Kun Vadelmavene ilmestyi, oli kuplani sekaisin. Puhuttiin ensimmäisestä suomalaisesta kunnon r’n’b-artistista. Tavallaan ihmettelin puheita, mutta tavallaan en: Kasmirin r’n’b oli modernimpaa, popimpaa ja vakavammin otettavaa kuin Karri Koiran kieli poskessa pastissointi.

AMK Dropouttia kuunnellessa ajatus siirtyy väkisinkin siihen, ettei Kasmir sittenkään ole se r’n’b-tähti, jota kuplani toivoi. Avausraita Valkoista kohinaa vetää toki odotukset pilviin. Kasmir laulaa komeasti, taustat ovat tunnelmalliset ja rytmikkäät ja sanat ovat kaihoisat. Ryan Goslingin säkeistö vielä jatkaa samaa linjaa, mutta kertosäkeen EDM-nostatus tulee puskista. Sama EDM-nostatus toistuu Iholla-kappaleessa, jossa se syö vielä enemmän tunnelmaa ja kappaleen tunnelatausta. Tosin molemmissa kertosäkeet ovat popmaisen iskeviä ja iskevyydessään toimivia.

Odotusten vastaisesti Kasmir onkin AMK Dropoutin perusteella pop-artisti. Sen roolin hän täyttää erinomaisesti. Hank Solon ja Jonas Karlssonin kappaleet ja tuotanto on iskevää ja soundeiltaan täysin ajanmukaista, eikä Kasmir häpeile tarttuvuutta. Parhaimmillaan homma toimii erinomaisesti, kuten kappaleessa Rumaa, jossa henkilökohtaisuus ja tarttuvuus eivät sulje toisiaan pois. Siinä myös ollaan ymmärretty, ettei rauhallisesta ja kipeästä säkeistöstä kannata siirtyä EDM-hoilotukseen, jos ei halua rikkoa kappaletta täysin.

Pahimmillaan ongelmat ovat esillä jo mainitussa Iholla-biisissä, missä tunnelma on harras ja kaihoisa aina kun kertosäe ei päätä, että biisi on Calvin Harrisin ja ihmisten on pakko huutaa ”wo-o-oo”. Siinä ongelma on kärjistyneimmillään, mutta muutenkin levyllä on vaikeuksia yhdistää Kasmirin henkilökohtaiset tekstit kappaleiksi, jotka eivät latistuisi tarttuvuuden vuoksi, joka tehdään lähes poikkeuksetta kertosäkeissä helpon hokeman tai huudatuksen kautta.

Asia ei harmittaisi niin paljon, jos levyllä ei olisi päätöskappale Aavikon kaltaista balladia. Kappaleen autotune-intro ja c-osa ovat hienoja kunnianosoituksia Kanye Westin 808’s & Heartbreakille, mikä tietenkin lämmittää, mutta hienous ei jää siihen. Kappaleen nostot ovat hienovaraisia, mikä sopii kappaleen tunnelmaan täysin. Kun lopussa vihdoin räjäytetään, on kylmiltä väreiltä vaikea välttyä. Samoin on pakko nostaa hattua lopetukselle, jonka ”suoraan seinään” -tyyli pääsee jokaisella kuuntelukerralla yllättämään. Rohkeaa, komeaa, koskettavaa ja tarttuvaa.

Ongelmistaan huolimatta on vaikea olla lämpeämättä AMK Dropoutille. Kasmir on vilpittömyydessään samaistuttava ja siksi ehdottomasti virkistävä tuulahdus suomalaisessa pop-maailmassa. Kasmirin lauluääni on myös hieno ja tulkinnat menevät väkisin ihon alle. Ansiot eivät onneksi jää persoonaan, tyyliin ja lauluääneen, vaan levyn tuotanto on soundeiltaan ns. kansainvälisen vertailun kestävää. Sovitusten pakkotarttuvuus on vain tyylikeino, joka ei itselleni useasta kuuntelukerrasta huolimatta toimi. Silti, parasta suomalaista poppia sitten Sannin ja osoittaa, ettei Suomessa popin tarvitse olla vain nopeampaa iskelmää.

———————————–

Toisen mielipiteen AMK Dropoutista ja Kasmirin haastattelun voi lukea (ja katsoa) Joannan Na Na Na -blogista. Arvostelun voi lukea täältä ja haastattelun täältä.