen tytöt keksivät omalaatuisia ja aikuisia kauhistuttavia keinoja. Kerranhan sitä vain eletään. Moralisoimaton ja nuoruutta ylistävä elokuva on nousemassa yhdeksi merkittävimmistä y-sukupolven kuvauksista.
Yung Lean
Södermalmilla rikkaiden vanhempiensa kotona asuva Joakim on tylsistynyt. Häntä inspiroi vain räppi ja kodeiini, mutta kansankodin holhoava ympäristö kannustaa vain elämään vanhempiensa rahoilla. Joakimin elämän täyttävät skeittaus, kaveripiirissä harrastettava angstaus ja väkivaltaiset fantasiat räppielämästä Yhdysvalloissa. Voiko kansankoti parantaa elämäntapaslackerin vai onko Joakimin kohtalo jäädä kotiin polttamaan pilveä?
Lykke Li
Eeppisiin mittasuhteisiin yltyvä melodraama kertoo kolmen naisen tarinan eri aikakausilla. Kaikkia yhdistää palava rakkaus mieheen, joka ei kohtele heitä oikein. Naiseuden kipupisteitä suurella palolla käsittelevä teos ei jätä ketään kylmäksi suurilla tunteillaan ja pauhuavalla tunnelmallaan.
Lykke Lin debyyttiroolin elokuvassa Tommy voi nähdä Espoo Cinen ohjelmistossa 29.8. ja 31.8.
Espoo Cinen muuhun ohjelmistoon voi tutustua festivaalin nettisivuilla. Shed No tearsin voi nähdä Finnkino Sellossa 28.8 ja Kino Tapiolassa 29.8. Kuten aiemmin totesinkin, niin jälkimmäiseen näytökseen on lippuja jaossa Rikospaikan kilpailussa. Jälkimmäisessä näytöksessä esiintyy myös Antti Autio elokuvan päätyttyä.
Shed No Tearsin soundtrackiin voi rajoitetusti tutustua Spotifyssa.