Alma on taivaan lahja suomalaiselle r&b:lle

Alma Miettinen räjäytti tajuntani ensimmäisen kerran kun kuulin hänen laulavan Sini Sabotagen Muuta ku mä -biisillä. Biisi on muutenkin Sabotagen uran kovin biisi ja yksi parhaimmista voimaantumisanthemeista, mutta se ei olisi sitä ilman Alman silkkaa tulta olevaa kertsiä. Siis voiko olla saamatta kylmiksiä, kun Alma laulaa näyttävänsä HELVETIN HYVÄLTÄ PELKISSÄ DRAKEN PIKKAREISSA. No ei voi!

Tänään vihdoin saimme Alman omaa soolotuotantoa kuultavaksi. Ensisingle Karma on kansainvälisen levysopimuksen tehneelle nuorelle laulajalle oiva käyntikortti. Se ei vielä ole biisinä sellainen hittikunnari, jolla aiheutetaan täystuhoa klubien tanssilattioilla, mutta siinä on tarttumapintaa ja koukkua, jolla se jää kyllä päähän soimaan.

Mutta se olennaisin asia Karmassa on se, että sovituksessa on jätetty tilaa Almalle, joka ottaa biisin suvereenisti äänellään haltuun. Voi kun muutkin suomalaiset r&b-laulajat kuulostaisivat yhtä hyvältä yhtä vaivattomasti. Alma nimittäin kuulostaa biisillä taivaalliselta ja todella vakuuttavalta. Kun Alma laulaa kertosäkeessä: ”I’ll bring the Karma to your game / you better run yeah  / that bitch don’t play”, niin uskon jokaista sanaa.

Ainoa huono asia biisissä on se, että Alma ei laula suomeksi ja samalla pelasta masentavan surkeata genren tilaa yksin. On meillä sentään Ike.

Avainsanat: , ,
Ei kommentteja

JVG – Hehkuu

Jare ja Villegalle julkaisivat vajaa vuosi sitten luultavasti viimeiseksi albumikseen jääneen 247365:n, joka oikeastaan syystä voisi jäädä duon viimeiseksi levyksi. Hahmoton ja sekava biisikokoelma kun ei pysynyt kasassa, vaikka kovia biisejä oli lähes albumillisen verran.

Levyn jälkeen JVG on kovaa myös todistanut, miksi albumiformaatti ei heille edes sovellu. Loppuvuodesta 2015 julkaistu Paluu tulevaisuuteen on tällä hetkellä kerännyt Spotifyssa yli 6 miljoonaa kuuntelua, mikä tekee siitä heidän kuunnelluimman biisin heti kesähitti Tarkeneen jälkeen. Ja ihan knoppina tiedoksi, Tarkenee on kuunnelluin suomenkielinen kappale Spotifyssa tällä hetkellä yli 10 miljoonalla kuuntelukerrallaan.

Se tilastoista ja menneistä. Perjantaina julkaistu Hehkuu on jo aiemmin mainittujen biisien tavoin Teemu Brunilan kirjoittama ja vierailun siivittämä biisi, mutta silti jotain aivan muuta kuin menevät hitit.

Hehkuu on JVG:n uran ehkä kypsin ja tunnelmallisin biisi, jossa ruoditaan kiertue-elämän vaikutusta suhteisiin. Biisi on hyvin kaukana lehtijuttujen puheista waiffeista, jotka ovat vain tiellä, kun pojat vähän rellestää. Jo kertosäkeessä huomaa, että tunteista puhutaan ihan eri tavalla kuin ennen.

”Viel ku lanka lampussa hehkuu
Kaikki kuittaa kun haippi huippaa
Mut joskus viimeinen valo sammuu
Koita muistaa tää ei oo ikuista”

JVG on kappaleissaan korostanut bileiden autuutta ja mahtavuutta, on Hehkuu toista maata. Seurana on vain keikkakumppani ja jatkuvat hotellit.

”Välil täält himaa kaipaa mut mä nautin mun laiffist ku pääsen tääl kulkurina vetelee
Keikan jälkeen lavalta koutsin kaa halataa
Yhet viel avataa ennenku hotellii palataa”

Erona verseissä on Ville Gallen puhe ”susta”, joka tuntuu viittavan johonkin muuhun kuin Jareen. Kun kiertueet loppuvat voi palata jonkun luokse, joka on luottanut, kun ollaan oltu tien päällä.

Jare taas korostaa elämän rankkuutta. Herätyksiä on milloin sattuu, muistikuvat hälvenevät, riski suosion loppumisesta on jatkuvasti läsnä ja jengiä on ympärillä enemmän kuin tarpeeksi. Silti joku on vierellä, kun kaikki loppuu.

Toki mitään romanttista ei biisissä lausuta alleviivaavan suorasti, joten räpit tien päähän kulkemisesta käsi kädessä voidaan tulkita niinkin, että kappaleella räppärit ylistävät toisiaan siitä elämästä, minkä ovat toisilleen suoneet. Lampun langan hehku voi viitata intohimoon, ja lampun sammuminen siihen, kun uran tie on lopussa. Herrat voivat kulkea yhdessäkin niin kauan kuin rinnassa hehkuu ja auringonlaskuun mennään, kun hehku loppuu.

Tulkitsi kappaleen niin tai näin, on biisi itsessään kypsin suoritus duolta myös räppäämisen kuin laulamisenkin saralla. Ville Galle on biisissä oma tasavarma itsensä, mutta Jare näyttää osoittaa kehittyneensä edelleen. Varsinkin versen alun lyhyt rivi-pitkä rivi -tyyli on temppu, joka osoittaa, että hän on flow’n käytössä kehittynyt Suomen yhdeksi tyylikkäimmäksi räppäriksi. Samoin myöhemmät painotukset sanoissa ”koettelee” ja ”menettelee” vahvistavat kyseistä fiilistä. Ja kun vielä lopussa Jare pistää laulaen, eikä se kuulosta yhtään vaivaannuttavalta, niin hattu nousee päästä. Brunilan soul-kiekumiset kappaleen lopussa saavat myös varauksettomat hehkutukset meikäläiseltä.

Hehkuu jatkaa siis biisinä siitä, mihin JVG on jäänyt. Omaehtoisuus ja jatkuvasti omaäänisemmäksi kehittyvä tyyli pitää huolen siitä, että JVG jatkaa nousuaan maamme suosituimmaksi yhtyeeksi. Samoin odotusten jatkuva rikkominen ja ylittäminen tulevat takaamaan sen, että he tulevat myös olemaan erittäin arvostettuja. Chapeau!

JVG esiintyy kesällä vaikka sun missä, mutta mainittakoon tässä se, että 27.5. ja 28.5. duo esiintyy Hartwall Areenalla, joista 28. päivän keikka on loppuunmyyty.

Avainsanat: , , ,
Ei kommentteja

Ovipuhelin – ANTINOMIA

Kuva: Tekla Vály

Kuva: Tekla Vály

Helsinkiläinen viisihenkinen, omien sanojensa mukaan folkia, sydän kurkussa -tarinointia ja MM-tason välispiikkejä harrastava Ovipuhelin julkaisee TÄNÄÄN uuden sinkun ANTINOMIA. Samalla kappaleelle julkaistaan Iiris Heikan ohjaama video, jonka ensinäytön rosvosin yksinoikeudella itselleni.

Videon perässä on otteita yhtyeen Ainon ja Idan haastattelusta, jossa he kertovat niin kappaleesta kuin videosta tarkemmin.

Mikä on ANTINOMIA?

Kappale on jo kolme neljä vuotta vanha ja sen teksti on alunperin ollut englanniksi. John McGregor käänsi sen meille suomeksi ja tehtiin sen pohjalta uusi teksti. Se on elänyt matkan varrella paljon. Tosin vaikka biisi on kääntynyt suomeksi ja elänyt eri kokoonpanojen myötä, niin sen maailma on edelleen sama kuin alussa ja on oikeastaan muuttunut vieläkin henkilökohtaisemmaksi.

Nimi syntyi pienen googlettamisen perusteella. ANTINOMIA on sanakirjamääritelmän mukaisesti looginen ristiriita. Se korostaa sitä, että rakkainta ihmistä satuttaa lopulta eniten. Se sopii hyvin biisiin, joka kertoo lähtemisestä.

Miksi ANTINOMIA julkaistiin nyt?

Koska me voidaan. Julkaisemme biisin itse, joten voidaan myös kokeilla erilaisia asioita. Tiedetään itsekin, ettei kertsitön biisi välttämättä hitiksi nouse, mutta koska biisi on meille rakas, niin haluttiin julkaista se nyt. Samoin meillä on ehkä hieman naiivi usko siitä, että me voidaan tavoittaa jengiä, vaikka tehtäisiin asioita eri tavalla.

Tosin on meillä tosi poppibiisejäkin ja samoin matskua silleen, että saataisiin niistä aika hyvä levy kasaan. Joten levy-yhtiöpomot, pistäkää koodii.

Mistä video kertoo ja miten se syntyi?

Videolla piti olla konkreettinen yksi tulkinta kappaleesta. Kappalehan voi kertoa myös muusta kuin rakkaussuhteesta.

Se mikä videolle lopulta muodostui on videon ohjanneen ja käsikirjoittaneen Iiris Heikan päästä. Videolla on kaksi toisistaan riippuvaista ystävää, joille ulkomaailma on liikaa. Kun alun naiivi maailma särkyy, niin siirrytään dramaattisempaan ja vanhempaan maailmaan, joka on valokuvaaja Tekla Vályn visio, jossa konkreettisesti rikotaan ystävysten välillä olevaa köyttä. Teklan lavastuksissa otettiin meidän uudet promokuvat.

Videon piti alunperin kuvata Teklan promokuvien kuvaamisprosessia. Idea vähän eskaloitui ja saatiin myös Iiriksen maailma videolle mukaan. Iiris toi mukanaan mm. kuvaaja Max Smedsin. Lopputuloksesta tuli siten elokuvallisempi. Samoin harkittiin, että oltaisiin näytetty videolla, että asiat tapahtuvat Iiriksen ja Teklan pään sisällä, mutta ehkei sitä tarvitse tämän enempää korostaa.

———————————–

Juttelin Ainon, Idan ja yhtyeen rumpalin Eeron kanssa pidempään mm. musabisneksestä, studiohinkuttamisesta ja keikkakuvioista, mutta niistä lisää myöhemmin.

Ovipuhelimeen voi tutustua lisää Facebookissa, Youtubessa ja Soundcloudissa. Keikalla heidät voi nähdä uuden kokoonpanon kanssa jo tämän viikon lauantaina Helsingin Ilves-teatterissa, jossa juhlitaan sinkun julkaisua. Liput maksavat neljä euroa. Tarkemmat tiedot löytyvät Facebook-tapahtumasta.

Ei kommentteja

Flow lähes loppuunmyyty – lippuja myyntiin sittenkin tavallista vähemmän

SILLI JA KURAVESI

Flow Festival on vuodesta toiseen ollut kävijämääriltään ja kapasiteetiltaan toinen toistaan isompia.

Tänä vuonna tilanne on toinen. Keski-ikäiseen rock-yleisöön vetoavat esiintyjät kun ovat aiheuttaneet sen, että alueelle ei yksinkertaisesti mahdu niin paljoa ihmisiä kuin aiempina vuosina.

”Meille huomautettiin lippukaupoista, että tämän vuoden kävijät tulevat olemaan, miten sen nyt kivasti sanoisi, keskimääräistä tukevampia”, sanoo Flow-festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio.

Popin ilmiöitä varsinkin kuuntelijoiden keskuudessa tutkinut Heikki Paarma tunnistaa ilmiön.

”Olen tässä vuosien saatossa tutkinut aika paljonkin yleisöjen ikääntymistä ja maun kehittymistä ja olen huomannut sen, että mitä enemmän keskimääräinen kuuntelija ikääntyy ja kasvattaa vatsanympärystään, niin sitä taantuneempi hänen musiikkimaustaan tulee. Voin siis helposti nähdä, että tälle segmentille Flow’n kiinnitykset new ordereineen, iggy popeineen ja massive attackeineen vetoavat”, valistaa Paarma.

Tähän on kiinnittänyt huomiota myös Kallio. Hänen mukaansa sama porukka, joka oli ennen nuorta ja kaunista, on nyt vanhempaa ja paisuneempaa.

”Eihän me voida Weekendin ja Ruisrockin kanssa tapella nuorisosta. Niillä on diplot ja muut napinpainelijat. Hel-looksikin lopetti, niin ollaan nyt rehellisesti sitten keski-ikäistä ja möhömahaista”, sanoo Kallio ja laittaa samalla LCD Soundsystemin Losing My Edgen soimaan. Kun yritän kysyä, onko tämä vihje tulevista esiintyjistä, niin saan vastaukseksi vain tylsistyneen katseen.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.-14.8. Lippuja saa täältä.

Ei kommentteja

Gettomasa ja boom bapin ylösnousemus

Mistä tietää, että on vanha? Siitä että 22-vuotias jyväskyläläinen pistää levyllään jauhot kurkkuun kolmeakymppiä lähestyvälle blogistille, joka jo pelkäsi vanhan liiton boom bapin muuttuneen keski-ikäisten räppäreiden nostalgiaksi. Enää ei ole hätää.

Siitä myös tietää olevansa vanha, että toisille kirjoittajille nostalgia ajoittuu huomattavasti tuoreempaan ajankohtaan. Viittaan siis toki rosvokollegani Markun kirjoitukseen, jossa Gettomasan tuotanto vertautuu 2000-luvun suomiräppäreihin kuten Ruudolfiin. Yritän nyt avata, miksi Gettomasa taas assosioituu minulla vielä varhaisempiin aikoihin, ja miksi suomiräpistä kirjoittaessa ei voi jättää rannikon takaisia vaikuttajia huomiotta. Varoitus: seuraa sedän kuiva luento.

Boom bap on hiphopin yksi alalaji/tuotantotyyli, joka liittyy vahvasti 80-luvun lopun ja 90-luvun alun itärannikon räppiin. Onomapoeettinen termi viittaa rumpusoundiin ja rytmiin, jossa basari-iskua seuraa virveli-isku. Tässä tyylille debyyttialbumillaan Return of The Boom Bap nimen antaneen KRS-Onen oppikirjaesimerkki.

Jos mietitte, miksi tyyli kuulostaa tutulta, niin syy on siinä, että viime vuosina ysäriräpiksi mielletty uusi tuotanto kuulostaa ensisijaisesti boom bapilta. Ja syy on se, että tyyliä takaisin tuoneet nuoret tekijät A$AP Mobista sekä Joey Bada$$ ovat itärannikon kasvatteja ja tyylin ikään kuin äidinmaidosta oppineet. A$AP Mobin parin vuoden takainen hitti Trillmatic on niin ikään oppikirjaesimerkki vielä KRS-Onea kovempaa iskevästä boom bapista.

Nyt tehdään pieni paluu 2000-luvun alkuun ja Suomeen. Koska suomiräp niin sanotusti syntyi ja kuoli 90-luvun alun huumorisekoilun takia vain syntyäkseen uudelleen 2000-luvulla, niin ysäriräppi rantautui tänne hieman myöhässä. On nimittäin hyvin vaikea puhua Fintelligensistä, Seremoniamestarista, Palefacesta ja niistä-kaikista-muista, jotka genren Suomeen toivat, ilman boom bappia. Lähes poikkeuksetta kun suomiräpin ns. alkulima oli sitä räppityyliä, mikä tekijöihin vaikutti. Ja se oli – anteeksi hyvin vahva ja pikkaisen totuutta vääristelevä yleistykseni – boom bappia.

2000-luvun puolivälissä kun räppärit erkanivat yhä enemmän Rähinän bileposseen ja Monspin aitopäihin, jäi myös boom bap ja se tyyli, mikä nykyisin tunnetaan ysäriräppinä jälkimmäisten harteille. Rähinän tekijät suuntasivat yhä enemmän bileräpin suuntaan, jossa tempot kovenivat, sämplet vähenivät ja biitit muuttuivat rytmeiltään entistä tasaisemmiksi. Aitouttaan korostaakseen Ruudolf, Kemmuru, Memmy Posse ja muut monspilaiset korostivat juuria kaikessa ja haistattivat pitkät uusille suuntauksille. Toisin sanoen, se mikä Suomessa on 2000-luvun räppiä, on isossa maailmassa ysäriräppiä. Vielä enemmän rautalankaa vääntäen: se mikä Suomessa oli uutta, olikin nostalgiaa.

Ja nyt päästään vihdoin Gettomasaan. Vellamo LP:llä jo vahvasti menneisyyteen tuijottanut räppäri ei juurikaan tyyliään uudista tuottaja Ruubenin kanssa. Ne biisit, joilla Chosen Onellakin kokeillaan niskojen venyvyyttä ovat boom bappia parhaimmillaan. MDS:n tuottama Ota kiinni jos saat, Aksimin Missä oot poika? ja lukuisat Ruubenin biisit ovat tyyliltään sitä, mitä tässä nyt ollaan toistettu jo pitkään. Ja siten Chosen One on leimallisesti ysäriräppiä.

Vaikka Gettomasa puhuu haastatteluissa paljon myös suomalaisista vaikuttajista, ei hänen tyylistään voi puhua ilman vielä varhaisempia jenkkiräppäreitä, joiden tyyliä hän myös ”apinoi”, kuten kaikki häntä ennenkin vaikuttaneet suomiräppärit. Ja nostalgiahan ei rajoitu pelkästään Suomeen, vaan sitä tapahtuu myös yhä isommissa määrin Jenkeissä. Jo aiemmin mainitut nuoret räppärit yhdessä esimerkiksi Action Bronsonin ja J Colen kanssa ovat nostamassa ysärityylejä takaisin relevantiksi tavaksi tehdä räppiä samalla kun ysärijättiläisten comebackit ja nostalgiakiertueet ovat isompia tapauksia kuin heidän uudet levynsä.

Ja koska Suomi ei ole umpio, vaikuttaa se meikäläisiinkin tekijöihin. Se on näkynyt vielä enemmän modernissa soundissa. Mikael Gabrielin viimeisin posseraita Koko kuva kuulostaa Futuren ja Ty Dolla $ignin soundilta, joka ottaa vaikutteensa trapista ja laahaavasta eteläräpistä. Samoin Kuben viimeisimmät autotunekokeilut vaikuttavat siltä, että futuret, desiignerit ja young thugit ollaan tutkittu huolellisesti. Myös puheet suomalaisesta heitterikeskustelusta ovat vähän höhliä, kun maailman isoin räppäri tekee levyllisen musaa heittereistä.

Väitän siis, että Gettomasa ei iskisi yleiseen zeitgeistiin, jos ysäriräppi ei olisi juttu ja ysäriräppi ei olisi juttu, jos jenkeissä siitä ei olisi tehty juttua. Samaa tyyliä vuosikaudet edustaneet Stepa, Rekami ja Are ovat joutuneet tyytymään lähinnä skenesuosioon, kun Gettomasa viilettää nostalgia-aalloilla tyytyväisenä. Siitä toki voidaan keskustella, onko PME:n resurssit kovemmat kuin Monspin ja muiden itsenäisten levy-yhtiöiden ja siten Gettomasan nousu olisi pikemminkin markkinoinnista riippuvaista. Mutta se keskustelu voidaan käydä kommenteissa.

Vaikka tässä olen paasannut petervonbaghiaanisesti väärästä assosioinnista ja suomiräppikeskustelun liian kapeasta katsantokannasta, niin en voi kiistää, etteikö Gettomasa olisi suomiräpin jatkumossa juuri sillä tiellä, millä Markku blogautuksessaan sanookin hänen olevan. Boom bapin päälle tiukasti, mutta leppoisasti räpänneitä suomiräppäreitä kun on iso liuta. Ja tulee varmasti olemaan jatkossakin, koska Gettomasa pystyy nuorena tekijänä osoittamaan, ettei vanhassa tyylissä ole mitään väärää. Se on edelleen relevantti, jos vaan pystyy räppäämään tiukasti ja puhuttelemaan kuulijoitaan. Ja sen Gettomasa onnistuu tekemään Chosen Onen henkilökohtaisuudella.

Chosen One onkin paras vastaisku Tommishockin ja Kalifornia-Keken Ilmestyksiä-kappaleelle. Siinä Keke räppää ”voiks ne enää tehdä boom bappii / ku me näytettiin niille miten tehdään uutta räppii”. Gettomasa näyttää että voi. Ehkä teidänkin pitäisi.

Ei kommentteja

Unohda Frank Ocean, kuuntele ZAYNia

En allekirjoita otsikon väitettä täysin. Se on vain kärjistys, jolla haluan huomiosi.

Nyt kun minulla on se (hahaha), niin vakuutan sinulle, että entisen One Directionin jäsenen uraan kannattaa kiinnittää huomiota, vaikka kyseinen poikabändi edustaisi sinulle kaikkea pahuutta tai, kuten minulle, ei yhtikäs mitään.

ZAYNin eli Zayn Malikin sooloura lähti käyntiin kuukausi pari sitten Pillowtalkilla, joka oli ihan ok vällyralli. Zaynin laulusta ei juuri saanut selvää, mutta selville tuli, että kiltti poju saa itsensä vakuuttavan kiimaiseksi. Samalla Malik osoitti, että voi olla särmikkäämpi r&b-artistina kuin entisen yhtyeensä poprock-rallatteluissa. Zayn kun voi nyt sanoa ”fucking” ilman, että siitä syntyy edes kummempaa kohua, koska, no, biisi on panemisesta.

Pillowtalkilla Zayn ei sentään tehnyt vielä itsestään uutta r&b-tähteä. Kilpailu on sen verran kovaa, ettei Pillowtalkilla vielä tehdä muuta kuin pieni katseiden kääntö omaan suuntaan. Sen lopullisen kunnarin lyö iT’s YoU, jonka virallista kirjoitusmuotoa en tule käyttämään ikinä.

It’s You on herkkä ja tyylikäs eroballadi, jolla voi kuulla Frank Oceanin kanssa työskennelleen tuottaja Malayn kädenjäljen. Urkumatto, jouset, kertosäkeen piano ja loppukappaleen kitaran mouruaminen johdattavat suoraan Oceanin uusklassisen soulin suuntaan, jonka vaikutteita Zayn ei puheissaankaan ole piilotellut.

Ja se toimii. It’s You ei kuulosta teennäiseltä tai hiilipaperikopiolta Oceanista, vaan toimii omillaankin varsin hyvin. Toki Ocean kuuluu, kuten mainitsemismäärästäkin olette huomanneet, mutta kun hän on saanut olla varsin rauhassa muiden toimiessa enemmän klubeille suuntaavan r&b:n kanssa, niin Zaynin astuminen samalle tontille tekee vain hyvää.

Samoin balladilla Zayn osoittaa, että tulkitsijana hänellä on myös annettavaa maailmalle. It’s You ei välttämättä vielä ole sellainen kappale, jolla Malik pistää jauhot kurkkuun maailmalle sydämiä murskaavana tulkitsijana, mutta on matkalla sitä kohti. Säkeistöjen rauhallinen laulu yhdistettynä kertosäkeen falsettiin, joka on harvinaisen rento, on kombo, jolla Zayn pieksee vakuuttavuudessa esim. Justin Bieberin, joka on liian kliininen ollakseen vakuuttava. Herkkyyden vakuuttaminen on taitolaji ja Malik osoittaa It’s Youlla, että se taito löytyy.

Mitä taas tulee Frank Ocean -vertaukseen, niin Zayn ei toki vielä näillä kappaleilla edes paini samassa sarjassa. Ocean on tällä hetkellä ylivertainen r&b-artisti niin tulkitsijana kuin sanoittajana. Viiltävyys Oceanilla syntyy nimenomaan hänen sanoituksistaan, jotka ovat teräviä ja pistäviä, jotka hän vielä laulaa sellaisella palolla, että seisoo jopa jokaisen henkäyksenkin takana, jonka hän kappaleillaan vetää. Se on vakuuttavaa ja vetoavaa. Zayn ei vielä siihen pysty. Mutta niin kauan kun Frank Oceanin Boy’s Don’t Cryn julkaisuajankohta on heinäkuu 2015 (psst, ei tullut silloin), niin hänen tontillaan on varsin yksinäistä. Nyt siellä on Malik vilkuttelemassa ja ilmoittamassa, että täältä tullaan.

Zaynin debyyttialbumi Mind of Me julkaistaan 25.3. Sen kansi on nerokas Lil Wayne -pastissi. Annan sille ison peukun.

zayn-mind-of-me-album-cover

Ei kommentteja