Frank Ocean julkaisi viime vuoden huhtikuussa kuvan, jossa hän pitelee käsissään kahta lehteä. Tämä oli härnäke sille, että hän oli julkaisemassa heinäkuussa 2015 toisen albuminsa ja zinen nimellä Boys Don’t Cry.

Elämme elokuuta 2016 ja julkaisematta ovat sekä zine että albumi. Sen sijaan perjantaina 19. elokuuta Apple Musicissa julkaistiin ”visuaalinen albumi”, joka kantaa nimeä Endless.

”Visuaalinen albumi” tarkoittaa Endlessin tapauksessa 45 minuuttia kestävää videotaideteosta, jossa seurataan kolmen Frank Oceanin portaikon rakentamisprosessia. Taustalla soi Frank Oceanin uutta musiikkia.

Endless alkaa ja loppuu kuvataiteilija Wolfgang Tillmansin kappaleeseen Device Control, jossa hän monotonisesti toistaa teknobiitin päälle Applen, Samsungin ja Sonyn älypuhelimien mainoslauseita, joissa suureellisesti todetaan niiden videokuvausominaisuuksien olevan niin edistyksellisiä, että ne hälventävät still-kuvauksen ja liikkuvan kuvan rajoja tuoden oikean elämän jokaisen päätelaitteelle. Kappaleet ovat hyvin osuvia, koska Endlessillä seuraamme näennäisesti arkipäiväisiä toimia, mutta olemme kiinnostuneita siitä siksi, että kyseisen teon tekee meille kiinnostava persoona. Tässä tapauksessa Frank Ocean.

Videoteoksena Endlessissä ei oikein muuta kiinnostavaa olekaan. Se on loppupeleissä erittäin tylsä, koska siinä ei tapahdu yhtään mitään muuta kuin portaikon rakentamista. Musiikillisesti teematkin yhtenevät oikeastaan vain Tillmansin kappaleella, koska muu levy on hyvin perinteistä Oceania. Samoin Device Control tavallaan antaa avaimet tulkintaan heti kättelyssä. Symboliikkaa toki portaikon rakentamisen prosessissa voi nähdä pitkään kestäneelle ja hypetetylle julkaisulle, mutta sekään ei oikeastaan ole kovin kiinnostavaa.

Levyn kiinnostavimmat biisitkin tulevat alussa. Toisena kappaleena kuultavalla Aaliyah-coverilla At Your Best (You Are Love) Ocean laulaa jo rakkaudesta vaikeuksien kautta. Jonny Greenwoodin jousisovitukset tekevät kappaleesta hyvin ylvään balladin, joka kiinnittää levyllä huomion heti. Samalla kappale on niin kaukana Aaliyahin alkuperäisestä, ettei sitä heti huomaisi coveriksi.

Heti perään seuraava Alabama on jo avautuvampi kappale Oceanin kyvyttömyydestä tuoda tunteitaan esiin. Teemallisesti se on lähellä Channel Orangen lauluja tukahdetuista tunteista ja ulkopuolisuudesta rikkaiden yltäkylläisessä maailmassa, jossa brändit, hotellit ja luksustuotteet ovat arkipäivää. Musiikillisesti se taas kuvaa Endlessiä hyvin ollessa vain reilun minuutin mittainen ja hieman luonnosmainen. Samphan vierailu kappaleen kertosäkeellä on yksi levyn hienoimpia yksittäisiä hetkiä.

Suurin osa levyn kappaleista on lyhyitä ja sisältävät vain säkeistön tai pari kertosäkeen kanssa lipuen kappaleista toiseen sulaen yhteen toistensa kanssa. Endlessistä onkin sen takia ollut hyvin vaikea saada oikein mitään otetta kokonaisuutena, koska kiinnostavimmat hetket ollaan ladattu alkuun ja loppuun. Levyn keskikohta tuntuu laahavalta ja raskaalta myös siksi, että iso osa kappaleista on instrumentaaleja tai muutaman perusidean varassa kulkevia aihioita, joista ei muodostu kokonaisia biisejä. Jos joku pyytäisi nimeämään tai hyräilemään jotain keskivaiheen biiseistä, en pystyisi siihen.

Tosin 27 minuutin kohdalla tuleva kaksiosainen romanssin ylä- ja alamäkiä kuvaava Rushes on sitä Oceania, jota levyltä voi odottaakin. Kitaraballadina alkava kappale kasvaa vähitellen rytmikkääksi r&b-kappaleeksi, josta palataan taas kitaraballadiksi. Se ei ole Pyramidsin tavoin eeppinen teos, mutta osoittaa Oceanin kyvyn yhdistää kaksi lähtökohtaisesti eripuraista tyyliä yhteen luoden teoksen – tai tässä tapauksessa kaksi erillistä, mutta temaattisesti yhtenäistä kappaletta – joka toimii silti kokonaisuutena.

Viimeisenä ns. omana kappaleena kuultava Higgs tosin palauttaa levyn valitettavan tutuille raiteilleen. Yhden versen mittainen räppikappale trap-loppusoitolla kun loppuessaan vie videon alkupisteeseen ja Tillmansin Device Control lähtee soimaan kokonaisuudessaan. Juuri kun levylle on tullut loppupiste, sille tehdäänkin uusi.

Siksi Endless vaikuttaakin olevan esimakua jollekin isommalle. Tällaisenaan se on hahmoton tuote, joka tökkii kepillä jäätä. Se yrittää viedä albumiajattelua visuaalisuudellaan suuntaan, jonne Beyonce on kulkenut kahdella viimeisimmällä levyllään ottaen musiikkivideomaisuuden pois yhtälöstä. Ajattelee sitä erikseen joko audio- tai videoteoksena, niin molemmissa johtopäätös on, että Endless on pettymys.

Esimakumaisuutta lisää myös se, että tänään (20.8.) Ocean julkaisi musiikkivideon biisille Nikes, jossa hän näyttää käsittelevän kaikkea mahdollista, mitä Channel Orangen ja viimeisimmän julkaisun välillä on tapahtunut. Kappale ei myöskään ole mukana Endlessillä, mikä lisää odotuksia sille, että jotain muutakin on tulossa. Onko se sitten Endlessin tapaan ”visuaalinen albumi” vai jotain aivan muuta, jää vain nähtäväksi.

Nikesin voi katsoa Apple Musicissa tästä linkistä. Endlessiin pääsee samassa palvelussa käsiksi tästä linkistä. Molemmat ovat toistaiseksi Apple Musicin yksinoikeuksia. Jos jotain tapahtuu julkaisurintamalla, niin päivitän tietoja tänne.

LEVY ON ULKONA!