Menovinkki: Alt Agency & Management juhlii syntymistään tänään Tavastialla

Suomalainen itsenäinen musiikkikenttä sai hiljattain uuden toimijan. Alt Agency & Management on GAEA:sta tuttujen Esa Tontin ja Antti Hietalan perustama ohjelmatoimisto, joka myös manageroi suomalaisia bändejä. Vaikka juuret ovat GAEA:ssa niin uusi yhtiö ei julkaise musiikkia. Ohjelmayhtiötoiminnan vuoksi tänään Tavastialla ja Semifinalissa pidettävissä juhlissa onkin varsin monipuolinen porukka soittamassa.

Illan avaa yhden vuoden 2013 parhaista albumeista tehnyt Muuan Mies, joka on pistänyt kokoonpanonsa tässä välissä täysin uusiksi ja on vienyt tyyliään lähemmäs reggaeta. Tonnikalan perusteella homma toimii näinkin varsin hyvin. Uusi levy julkaistaan 12. helmikuuta.

Seuraavina ovat vuorossa Jukan hehkuttelema Cina Polada sekä illan ainoat räppärit Tommishock ja Kalifornia-Keke. Ruger Hauer -yhteyksistä ehkä parhaiten tunnettu duo on julkaisemassa maaliskuussa ensimmäisen yhteisalbuminsa. Tulevalta levyltä on jo julkaistu sinkut Rotaatio ja Unohda se.

Heidän jälkeensä Semifinalissa esiintyy maailman kiireisin Ringa Manner aka The Hearing. Mm. Pintandwefallissa, Solano + Profettesissa, I Was A Teenage Satan Worshipperissa sekä vieraijana Rooxxissa vaikuttanut Manner on julkaisemassa toisen The Hearing -albumin tänä keväänä. Uutta matskua voitaneen kuulla Semifinalin puolella tänään. Tässä kumminkin vielä vanhempaa tuotantoa.

Tavastian toiseksi viimeisenä valtaavan Lake Jonsin hehkuttelun jätän Jukalle, koska illan kaksi viimeisintä ansaitsevat oman tilansa. Semifinalissa esiintyvä Räjäyttäjät ja Tavastian puolella illan kruunaava Teksti-TV 666 kun ovat maamme armottomimmat livebändit. Räjäyttäjät turvautuvat nimensä mukaiseen jytään ja Teksti-TV 666 taas vyöryttää jumituksensa niin raskaasti, että se tiputtaa polvilleen. Olisivat kahdestaankin täydellisen illan tekijät, mutta tällä porukalla diili alkaa olla aika täydellinen.

Tule siis tänään juhlistamaan Alt Agency & Managementia kovan kattauksen parissa. Ovet aukeavat kasilta ja ilta jatkuu pitkälle pilkkuun saakka. Liput n. 12 euroa riippuen siitä ostaako ennakkoon vai ovelta. Ei kai tässä voi kuin Wayne’s Worldin tavoin todeta, että partytime, excellent.

————————————————————————————-

20.00 OVET
20.45 Muuan Mies (Tavastia)
21.30 Cina Polada (Semifinal)
22.00 Tommishock & Kalifornia-Keke (Tavastia)
22.30 The Hearing (Semifinal)
23.00 Lake Jons (Tavastia)
23.45 RÄJÄYTTÄJÄT (Semifinal)
00.30 TEKSTI-TV 666 (Tavastia)

Illan levymusiikista vastaa dj Hyväville!

Liput ennakkoon alk. 11,50€ / ovelta 12,00€.
Ennakkoliput myynnissä Tiketissä:
http://www.tiketti.fi/Alt-Agency-and-Management-esittaa-Tavastia-klubi-and-lippuja/36223