Angel Haze @ Tavastia 16.7.2014.

Siitä ei ole hirveän kauan, kun olin Nosturissa todistamassa laiskan itseriittoisuuden ja kopioitujen käytösmallien riemuvoittoa. Se lähinnä masensi.

Olisi hölmöä sanoa, että odotin samaa Angel Hazen toiselta Suomen keikalta, koska Angel Haze on täysin erilainen artisti kuin Schoolboy Q. Erittelyä ei tarvitse edes aloittaa sukupuolesta, vaan jo lähtökohdat räppäämiseen ovat erilaiset. Siinä missä Schoolboy Q jatkaa länsirannikon gangsta-perinnettä yleisellä tasolla, on Angel Hazen musiikin ytimessä henkilökohtaisuus. Seksuaalisesti hyväksikäytetty ja panseksuaalisuutensa takia perheensä hylkäämä artisti ei korosta rikkauttaan tai statustaan, vaan räppää siitä kuinka tärkeää on uskaltaa olla oma itsensä.

Sitä Tavastian keikkakin korosti, vaikka alkuun pelotti. DJ kun tykitteli Seratostaan vanhoja ja väsyneitä hittejä ”lämmikkeenä” siihen tahtiin, että luvassa olisi voinut olla yleisön huudattamiseen keskittynyt show. Sitä samaa siis, mitä kaikilla muillakin keikoilla, jossa Harlem Shakella yritetään saada jengi tanssimaan. Ei siitä sen enempää, paitsi haluan lähettää kaikille dj:lle terveiset, että jos ennen keikkaa on pakko lämmittää yleisöä, niin tehkää se kuin Mix Master Mike.

Onneksi keikka oli siis kaikkea muuta kuin kliseinen yleisön huudatukseen ja kilpabiletykseen keskittyvä egopönkitys. Usein selin yleisöön esiintynyt Haze keskittyi siihen, minkä hän täydellisesti taitoi: intensiiviseen ja tiukkaan räppäämiseen. Poissa oli puolittain vedetyt hitit, pitkät mainosvälispiikit, näyttävät lavasteet ja valot ja kesken biisejä vedetyt huudatukset. Haze räppäsi kappaleet alusta loppuun ja pisti parastaan. Keikalla ei myöskään kauheasti haitannut Dirty Goldin kappaleiden ajoittainen löysyys, koska livenä Hazen intensiiviset tulkinnat todella vetivät sisään lyriikoihin.

Eniten vakuutuin silti Hazen tavasta ottaa yleisönsä ja tehdä keikastaan voimaannuttava kokemus. Ujolta vaikuttanut räppäri ei yllyttänyt yleisöään bilettämään, huutamaan tai taputtamaan jatkuvalla syötöllä, vaan antoi musiikin tehdä työn puolestaan. Silloin kun hän otti yleisönsä, olivat keinot hieman huudatusta radikaalimmat: Haze jakeli nimmareita kesken biisin, räppäsi yleisön seassa, piti tasan yhden palopuheen siteraaten Kanye Westiä (tässä vaiheessa sydämeni oli mennyttä), otti lavalle porukkaa tanssimaan ja hyppäsi taas itse yleisönsä sekaan. Mikään näistä ei näyttänyt show’lta, vaan spontaaneilta tavoilta osoittaa, että sekä artisti että yleisö ovat yhtä. Vaikka Haze palopuheessaan toitotti asian olevan näin, ei sitä olisi ääneen tarvinut edes sanoa.

Näistä syistä Angel Haze on virkistävintä, mitä räpissä on tapahtunut moneen vuoteen. Häntä ei kiinnosta vanhat kaavat, vaan kaikessa tekemisessä tärkeintä on olla oma itsensä. Tästä sanomasta puuttuuvat kaikki räppiin yleisesti liitetyt kliseet työstä, statuksesta ja kilpailemisesta. Hazea ei kiinnosta. Hän on mitä on ja jos et pidä siitä, ole pitämättä. Huomiota ei myöskään tarvitse kerätä, kun itse on persoonaltaan ja taidoiltaan niin kova, ettei tempauksia vaadita. Siksi Angel Hazen keikka on vuoden suurimpia rap-tapauksia.

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.