Reino Nordin – Viereen

Reino Nordin julkaisi Rhinos-yhtyeen kanssa kaksi albumia ja yhden ep:n. Nyt mies on omillaan, ainakin nimensä puolesta, eikä lopputulos ainakaan tuoreen sinkun perusteella eroa Rhinoseista juuri muun kuin kevyen elektronisuutensa puolesta. Se on hyvä, koska parhaimmillaan Nordin teki yhtyeineen varsin erinomaista Suomi-soulia pienin juusto- ja siirappivivahtein.

Viereen on kappale, josta pidin kertakuulemalla todella paljon. Herra Herkuleksen tuottama turhasta riisuttu tausta rullaa äärimmäisen miellyttävästi, Nordinin laulu kuulostaa samettisen pehmeältä ja rentturomanttiset lyriikatkin saavat nyökyttelemään. Ainoa asia mistä en ole erityisen innostunut, on Paperi T:n verse. ”Näiden krapuloiden mukaan voi nimetä sotalaivoja” on lause, joka kuulostaa lähes itseparodiselta. Sekään ei ole kuin pieni kauneusvirhe muuten kovassa biisissä.

Albumi on ilmeisesti tulossa syssymmällä. Bongo Rockin aiemmin julkaistut sinkut ovat pienen tutkinnan perusteella sillä myös mukana. Mielenkiintoista, koska ne ovat hyvin perinteistä reggaeta. Varsinkin Albatrossi-cover.

3 kommenttia kirjoitukseen Reino Nordin – Viereen

  1. June June kommentoi:

    Elektronisuus on hyvä lisäys! Mut miks musta laulu ja soittimet kuulostaa olevan liikaa eri maailmoista? Saisko siirapin ja juuston mukaan myös vähän ketsuppia, tai kurkkusalaattia? Saattais auttaa. Sitoisi osat vielä paremmin yhteen.

    1. Lauri Lauri kommentoi:

      Minusta ne ei kuulosta yhtään olevan eri maailmoista. Nordinin samettinen ääni toimii pirun hyvin kevyen hellivien elektrotaustojen kanssa. Musta ei kaipaa yhtään rosoa, jos sitä hait ketsupilla ja kurkkusalaatilla. :D

      1. June June kommentoi:

        :D Emmä tiedä rososta, mutta.. ehkä laulu vaan kaipaa musta lisää nyansseja. Tai sitten se johtuu siitä, että Nordinin ääni/laulutapa/melodiat nyt vaan on niin tunnistettavia, että niille ei kaikesta huolimatta osaa kuvitella mitään muuta taustamusaa kuin sen perinteisen. Hm.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.