Jumala on seivannut doupeimpia kymmenen vuotta

Vuonna 2004 suomalainen räppi oli aika vahvasti sidoksissa tauolle jääneisiin Fintelligenseihin ja niihin muihin. Ne muut olivat lähiöistä ja räppäsivät kaikesta muusta kuin kevyestä biletyksestä. Sitten tuli Ruudolf.

Tai on oikeastaan turha puhua, että sitten tuli Ruudolf, koska olihan Ruudolf ollut jo pitkään. Thono Slonon ja Karri Koiran kanssa oli Vähäiset Äänet ja villissä nuoruudessa hän oli ollut Rääväsuukin. Rääväsuuna hän oli kerennyt tehdä yhden kaikkien aikojen parhaimmista haastatteluistakin. Räpin suomenmestaruuskin oli keretty hoitaa, ensimmäisen kerran. Ja olihan kulttiklassikoksi noussut Vaimo CD:kin kerennyt jo ilmestyä. Silti, silti, Doupeimmat on vedenjakaja Ruudolfin uralla. Sen huomasivat muutkin kuin suomalaisen räpin suurkuluttajat. Mukaan lukien pitkätukkainen, farkkutakkinen minä.

Bodausanthem oli ilmestyi kesällä 2004, jolloin se teki selvää jälkeä mm. Radio Helsingissä voittaen kesähittiäänestyksen. Olin ällikällä lyöty, kun kuulin sen, koska en osannut suhtautua siihen oikein mitenkään. En osannut inhota sitä, koska se ei osunut silloiseen käsitykseeni suomalaisesta räpistä (jonninjoutavaa ja mukahauskaa paskaa), eikä se ollut niin hitikäskään kuin oletin. Meni aikansa, ennen kuin tajusin ottaa sen siinä muodossa, missä se pitikin ottaa: poikien hupaisana puuhasteluna.

Sitten tuli itse levy, Doupeimmat Jumala seivaa, jota ylistettiin aivan joka tuutissa. Itse en sitä tajunnut. Hieman köykäisiä taustoja, hölmöjä jumalaa ylistäviä lyriikoita ja aivan liian pitkiä biisejä. Ei lähtenyt, vaikka Ruudolf olikin flownsa ja kielensä käytön puolesta valovuosia edellä finglishiä suoltavien mainstream-verrokkejaan.

Meni lähemmäs vuosi ennen kuin sain kiinni Ruudolfin levystä ja itse artistista. Sitä ennen olin todistanut Ilosaaressa keikkaa, jossa Ruudolf itse heilui Hämähäkkimies-asussa Kemmurun tyyppien kanssa ja veti biisejään vähän joka suunnasta varastettujen taustojen kanssa. Meininki ei ihan hirveän kaukana ollut esim. Provinssin vedoista. Sekään ei vielä lämmittänyt. Nyt ihmettelen suuresti lämpeämättömyyttäni. Vastustamatonta sekoiluahan tuo on.

Vähitellen löysin itseni kuuntelemasta genren klassikoita ja pääsin vihdoin sisälle Ruudolfinkin sielunmaisemaan. Homma ei missään vaiheessa ollutkaan kovin totista, vaan hieman huvittavaa vinkkailua suuntaan sun toiseen. Lyriikoiden itsetutkiskelu ja oman uskon julkituominenkin piti ottaa vastaan sellaisenaan. Yritin turhaan etsiä niiden takaa jotain roolia. Sellaista ei ollut, vaan Ruudolf toteutti itseään niin vapautuneesti kuin vain pystyi. Roolien aika tuli myöhemmin.

Siksi Doupeimmat Jumala Seivaa onkin noussut vuosien saatossa itselleni yhdeksi kaikkien aikojen suosikkilevyistä. Ei pelkästään räpissä, vaan yleisestikin. Samanlaista välittömyyttä kohtaa harvoin musiikissa ja vielä niin vaivattomasti esitettynä. Levy kuulostaa siltä, että Ruudolf on suunnilleen kävellyt studioon ja vain räpännyt menemään, mikä tuskin on totuus. Vaimo CD:llä se saattoi ollakin.

Siksi myös menen sitä tänään juhlimaan Tavastialle. Mene sinäkin, lippuja kun on jäljellä alkuillan keikalle. Vaikka luvassa onkin vain klassikkolevyn soittaminen alusta loppuun, niin Ruudolfille ominaisesti siitä varmasti tulee spektaakkeli. Kaksinkertainen Suomenmestari ei vähempään edes tyytyisi. Niin ja kuunnelkaa Uuden Legacyn spesiaalilähetys, joka tuli viime maanantaina. Hyvää muistelua.

(Laitoin Bodausanthemin kolmesti vain siksi, että minusta on hienoa, että jokainen kolmesta versiosta on keskenään täysin erilaisia. Tehkääpä muut räppärit vastaava perässä.)

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.