Kesä – Harmaakuvia

Kesä nousi tietoisuuteeni viime vuoden lopulla, jolloin yhtyeen musiikkivideot nousivat somevirtoihin erinäistenkin helsinkiläisten cooliusvaikuttajien kautta. Sinänsä asia ei tullut ihmeenä, koska yhtyeestä löytyy tuttuja nimiä mm. Lighthouse Projectista. Skene oli siis jo ennakkoon vahvasti hallussa.

Cooliudesta ja skeneuskottavuudesta huolimatta Sotilaan mieli ja Tuuli kääntyy eivät oikein lähteneet, vaikka oikein hyvää 80-luvun Pori-postpunk-uusiaalto-pastissointia niissä olikin. Biiseistä puuttuivat imu ja koukut, mitkä tekivätkin niistä enemmän ihan kivoja tyylikokeiluja kuin hyviä biisejä.

Tänään julkaistu Harmaakuvia muuttaa pelin kohdallani täysin. Pastissointi on edelleen läsnä, mutta biisissä on nyt enemmän imua ja kertosäekin saa jopa hyräilemään mukana. Postpunkille tärkeä dramaattisuuskin on nyt läsnä selvemmin, mitä pidän oikein hyvänä asiana. Harmaakuvia on siis simppelisti sanottuna hyvä biisi.

Kesän debyyttialbumi julkaistaan vappuaattona Svart Recordsin toimesta kaikissa mahdollisissa formaateissa. Keikoilla yhtyeen voi nähdä kevään aikana alla mainituissa paikoissa.

3.4. Kuudes Linja, Helsinki
4.4. Dog’s Home, Tampere
18.4. Jyrock, Jyväskylä
1.5. Poppari, Jyväskylä
2.5. Ääniwalli, Helsinki
9.5. Suisto-klubi, Hämeenlinna
15.5. Dynamo, Turku
22.5. Klubi, Tampere
23.5. Nosturi, Helsinki
5.6. Lepakkomies, Helsinki

Avainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.