Kendrick Lamar – To Pimp A Butterfly

Kendrick_Lamar_-_To_Pimp_a_Butterfly_coverart

Comptonin uuden sukupolven isoimmaksi ääneksi noussut Kendrick Lamar julkaisi kolmannen albuminsa viikkoa ennen ilmoitettua julkaisupäiväänsä. Tässä sitä ollaankin kuunneltu viimepäivät sen verran intensiivisesti, että on aivan aiheellista purkaa ajatuksia tekstiksi ja avata sitä, mistä levyssä mielestäni tässä vaiheessa on kyse. To Pimp A Butterfly ei nimittäin ole kevyt saati helppo teos.

Huomautettakoon, että varsinkin lyriikka-analyysi ei ole missään nimessä täydellinen, koska en kahden päivän kuuntelun jälkeen ole millään päässyt aivan täysin levyn sisään, johtuen yllämainituista syistä. Tämä onkin enemmän yritys ymmärtää Lamarin aivoituksia levyllä.

Miltä levy kuulostaa?

Muunmuassa Flying Lotusin, Pharrellin, Thundercatin, Draken vanha luottotuottaja Boi-1Da:n ja monen monen muun tuottama levy on musiikillisesti todella eklektinen. Funkista, jazzista ja neosoulista pääasiallisesti soundimaailmansa ottava albumi asettuu nykynimistä jonnekin Outkastin, D’Angelon, Robert Glasperin, The Rootsin parin viimeisen levyn ja THEEsatisfactionin maailmaan. Vaikutteet ulottuvat kumminkin niin pitkälle ja laajalle ympäri mustan musiikin historiaa, että yksinkertaistus olisi turhaa.

Tämä tietenkin johtaa siihen, ettei To Pimp A Butterfly ole helppo levy. Siihen palaan vielä lyriikoiden osalta, mutta musiikillisestikin Lamar ja tuottajansa haastavat ja laittavat perusräppiä odottavat kuulijansa ahtaalle.

Pääasiassa soitetut taustat ovat kyllä ihanasti rullaavia, koska Thundercatin bassottelu, mutta biisi biisiltä muuttuvat genrefuusioinnit ja kokeilevat rytmit eivät ainakaan korosta iskevyyttä tai helppoa lähestyttävyyttä. Se kumminkin sopii levyyn, koska Lamarin räpit lähentelevät levyllä runoutta lennokkuudessaan. Teematkaan eivät ole helppoja, joten miksi taustojenkaan pitäisi olla.

Mitä Lamar yrittää levyllään sanoa?

Lamarin edellinen levy good kid, m.A.A.d. city oli kasvutarina, jolla Lamar kuvasi jengisotien, rikollisuuden ja köyhyyden syövyttämää ympäristöään lamaannuttavana miehelle, jota kiinnostaa toisenlainen tulevaisuus. To Pimp A Butterfly on myös henkilökohtainen ja tarinallinen levy, mutta sen skaala leventyy Comptonista Yhdysvaltoihin yleisesti.

Kuten pysäyttävästä kansikuvasta voi päätellä, on levy vahvasti afroamerikkalaisten oikeuksiin ja asemaan liittyvä. Levyn nimen Butterfly on metafora mustista, joiden asema menestyksestä huolimatta on Yhdysvalloissa alistettu ja nöyryytetty. Yhteiskunta on siis heidän parittaja, joka mieluusti antaa heille menestystä, mutta silti alistaa ja laittaa heidät nöyrtymään niin rahan kuin mustille syötetyn väkivaltaisen narratiivin kautta.

Esimerkkinä voi käyttää vaikka villisti funkaavaa King Kuntaa, jossa Lamar käyttää Juuristakin tuttua Kunta Kinteä metaforana. Kunta Kinte oli 1800-luvulla elänyt orja, jolta katkaistiin hänen jalkansa, jotta hän ei onnistuisi pakenemaan plantaaseilta. Lamar asettaa itsensä kuninkaaksi, jolta Kunta Kinten tavoin halutaan katkaista jalat, jotta hän ei menestyisi enempää. Musta mies on siis aina orja, vaikka onkin vapaa tai menestynyt. Samoja teemoja käsitteli Kanye Westkin osaltaan New Slavesissa. Molemmille orjuuden luo ennakkoluulot ja -käsitykset siitä, miten mustat elävät ja haluavat elää. Samaa teemaa Lamar jatkaa Institutionalizedilla.

Yhteiskunnallisen teeman lisäksi Lamar käsittelee omaa menestystään ja sen tuomia haasteita ja paineita. Levyn teema henkilökohtaisella tasolla on Lamarin kamppailu oman taustansa ja menestyksensä kanssa. Levyllä toistuvassa runossa ja kappaleella For Sale? esitelty Lucy on Lamarin metafora paholaiselle, joka yrittää houkutella hänet Comptonista rikkauksien ääreen. Mutta kuten hän aiemmilla kappaleillaan on julistanut, on raha vain yksi tapa orjuuttaa. Compton tuntuukin olevan paikka, joka määrittää Lamaria niin paljon, ettei hän osaa tai halua päästä sieltä pois, vaikka onkin saanut mahdollisuuden paeta paikasta, jonka järjettömyyttä hän korosti koko edellisen levynsä.

Suurin paine kohdistuukin asemaan, johon Lamar on asettanut itsensä. Hän haluaa olla räppäri, joka voimaannuttaa mustat rakastamaan itseään ja tajuamaan asemansa. I:n lopussa kuultavassa palopuheessa hän julistaa mustien voimaa ja alustaa viimeisen kappaleen Mortal Man, jolla hän ottaa asemansa Nelson Mandelan ja muiden mustien vaikuttajien jatkumossa, jotka kaikki on petetty heikkouksiensa takia. Kappaleessa u hän käsitteleekin pelkojaan ja epäonnistumisiaan, mikä asettaa Mortal Manin pelon kontekstiin.

Levyn lopussa kuullaan koko levyn aikana toistuva runo kokonaisuudessaan, jolla hän avaa koko levyn tarinan ja teeman. Lopun yllättävin veto on Lamarin ja arkistomateriaalista koostetun Tupacin dialogi. Siinä Lamar haastattelee Tupacia ja yrittää saada tukea omalle taistelulleen. Surullisen siitä tekee Tupacilta lainatut sanat, joilla hän julistaa jokaisen mustan lopettavan taistelunsa kolmekymppisenä ja tyytyvän asemaansa. Samoin siitä tekee surullisen se, että kun Lamar lukee hänelle perhos-metaforansa, Tupac ei vastaa. Jokainen voi tulkita sen omalla tavallaan, mutta itse näen sen niin, että Lamar on voimaannuttamistaistelunsa kanssa yksin.

Onko levy sitten hyvä?

Kahden päivän jälkeen on ehkä vähän turha vielä tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, mitä Instagramissa tosin jo tein, mutta en voi kiistää, etteikö levy jo tässä vaiheessa lähentele klassikkoa. Lamarin rohkeus ja kunnianhimo yksistään on arvostettavaa, mutta kun musiikillisestikin levy on suunnilleen parasta ja edistyksellisintä räppiä, mitä on tullut vuosiin, niin eihän sitä voi olla ylistämättä.

Kuunnelkaa itse ja tehkää johtopäätöksenne.

2 kommenttia kirjoitukseen Kendrick Lamar – To Pimp A Butterfly

  1. Juhani Juhani kommentoi:

    Kuuntelin eilen tän kerran läpi. Jätti jäljen! Todella kova levy, voisko jo julistaa vuoden parhaaks, niin kuin innostuit? :) Tosi mielenkiintoista lukea paneutunutta tekstiä levystä ja kuulla miten joku muu mieltää levyn, ja sen teemat. Palaan ehkä analyyttisempänä asiaan useamman kuuntelukerran jälkeen, mut näin loppukaneettina voisin todeta, et hyvin harva levy osuu kerralla maaliinsa mulle, ja vielä harvemmin rap.

    1. Lauri Lauri kommentoi:

      Kiva kuulla, että mielenkiinto pysyi koko tekstin. Taas ollaan siinä tl;dr-rajoilla.

      Mun tekisi ihan rehellisesti mieli sanoa, että vuoden albumi on tässä, loput nahistelkoon jämäpaikoista, mutta kun ei vielä tiedä, mitä kaikkea tänä vuonna julkaistaan, niin pidättäydyn vielä. Jotenkin todella vaikea kuvitella, että yksikään muu albumi herättäisi ajatuksia samalla tavalla kuin Kendrick herättää, ja tekee sen vielä musiikillisesti miellyttävällä ja kiinnostavalla tavalla.

      Tosta vikasta virkkeestäsi tulikin mieleen, että kiinnostavaa nähdä, mihin yleisöön levy osuu. Onko levy liian haastava isolle yleisölle, vetääkö räppipäät herneen nenuun jazzailusta vai iskeekö crossoveristi.

      Ja vielä loppukaneettina, tämän levyn jälkeen Lamar sopisi täydellisesti Pori Jazzeille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.