Uusia yhtyeitä etsiessä usein halutaan löytää mahdollisimman valmis paketti. Sellainen, jolla on tyyli löytynyt jo varhaisessa vaiheessa ja biisintekijäkin osaa hommansa varsin hyvin. Eipähän jää jossiteltavaa potentiaalista.

No tämä ei oikeastaan liity Kepes Modeen oikein mitenkään. Kepes Mode kun ei ole valmis paketti. Sen takia he ovatkin viehättäneet minua esikoislevyllään.

Huomenna (14.2.) julkaistava Dyykkaa tää albumi on levy, jolla Kepekset yrittävät vähän kaikkea. Biiteissä on niin tasabiittiteknoa, rupista soulsämpläilyä ja g-funkia. Noin esimerkkeinä. Yhtenäisyys ja punainen lanka on biittien osalta hieman hakusessa, jos sellaista levyltä haluaa. Sitä voi myös ihmetellä sen takia, että levyn on tuottanut kokonaisuudessaan kaksikon toinen osapuoli Muumiponi.

Onneksi G-Miehen ja Muumiponin sanailu on hauskaa. Kuten saatekirjeessä sanotaan, ”levyllä räpätään nuoren miehen elämästä sekä siihen liittyvistä aiheista kuten valmisruuista, tietokoneista sekä uskosta itseensä.” Kieli on syvällä poskessa, vaikka huumoriyhtyeeksi ei Kepes Modea voi haukkua. Enemmän mennään MC Taakibörstan, Memmy Possen ja Kemmurun viitoittamilla linjoilla. Homma pysyy kasassa hyvin, koska riimit ovat kekseliäisyydessään osuvia. Paras esimerkki on Sniiduilu Lifestyle, jossa hitusen rupinen tuotanto tukee hauskasti lyriikoita.

Oikeastaan ainoa asia, mistä en kamalasti Kepes Modessa lämpene on kaksikon tyyli räpätä. Laiskan leppoisa flow sopii joihinkin kappaleisiin, mutta pidemmän päälle vaihtelun puute käy puuduttamaan.

Kymmenen raitaa onkin oikein passeli kesto levylle, joka heittelee tyyleiltään suuntaan jos toiseen ja jonka sanailijatkin voisivat olla tiukempia. Mutta tässäkin muodossaa Kepes Mode antoi osoituksen siitä, että aikovat jäädä stereoihini pidemmäksikin aikaa. Sinne myös jäävät ja jos kehityskaari on nouseva, niin jäävät seuraavallakin levyllä.