Alkuvuosi on ollut erityisen hyvä suomalaiselle räpille. Jos viime vuonna huippuhetket jäivät vähiin, niin tänä vuonna voi huoletta sanoa alkuvuoden olevan koko viime vuotta parempi räppivuosi. Kohokohtia on ollut niin biisien kuin levyjen puolella useita.

DJ Ibusalin ja Lobon albumi Olympos on yksi niistä kohokohdista hieman yllättäenkin. En nimittäin odottanut muuta kuin sisäpiirivitsiä, joksi koko projektin leimasin Jetset Hilifen videon perusteella. New ugly -estetiikkaa ja räppikliseitä yhdistävä kuvasto vieraannutti samalla kun räpit kuulostivat KC/MD-Mafian apinoinnilta.

Levyllä Jetsetitkin asettuivat kontekstiin, joka sisäpiirimäisyydestään huolimatta on yllättäen puhutellut todella paljon. Syy on osittain sisäpiirimäisyydessä. DJ Ibusal eli Gasellien Thube Hefner on päässyt emobändinsä vähän kaikkia puhuttelevista aiheista tekemään räppiä, jossa voi huoletta velloa y-sukupolvikriiseissä lähiö- ja eteläräpin keinoin.

DJ Ibusalin ja Lobon touhu kun on pinnaltaan kahden räppinörtin kumarrus eteläräpin klassikoille, mutta siirtäen viittauksilla sen lähemmäs Suomea. Eteläräppärien lausahdusten kanssa samaan syssyyn tykitellään suden ulvontaa, kotkan huutoa ja Agapio Racing Teamin parhaimpia hetkiä. Viittauksia ei selitellä, eikä niitä pyydellä anteeksi. Biitit ovat moderneja, mutta eivät trapia, mitä pidän erinomaisena asiana.

Syvemmillä tasoilla Ibusal ja lukuisat vieraansa asettavat läppänsä samoihin kipupisteisiin kuin muutkin ns. sukupolvikokemukset. Itselleni Olympos onkin ollut kuin suomiräpin vaatteisiin puettu Kaspar Hauser, jonka näin vasta alkuvuodesta. Kun Kaspar Hauserissa haluttiin kaikki nyt ja heti tietämättä yhtään mitään itsestään, niin Ibusalin maailmassa eletään luotolla, duunataan mitä duunataan ja etsitään elämän merkitystä. Samaan tapaan molemmissa pintaa kuorrutetaan viittauksilla popkulttuurin ilmiöihin ja samalla tavalla niitä tykitetään aisteille häiriöksi asti. Kummatkin myös esittävät kysymyksensä antamatta niille vastauksia. Saarnaavuuteen ajoittain sortuvassa genressä se on saavutus. Nämä seikat tekevät Olympoksesta positiivisesti edukseen erottuvan ja samalla syvemmän kuin läppämäisistä räpeistä voisi äkkiseltään kuvitella.

Ja juuri siksi Olympos on, jos ei mestariteos, niin ainakin levy, jolle voi povata pitkääkin ikää. Se on toistaiseksi parhaiten tavoittanut oman kuplani ajan ja ajattelun suomalaisista räppialbumeista. Sen överiyttä tavoitteleva, mutta ei sitä koskaan ylittävä estetiikka viehättää omalaatuisuudellaan. Pelkoni sisäpiirimäisyydestä on viittausten puolesta totta, mutta piiri on suht avoin, koska sanat ovat oikeassa maailmassa kiinni. Olympoksen huippu ei ole myytti.

Näillä näkymin Gasellien vuosi 2015 onkin menestys. Ibusalin lisäksi Hätä-Miikka sooloilee ja levy Persaukinen ystävä onkin tulossa jo loppukuusta. Loppuvuodesta on taas tiedossa Gasellien kolmas levy. Molemmilta uskaltaa odottaa ennakkoon aika paljon. Niin ja DJ Ibusalin ja Lobon Olymposta edeltäneen Mt. Everest -kassunkin voi kuunnella Juutuubista.