Haluaisin olla muidenkin kuin ystävien seurassa

Haluaisin olla muidenkin kuin ystävien seurassa

Kirjoitin vuoden alussa uuden ja uusitun Radio Helsingin herättämistä tunteista. Olin silloin varovaisesti vaikuttunut, oikeastaan syystäkin. Radio Helsinkiin tuli selkeyttä ja linjakkuutta. Oli selkeät slotit musiikille ja lifestylelle. Juontajakaartissakin oli hyvä sekoitus tuoreita nimiä kuin kokeneita kettujakin. Enää en ole ihan niin vakuuttunut.

Tammikuussa olin ennakkoon eniten innostunut Asfalttisoturista, Mustasta Barbaarista ja Sacha Remlingin ja Edu Kehäkettusen ohjelmista. Ne olivatkin ajoittain loistavia. Varsinkin Mustan Barbaarin räätälöity pakolaispaketti Heinolan kaupunginjohtajalle oli niin puhdasta Borat-huumoria, ettei moista ole Suomessa aiemmin koettu. Meni kerralla suomalaiseen radiohistoriaan.

Muiksi suosikkiohjelmiksi nousivat vanhan Radio Helsingin kaartista siirtyneet Kaarle Hurtigin Kaikkea saa kysyä ja Total Hockey Forever.

Mikä näitä kaikkia yhdistää? Mitään kyseisistä ohjelmista ei enää ole. Se on tosin luonnollista, koska ohjelmakartat elävät ja on hyvä, että ohjelmisto mukautuu aikaan ja pysyy tuoreena. Nyt tartun itse sanaan tuore, koska nykyisessä Radio Helsingissä tuoreus on minusta suhteellinen käsite.

Kuten näkyi, niin Radio Helsinki onnistui haalimaan alkuun nuoria ja radioissa varsin tuoreita persoonia. Nyt tilalle on tullut, no ei oikein mitään. Meidän oma Visa sentään on päässyt eetteriin, mutta muistelemaan ysäriä, ansiokkaasti kylläkin. Konseptina 90-luvun muistelu vain on lähtökohtaisesti 80-lukua. Ihan hirveän paljon freesimmiltä eivät muutkaan uudet musiikkiohjelmat vaikuta, koska niitä ei juuri ole. Edelleen luotetaan vanhoihin tuttuihin norppiin, bunueleihin ja njassoihin, joilla kyllä on tietämystä, taitoa ja musamakua, mutta heidän seurassa ei uuteen musiikkiin käsiksi pääse kuin harvoin.

Kun Radio Helsinki pelastettiin, niin ihmiset pelkäsivät, miten käy uusien ja tuoreiden bändien, jotka eivät muilta kaupallisilta kanavilta saa ääntä. Esimerkkinä vaikka Pimeys, joka sai melkoista vipuapua breikkaukselleen juuri Radio Helsingistä. Uusi Radio Helsinki ei mielestäni ole vielä toistaiseksi ottanut vastaavaa asemaa ja väitänkin, että ongelmana on nuorien ja uutta janoavien dj:den puute. Nostalgia vetoaa paremmin keski-ikäisiin kantakaupunkilaisiin, joille uusi kanava tuntuukin olevan nakutettu.

Tästä päästäänkin pienellä aasinsillalla ns. Ystäväklubiin. Kun Radio Helsinki pelastettiin, niin bisnesmallin kerrottiin olevan väistämättä tuottava. Suunnitelmana oli hoitaa noin puolet tuloista mainosmyynnillä ja loput muilla keinoilla. Muut keinot ovat vahvistuneet aika pitkälti mesenoinniksi, jonka vastineena tuntuu Facebook-markkinoinnin perusteella olevan lähinnä liput erinäisiin kulttuuririentoihin. Ihan kivaa, mutta olisihan se hyvä, jos mesenointi liittyisi sisällöllisestikin suoraan mesenoitavaan radiokanavaan. Esim. podcastit kaikista ohjelmista olisi edelleen sellainen palvelu, josta voisin maksaa ilomielin useamman euron kuukaudessa. Ne saa toki nyt ilmaiseksikin, mutta osasta ohjelmista podcasteja ei tule lainkaan ja musiikit puuttuvat tulleistakin podcasteista. Kyseessä on enemmänkin teostorakenteellinen ongelma, joka ei johdu Radio Helsingistä. Silti mesenointi nykyisellään ei vakuuta. Varsinkin kun Ystäväklubin markkinointi on nykyiseltä sävyltään jopa kerjäävää.

Kritiikkini ei poista sitä tosiasiaa, että Radio Helsinki tekee asioita nytkin hyvin. Kulttuuriohjelmista varsinkin Uusi Legacy ja Suuri hesalainen kirjakerho vaikuttavat löyvän kunnareita joka ohjelmallaan. Muuten potentiaali hukataan kaveripuuhasteluun, joka kiinnostanee vain päätoimittajan lähipiiriä ja Beefin kanta-asiakkaita. Ajoittain sieltäkin nousee esiin MTV Push -kusetuksen paljastanutta journalismia, mutta siihenkin onnistuttiin hankkimaan väärää sävyä tuomalla kavereita itkemään radioon. Haluaisin mieluusti olla väärässä, mutta omassa kuplassani asia tuntuu nousevan puheenaiheeksi aina samoilla kritiikeillä. Se on sääli, koska kyllä Suomeen mahtuu Bassonkin lisäksi toinen kaupallinen radio joka olisi ennakkoluulottomuuden lisäksi ajankohtainen, tuore ja uutta etsivä kanava. Radio Lähinostalgia ei sitä juuri nyt tee.

Yksi kommentti kirjoitukseen Haluaisin olla muidenkin kuin ystävien seurassa

  1. Kepu kommentoi:

    Itseäni ahdistaa tuo ystävä -konsepti ihan kamalasti. Se yksi uusi juontaja, jolla on semmoinen hypnoottisen pehmeä ääni ja sitten ne ”ystävä…” -puheet…

    Jotain perustavanlaatuisen väärää siinä on.

    Itse en kaipaa ystäviä radioon, kuin silloin tällöin. Joskus se on ihanaa. Mutta välillä olisi kiva että vähän uskallettaisiin haastaa… Itseäni haastaa tällä hetkellä paljon enemmän Yle Radio 1 ja Lähiradio (Helsinki 100.3 Mhz). En tiedä muuta, mutta Radio Helsingin linjassa on nykyisin paljon enemmän anteeksipyytelevä ja kerjäävä asenne kuin ennen. Mielestäni on reilua sanoa, että rahaa tarvitaan. Mielestäni voisi sanoa suoraan, että laittakaa rahaa tulemaan. Ehkei kuitenkaan kannattaisi sanoa asiaa kauttarantain ja koko ajan.

    Entinen suosikkini on koko ajan jäämässä itseltäni kuuntelematta, vaikka musiikki on mukavaa.

    Esimerkiksi Dj Bunuel veti hetki sitten Yle Radio 1:sessä paljon raflaavamman setin musiikkia kuin koskaan Radio Helsinki. Samoin eilen sama kanava paukutti niin kokeellista settiä yöaikaan että ihan sauvakävelylenkillä pelotti.

    Rohkeutta Radio Helsinki, rohkeutta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.