Mistä tietää, että on vanha? Siitä että 22-vuotias jyväskyläläinen pistää levyllään jauhot kurkkuun kolmeakymppiä lähestyvälle blogistille, joka jo pelkäsi vanhan liiton boom bapin muuttuneen keski-ikäisten räppäreiden nostalgiaksi. Enää ei ole hätää.

Siitä myös tietää olevansa vanha, että toisille kirjoittajille nostalgia ajoittuu huomattavasti tuoreempaan ajankohtaan. Viittaan siis toki rosvokollegani Markun kirjoitukseen, jossa Gettomasan tuotanto vertautuu 2000-luvun suomiräppäreihin kuten Ruudolfiin. Yritän nyt avata, miksi Gettomasa taas assosioituu minulla vielä varhaisempiin aikoihin, ja miksi suomiräpistä kirjoittaessa ei voi jättää rannikon takaisia vaikuttajia huomiotta. Varoitus: seuraa sedän kuiva luento.

Boom bap on hiphopin yksi alalaji/tuotantotyyli, joka liittyy vahvasti 80-luvun lopun ja 90-luvun alun itärannikon räppiin. Onomapoeettinen termi viittaa rumpusoundiin ja rytmiin, jossa basari-iskua seuraa virveli-isku. Tässä tyylille debyyttialbumillaan Return of The Boom Bap nimen antaneen KRS-Onen oppikirjaesimerkki.

https://www.youtube.com/watch?v=AWkhJFX1RG8

Jos mietitte, miksi tyyli kuulostaa tutulta, niin syy on siinä, että viime vuosina ysäriräpiksi mielletty uusi tuotanto kuulostaa ensisijaisesti boom bapilta. Ja syy on se, että tyyliä takaisin tuoneet nuoret tekijät A$AP Mobista sekä Joey Bada$$ ovat itärannikon kasvatteja ja tyylin ikään kuin äidinmaidosta oppineet. A$AP Mobin parin vuoden takainen hitti Trillmatic on niin ikään oppikirjaesimerkki vielä KRS-Onea kovempaa iskevästä boom bapista.

Nyt tehdään pieni paluu 2000-luvun alkuun ja Suomeen. Koska suomiräp niin sanotusti syntyi ja kuoli 90-luvun alun huumorisekoilun takia vain syntyäkseen uudelleen 2000-luvulla, niin ysäriräppi rantautui tänne hieman myöhässä. On nimittäin hyvin vaikea puhua Fintelligensistä, Seremoniamestarista, Palefacesta ja niistä-kaikista-muista, jotka genren Suomeen toivat, ilman boom bappia. Lähes poikkeuksetta kun suomiräpin ns. alkulima oli sitä räppityyliä, mikä tekijöihin vaikutti. Ja se oli – anteeksi hyvin vahva ja pikkaisen totuutta vääristelevä yleistykseni – boom bappia.

2000-luvun puolivälissä kun räppärit erkanivat yhä enemmän Rähinän bileposseen ja Monspin aitopäihin, jäi myös boom bap ja se tyyli, mikä nykyisin tunnetaan ysäriräppinä jälkimmäisten harteille. Rähinän tekijät suuntasivat yhä enemmän bileräpin suuntaan, jossa tempot kovenivat, sämplet vähenivät ja biitit muuttuivat rytmeiltään entistä tasaisemmiksi. Aitouttaan korostaakseen Ruudolf, Kemmuru, Memmy Posse ja muut monspilaiset korostivat juuria kaikessa ja haistattivat pitkät uusille suuntauksille. Toisin sanoen, se mikä Suomessa on 2000-luvun räppiä, on isossa maailmassa ysäriräppiä. Vielä enemmän rautalankaa vääntäen: se mikä Suomessa oli uutta, olikin nostalgiaa.

Ja nyt päästään vihdoin Gettomasaan. Vellamo LP:llä jo vahvasti menneisyyteen tuijottanut räppäri ei juurikaan tyyliään uudista tuottaja Ruubenin kanssa. Ne biisit, joilla Chosen Onellakin kokeillaan niskojen venyvyyttä ovat boom bappia parhaimmillaan. MDS:n tuottama Ota kiinni jos saat, Aksimin Missä oot poika? ja lukuisat Ruubenin biisit ovat tyyliltään sitä, mitä tässä nyt ollaan toistettu jo pitkään. Ja siten Chosen One on leimallisesti ysäriräppiä.

Vaikka Gettomasa puhuu haastatteluissa paljon myös suomalaisista vaikuttajista, ei hänen tyylistään voi puhua ilman vielä varhaisempia jenkkiräppäreitä, joiden tyyliä hän myös ”apinoi”, kuten kaikki häntä ennenkin vaikuttaneet suomiräppärit. Ja nostalgiahan ei rajoitu pelkästään Suomeen, vaan sitä tapahtuu myös yhä isommissa määrin Jenkeissä. Jo aiemmin mainitut nuoret räppärit yhdessä esimerkiksi Action Bronsonin ja J Colen kanssa ovat nostamassa ysärityylejä takaisin relevantiksi tavaksi tehdä räppiä samalla kun ysärijättiläisten comebackit ja nostalgiakiertueet ovat isompia tapauksia kuin heidän uudet levynsä.

Ja koska Suomi ei ole umpio, vaikuttaa se meikäläisiinkin tekijöihin. Se on näkynyt vielä enemmän modernissa soundissa. Mikael Gabrielin viimeisin posseraita Koko kuva kuulostaa Futuren ja Ty Dolla $ignin soundilta, joka ottaa vaikutteensa trapista ja laahaavasta eteläräpistä. Samoin Kuben viimeisimmät autotunekokeilut vaikuttavat siltä, että futuret, desiignerit ja young thugit ollaan tutkittu huolellisesti. Myös puheet suomalaisesta heitterikeskustelusta ovat vähän höhliä, kun maailman isoin räppäri tekee levyllisen musaa heittereistä.

Väitän siis, että Gettomasa ei iskisi yleiseen zeitgeistiin, jos ysäriräppi ei olisi juttu ja ysäriräppi ei olisi juttu, jos jenkeissä siitä ei olisi tehty juttua. Samaa tyyliä vuosikaudet edustaneet Stepa, Rekami ja Are ovat joutuneet tyytymään lähinnä skenesuosioon, kun Gettomasa viilettää nostalgia-aalloilla tyytyväisenä. Siitä toki voidaan keskustella, onko PME:n resurssit kovemmat kuin Monspin ja muiden itsenäisten levy-yhtiöiden ja siten Gettomasan nousu olisi pikemminkin markkinoinnista riippuvaista. Mutta se keskustelu voidaan käydä kommenteissa.

Vaikka tässä olen paasannut petervonbaghiaanisesti väärästä assosioinnista ja suomiräppikeskustelun liian kapeasta katsantokannasta, niin en voi kiistää, etteikö Gettomasa olisi suomiräpin jatkumossa juuri sillä tiellä, millä Markku blogautuksessaan sanookin hänen olevan. Boom bapin päälle tiukasti, mutta leppoisasti räpänneitä suomiräppäreitä kun on iso liuta. Ja tulee varmasti olemaan jatkossakin, koska Gettomasa pystyy nuorena tekijänä osoittamaan, ettei vanhassa tyylissä ole mitään väärää. Se on edelleen relevantti, jos vaan pystyy räppäämään tiukasti ja puhuttelemaan kuulijoitaan. Ja sen Gettomasa onnistuu tekemään Chosen Onen henkilökohtaisuudella.

Chosen One onkin paras vastaisku Tommishockin ja Kalifornia-Keken Ilmestyksiä-kappaleelle. Siinä Keke räppää ”voiks ne enää tehdä boom bappii / ku me näytettiin niille miten tehdään uutta räppii”. Gettomasa näyttää että voi. Ehkä teidänkin pitäisi.