Internet on hyvä. Internet mahdollistaa monia asioita. Kuten sen, että pari vuotta sitten kävin olusilla ystävällisen internet-hahmo Eetu Karppasen kanssa, koska olimme jauhaneet Twitterissä paskaa. Paskanjauhaminen siirtyi netistä vähitellen enemmän kuppiloihin, joissa tuoppien ääressä keskustelimme hyvin paljon räpistä ja kaikesta siihen liittyvästä, koska huomattiin molemmat suhtautuvamme aiheeseen varsin intohimoisesti.

Tuplariimi on podcast, jolla yritämme valjastaa tämän intohimon ja tietämyksen julkiseen muotoon. Haluamme sen puitteissa käsitellä niin ilmiöitä, kulttuuria kuin musiikillista genreä, joka on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana monipuolisemmaksi ja laajemmaksi kuin koskaan. Räppi tarjoaa nykyisin itsessään paljon käsiteltävää ja avattavaa, koska se vaikuttaa popkulttuuriin nykyisin valtavasti, eikä aiheesta ollut vielä podcastia suomeksi, ja mielestämme sille on tilausta.

Tänään julkaisimme ensimmäisen jakson, jossa käsittelemme suomiräppiä. Siinä muistellaan, väitellään Monspin ja Rähinän paremmuudesta ja muistellaan vähän lisää. Kahden viikon välein tulee uusi jakso. Ensimmäisen jakson voi kuunnella alta.

Meitä voi seurata näissä kanavissa:

Tuplariimi.fi
iTunes
Jakso
Facebook
Twitter

Kuunnelkaa ja kertokaa fiiliksiä.

Frank Ocean julkaisi viime vuoden huhtikuussa kuvan, jossa hän pitelee käsissään kahta lehteä. Tämä oli härnäke sille, että hän oli julkaisemassa heinäkuussa 2015 toisen albuminsa ja zinen nimellä Boys Don’t Cry.

Elämme elokuuta 2016 ja julkaisematta ovat sekä zine että albumi. Sen sijaan perjantaina 19. elokuuta Apple Musicissa julkaistiin ”visuaalinen albumi”, joka kantaa nimeä Endless.

”Visuaalinen albumi” tarkoittaa Endlessin tapauksessa 45 minuuttia kestävää videotaideteosta, jossa seurataan kolmen Frank Oceanin portaikon rakentamisprosessia. Taustalla soi Frank Oceanin uutta musiikkia.

Endless alkaa ja loppuu kuvataiteilija Wolfgang Tillmansin kappaleeseen Device Control, jossa hän monotonisesti toistaa teknobiitin päälle Applen, Samsungin ja Sonyn älypuhelimien mainoslauseita, joissa suureellisesti todetaan niiden videokuvausominaisuuksien olevan niin edistyksellisiä, että ne hälventävät still-kuvauksen ja liikkuvan kuvan rajoja tuoden oikean elämän jokaisen päätelaitteelle. Kappaleet ovat hyvin osuvia, koska Endlessillä seuraamme näennäisesti arkipäiväisiä toimia, mutta olemme kiinnostuneita siitä siksi, että kyseisen teon tekee meille kiinnostava persoona. Tässä tapauksessa Frank Ocean.

Videoteoksena Endlessissä ei oikein muuta kiinnostavaa olekaan. Se on loppupeleissä erittäin tylsä, koska siinä ei tapahdu yhtään mitään muuta kuin portaikon rakentamista. Musiikillisesti teematkin yhtenevät oikeastaan vain Tillmansin kappaleella, koska muu levy on hyvin perinteistä Oceania. Samoin Device Control tavallaan antaa avaimet tulkintaan heti kättelyssä. Symboliikkaa toki portaikon rakentamisen prosessissa voi nähdä pitkään kestäneelle ja hypetetylle julkaisulle, mutta sekään ei oikeastaan ole kovin kiinnostavaa.

Levyn kiinnostavimmat biisitkin tulevat alussa. Toisena kappaleena kuultavalla Aaliyah-coverilla At Your Best (You Are Love) Ocean laulaa jo rakkaudesta vaikeuksien kautta. Jonny Greenwoodin jousisovitukset tekevät kappaleesta hyvin ylvään balladin, joka kiinnittää levyllä huomion heti. Samalla kappale on niin kaukana Aaliyahin alkuperäisestä, ettei sitä heti huomaisi coveriksi.

Heti perään seuraava Alabama on jo avautuvampi kappale Oceanin kyvyttömyydestä tuoda tunteitaan esiin. Teemallisesti se on lähellä Channel Orangen lauluja tukahdetuista tunteista ja ulkopuolisuudesta rikkaiden yltäkylläisessä maailmassa, jossa brändit, hotellit ja luksustuotteet ovat arkipäivää. Musiikillisesti se taas kuvaa Endlessiä hyvin ollessa vain reilun minuutin mittainen ja hieman luonnosmainen. Samphan vierailu kappaleen kertosäkeellä on yksi levyn hienoimpia yksittäisiä hetkiä.

Suurin osa levyn kappaleista on lyhyitä ja sisältävät vain säkeistön tai pari kertosäkeen kanssa lipuen kappaleista toiseen sulaen yhteen toistensa kanssa. Endlessistä onkin sen takia ollut hyvin vaikea saada oikein mitään otetta kokonaisuutena, koska kiinnostavimmat hetket ollaan ladattu alkuun ja loppuun. Levyn keskikohta tuntuu laahavalta ja raskaalta myös siksi, että iso osa kappaleista on instrumentaaleja tai muutaman perusidean varassa kulkevia aihioita, joista ei muodostu kokonaisia biisejä. Jos joku pyytäisi nimeämään tai hyräilemään jotain keskivaiheen biiseistä, en pystyisi siihen.

Tosin 27 minuutin kohdalla tuleva kaksiosainen romanssin ylä- ja alamäkiä kuvaava Rushes on sitä Oceania, jota levyltä voi odottaakin. Kitaraballadina alkava kappale kasvaa vähitellen rytmikkääksi r&b-kappaleeksi, josta palataan taas kitaraballadiksi. Se ei ole Pyramidsin tavoin eeppinen teos, mutta osoittaa Oceanin kyvyn yhdistää kaksi lähtökohtaisesti eripuraista tyyliä yhteen luoden teoksen – tai tässä tapauksessa kaksi erillistä, mutta temaattisesti yhtenäistä kappaletta – joka toimii silti kokonaisuutena.

Viimeisenä ns. omana kappaleena kuultava Higgs tosin palauttaa levyn valitettavan tutuille raiteilleen. Yhden versen mittainen räppikappale trap-loppusoitolla kun loppuessaan vie videon alkupisteeseen ja Tillmansin Device Control lähtee soimaan kokonaisuudessaan. Juuri kun levylle on tullut loppupiste, sille tehdäänkin uusi.

Siksi Endless vaikuttaakin olevan esimakua jollekin isommalle. Tällaisenaan se on hahmoton tuote, joka tökkii kepillä jäätä. Se yrittää viedä albumiajattelua visuaalisuudellaan suuntaan, jonne Beyonce on kulkenut kahdella viimeisimmällä levyllään ottaen musiikkivideomaisuuden pois yhtälöstä. Ajattelee sitä erikseen joko audio- tai videoteoksena, niin molemmissa johtopäätös on, että Endless on pettymys.

Esimakumaisuutta lisää myös se, että tänään (20.8.) Ocean julkaisi musiikkivideon biisille Nikes, jossa hän näyttää käsittelevän kaikkea mahdollista, mitä Channel Orangen ja viimeisimmän julkaisun välillä on tapahtunut. Kappale ei myöskään ole mukana Endlessillä, mikä lisää odotuksia sille, että jotain muutakin on tulossa. Onko se sitten Endlessin tapaan ”visuaalinen albumi” vai jotain aivan muuta, jää vain nähtäväksi.

Nikesin voi katsoa Apple Musicissa tästä linkistä. Endlessiin pääsee samassa palvelussa käsiksi tästä linkistä. Molemmat ovat toistaiseksi Apple Musicin yksinoikeuksia. Jos jotain tapahtuu julkaisurintamalla, niin päivitän tietoja tänne.

LEVY ON ULKONA!

Suomiräpissä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon mielenkiintoisia asioita, että undergroundin tutkiminen on nykyisin hävyttömän vähäistä. Pyöveliinkin olen törmännyt hyvän ystäväni Eeron (moi Eero!) kautta, joten en voi sanoa, että tässä olisi tehty hullua salapoliisityötä.

Pyövelin takaa löytyy tietäjille tuttu Betonipossu. Jos Betonipossu on tuttu, niin hyvä, mutta jos ei, niin suosittelen ottamaan myös sen matskun haltuun. Se on kaukana Pyövelistä, mutta on tässäkin Ceebrolisticsille kumartavassa lo-fi-fiilistelyssä oma hohtonsa.

Keskitytään nyt kumminkin Pyöveliin, joka on EP:nsä myötä ajankohtaisempi. Junttei, Stunttei & Blunttei EP on näennäisistä samankaltaisuuksistaan huolimatta hyvin selkeä irtiotto Betonipossusta. Pyövelin maailma on iskevämpi ja räppifantasioinnissaan huomattavasti eskapistisempi. Tässä maailmassa on ikuinen kesä ja bluntit palavat ikuisella liekillä.

Junttei, Stunttei & Blunttei EP:n parasta antia on sen selkeä kaari. Visio I aloittaa levyn jumittavalla biitillä, johon vokooderilla äänensä matalaksi muokannut Pyöveli tiputtaa lakonisen tasaisesti riimejään. Seuraavalla kappaleella Kuumii kesäpäivii ja Sekavia satuja biittiin tulee lisää potkua, ääni on taas normaali ja flow nakuttaa riimejä hirvittävällä tahdilla. Vaikka Memphis-genrenimitykselle naureskellaan, on tyylissä hyvin paljon eteläräpille tyypillistä rytmiikkaa. Puolen välin muutos Sekavien satujen puolille on myös tyylikäs vaihto auringosta tummaan gangsta-vinkunaan.

Vinkuna jatkuu kahden viimeisen kappaleen aikana, jossa gangsta-fantasiat jatkuvat. Dodo tuo hokemien ja toistotyylinsä takia mieleen DJ Kridlokkin, vaikka koko Memphis-genrelle EP:llä naureskellaankin. Viimeisellä kappaleella mennäänkin sitten 90-luvun g-funkia kohti kaasu pohjassa. 16 minuutissa ollaan siis päästy jumituksesta konetulipapatuksen kautta länsirannikkorullailluun. Monella tulisi ongelmia sulavuuden kanssa, mutta ei Pyövelillä. Varsinkin kun lyyrisesti meno on kepeää kuin blunttien kääriminen Snoop Doggilla.

Ottakaa siis EP haltuun Betonipossun Soundcloudista tai Bandcampista. Kasettejakin on ehkä jäljellä.

Ps. Pyöveli on siis Pikku Pyöveli, joka on myös Betonipossu. Pikku Pyöveli on kaikista pahin.

Eiköhän aiemmissa postauksissa ole tarpeeksi lätisty. Mennään siis asiaan.

Töölön Ketterä & Khid

Grime nousi suomiräpissä virkeäksi alagenreksi lähes silmänräpäyksessä tänä keväänä. Omaa näkemystään grimesta edustaa Sidewaysissa edustaa ääripäitä edustavat Töölön Ketterä ja Khid.

Töölön Ketterän grimessa pääosassa ovat UK garagesta ja 2-stepistä ammentavat nopeat rytmit ja korttelit sulkeva bilettäminen. Khidin musiikin keskiössä on taas dubstepmaiset betoneja järisyttävät bassolinjat ja urbaani ahdistus. Molempien viimeisimmät julkaisut ovat olleet erinomaisia, joten jos haluaa kokea, mistä suomi-grimessa on kysymys, niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa molempien keikat. Keskitien edustajia odotellessa.

Töölön Ketterä esiintyy perjantaina Park Stagella klo 17.00 ja Khid lauantaina Plazalla klo 22.00.

Shivan Dragn

Artturi Tairan kaksi vuotta sitten ensikeikkansa tehnyt sooloprojekti ei tähänkään päivään mennessä ole julkaissut ensimmäistäkään kappaletta virallisesti. Ainoa tapa kuulla ja kokea Shivan Dragnia edelleen ovat keikat, jotka ovat olleet alusta saakka todella hyviä. Todistin itse keikan kaksi vuotta sitten Flow’ssa ja olin todella vaikuttunut. Lämmin suositus.

Shivan Dragn esiintyy perjantaina Warehousessa klo 19.00.

Gettomasa

Kolme syytä mennä katsomaan Gettomasaa PJ Harveyn sijasta.

1. Kaikki festivaalin kävijät eivät ole katsomassa Gettomasaa
2. Gettomasalla on paremmat bileet
3. Gettomasa on vitun kova

Gettomasa esiintyy perjantaina Warehousessa klo 22.45.

EPMD

Vuonna 2008 Helsingin Jäähallissa pidettiin Rock The Bells -kiertueen keikka, jossa esiintyivät De La Soul, Nas, The Pharcyde ja EPMD. Viime vuonna Sidewaysissa esiintyi The Pharcyde (yhdellä jäsenellään). Tänä vuonna vuorossa on Erick Sermonin ja Parrish Smithin rap-duo, joka tekee rahaa.

Tässä pitää tietää, että nimen ”MD” tarkoittaa ”making dollars” ja niiden jokaisen levyn nimessä on sana business.

Klassikkolevyjä 1980- ja 90-luvuilla pudotellut duo on vahvasti nostalgiaosastoa, mutta meille naavapartaisille rap-nostalgikoille pakollista katsottavaa. Jos kiinnostaa tuoreempi new yorkilainen räppäys, niin lauantain pääesiintyjät Flatbush Zombies tarjoavat sitä.

https://www.youtube.com/watch?v=ls7PGpqtZEk

EPMD esiintyy Sideways Stagella lauantaina klo 17.30.

Mykki Blanco

Sukupuoli- ja genrerajoja kaihtava queer-räppäri on ahkerasti vieraillut Suomessa muutaman viime vuoden aikana. Levyltä Blanco ei vielä ole minua onnistunut vakuuttamaan, mutta lukuisat kehut keikoista sen sijaan saavat minut takuulla paikalle, kun hän esiintyy lauantaina.

Mykki Blanco esiintyy lauantaina Park Stagella klo 18.15.

Kelela

Kirjoitin reilu vuosi sitten Kelelasta, kun hän saapui esiintymään Kuudennelle Linjalle. Sittemmin hän on saanut levysopimuksen Warpilta, julkaisi vihdoin Hallucinogen EP:nsä ja on valmistelemassa pitkään hautuneen debyyttilevyn julkaisua.

Kiinnostuksen syyt sen sijaan eivät ole muuttuneet mihinkään. Pikemminkin vain vahvistuneet. Vähäeleisen mutta itsevarman keikan Kutosella heittänyt Kelela on takuulla nyt vielä kovemmassa iskussa, ja voidaanpa Sidewaysissa kuulla myös ihan uusia biisejä.

Kelela esiintyy lauantaina Warehousessa klo 19.15.

View

Kirjoitin View’sta debyyttikappaleensa Avalonin siivittämänä, koska olin erittäin vakuuttunut. Puoltatoista vuotta myöhemmin julkaisuja on tippunut tasaisesti, biisit ovat tavoittaneet yleisönsä ja ensimmäiset keikatkin on heitetty. Itse en ole vielä päässyt häntä näkemään keikalla, joten olen satavarmasti yleisössä. Kuulopuheitten mukaan visuaalit ovat erittäin näyttävät. Videoiden perusteella en kyseenalaista väitettä.

View esiintyy lauantaina Warehousessa klo 21.15.

Peaches

Feministi-ikoni, provokaattori, Kanadan edelleen kovin pop-tähti. No ehkä ei enää viimeistä, mutta tapaus Peachesin ensimmäinen Suomen keikka tulee olemaan. Mielipiteet vahvasti jakava ja tunteita herättävä artisti kun tuskin vetää väritöntä, hajutonta tai mautonta show’ta.

Peaches esiintyy lauantaina Park Stagella klo 22.00.

Nähdään viikonloppuna festareilla!

S I D E W A Y S
17.-18.6.2016 @ Teurastamo, Helsinki
www.sidewayshelsinki.fi

Riippuen vastaajasta on festivaalien ykköstärppi nykyisin artistien sijasta ruoka. Makkaraperunoista, spaghettibologneseista ja etnoruoasta (lue: kebab) ollaan päästy siihen pisteeseen, että festivaaliruokia tekevät omissa kojuissaan maamme kuumimmat ravintoloitsijat. Tämän voi nähdä viittauksena joko ulkonäköön tai statukseen.

Siksi otan ensimmäistä kertaa ikinä musiikkibloggaajana aiheekseni festivaaliruoan.

Yksi mielenkiintoisimmista ruokakojuista festivaaleilla on Hietalahden kauppahallissa toimivan Fat Ramenin ja espoolaisen hyönteisfarmi Entocuben yhteinen koju, jossa häärää maamme ehkä tunnetuin Hyönteiskokki Topi Kairenius. Koska hyönteisruoka festivaaleilla herättää taatusti muissakin kuin minussa kysymyksiä, niin otin Kaireniukseen yhteyttä sähköpostitse.

Koska Fat Ramen on tunnettu pääasiassa ramen-keitoistaan, niin minua luonnollisesti kiinnosti, mitä festaroitsijoille oikein Sidewaysissa tullaan tarjoamaan, ja miten ihmeessä Fat Ramen yhdisti hyönteistyyppien kanssa voimansa.

”Kuvio Fat Ramenin kanssa lähti siitä, kun espoolaisten sirkkafarmarien (EntoCube) kanssa mietimme kumppania Tallinnan Street Food -festareille, ja Fat Ramenin Otto ja Marcos lähtivät pykälään siltä istumalta. Tallinnan festarit ovat viikkoa ennen Sidewaysia, joten ajateltiin, että vedetään samantien seuraava viikonloppu samoilla silmillä. Toistaiseksi hyönteisiä ei saa myydä ihmisruuaksi, joten Helsingissä myymme jumalaista Jalotofu-bunia, johon saattaa vahingossa livahtaa lusikallinen espoolaisia kotisirkkoja. Asiakas saa itse päättää syökö ötökät, viekö koiralleen tai mitä sillä haluaakaan tehdä.”

Alta voi nähdä, miltä meno Tallinnassa näytti viime viikonloppuna.

https://www.youtube.com/watch?v=ECJ4EhgBFE4

Hyönteisruokailusta ollaan puhuttu paljon muutaman viimeisen vuoden aikana, mutta oma näkemykseni oli silti se, että hyönteisiin liittyy jonkun verran tabuja, minkä vuoksi vähän yllätti, että festareille tullaan ihmisille hyönteisiä tarjoamaan. Topin mielestä tässä ei ole mitään yllättävää.

”Kahden vuoden aikana oon kiertänyt paljon Suomea ja huomannut, että postinumeroon ja ikään liittymättä suomalaiset lähestyvät hyönteisruokaa avoimesti ja yllättävän ennakkoluulottomasti. Vedin keväällä Oulussa ötökkäbaaria, ja pohjoissuomalaiset autokauppiaat söivät mun toukat elävältä ennen kuin ehdin paistaa niitä.”

Näiden kysymysten ja lievän ötökkäkiinnostuksen takanahan on siis oma ajatteluni. Olen kalaa syövä vegetaristi, jonka silti on vaikea kiinnostuksesta huolimatta perustella itselleen hyönteisten syöntiä, mikä tuntuu hölmöltä. Tiedän myös, että hyönteispatukoita ja muita eineksiä on, joissa hyönteiset ollaan piilotettu niin, ettei niihin kiinnitä huomiota. Mutta silti minun on vaikea perustella niiden syöntiä. Siksi oli pakko kysyä asiantuntijalta kylmät faktat siihen, miten hyönteissyönnin voisi perustella itselleen.

”Tähän on helppo vastaus: eettiset, ekologiset ja ravintoarvot. Ne eivät tarvitse laidunmaata eivätkä juurikaan vettä tai energiaa kasvaakseen, ja kasvatusolosuhteet simuloivat ihan oletuksena ötököiden luonnollista kasvuympäristöä. Hyönteisten ravintopitoisuus on käsittämättömän monipuolinen; niissä yhdistyy liha-, kala- ja kasvisruokien parhaat puolet. Eläinproteiinia, kalsiumia, rautaa, sinkkiä, B12-vitamiinia, omega-rasvoja, kuituja jne. Vaikka hyönteisistä löytyy kaikki ihmiselle välttämättömät vitamiinit ja hivenaineet, se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi elää pelkästään niitä syömällä. Ötököillä voi rikastaa omaa ruokavaliotaan hyvällä omallatunnolla.”

Topi kiertää paljon eri tapahtumissa syöttämässä hyönteisiä. Mitkä ovat toimivimmat annokset ja mikä on Topin oma suosikki?

”Olutmaisteluissa porukka on ollut todella innoissaan ihan vain suolatuista ja paahdetuista jauhomadoista. Toinen on lihapulla, jonka valmistan sirkkajauheella jatketusta kidneypapumuhennoksesta. Oma suosikki on pullea ja hunajainen kuhnurintoukka, joka on just nyt sesongissa – mehiläistarhaajat poistavat niitä pesistä juhannuksen aikaan, ettei kennoissa pääsisi leviämään loiset.”

Viimeinen kysymys: mitä Topi itse odottaa eniten Sidewaysilta?

”Poutaa, ystävien halailua ja ötökkäsanoman leviämistä. Jos ehtii irrota tiskin takaa tauolle, niin Oranssi Pazuzua ja Saimaata pitäisi livahtaa katsomaan.”

Ahkerana somettajana tunnetun Topin löytää Facebookista, Twitteristä, Instagramista ja Snapchatistä. Sidewaysista hänet löytää Fat Ramenin kojulta.

S I D E W A Y S
17.-18.6.2016 @ Teurastamo, Helsinki
www.sidewayshelsinki.fi

Perjantaina Helsingin Teurastamolla järjestetään kaikkien aikojen toiset Sideways-festivaalit. Olen itsekin paikalla raportoimassa viimevuotiseen tapaan, mutta ennen kaikkea nauttimassa festivaalien artisteista ja tunnelmasta.

Ennen festivaaleja keskityn blogissani nostamaan tärppejä festivaalin ohjelmistosta niin musiikin kuin alueohjelman osalta. Haluan keskittyä näin alkuun enemmän oheisohjelmaan, koska viime vuonna tuli todistettua, ettei Sidewaysissa viihtyäkseen tarvitse olla juoksemassa lavojen väliä bändejä todistamassa.

Tänään keskityn niin keskiviikkona alkavaan Get Loud! -elokuvafestivaaliin kuin alueella toimivaan pelihalliin. Aloitetaan elokuvilla.

Keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina Andorrassa ja Dubrovnikissa esitetään yhteensä yhdeksän eri musiikkielokuvaa. Joukossa on niin uusia elokuvia kuin klassikoita. Koska en ole juurikaan perehtynyt uusiin elokuviin (joista kyllä kiinnostavat niin Manics-dokkari kuin Sueden uuden levyn inspiroima lyhytelokuva), joten nostan esiin kaksi klassikkoa, joita ei ole syytä missata valkokankaalta.

Under The Cherry Moon

Purple Rain on Princen elokuvista ehdottomasti tunnetuin ja hittiensä puolesta rakastetuin elokuva, mutta ehdottomasti kiinnostavampi on herran itsensä ohjaama ja pääosittama Under The Cherry Moon. Mustavalkoinen, nimeämättömälle välimeren saaristoon sijoittuva melodraama on Princen juhlaa. Täysin holtittomasti ilmeilevä ja vielä holtittomimpiin asuihin pitkin elokuvaa sonnustautuva Prince hallitsee elokuvaa, mikä katsojasta riippuen on joko hyvä tai huono asia. Itse rakastan elokuvaa, koska se on niin älytön egotrippi.

Olen elokuvasta aikoinani kirjoittanut pidemmän jutun elokuvablogiini.

Näytökset: ke 15.6. klo 20.45 @ Andorra ja su 19.6. klo 15.00 @ Andorra

The Decline of Western Civilization

Get Loud! -festivaalien ehdoton helmi on Penelope Spheerisin lopulta trilogiaksi paisuneen musiikkidokumenttisarjan ensimmäinen osa, joka käsittelee vuosien 1979-1980 Los Angelesin punk-skeneä. Harvinaista konserttimateriaalia ja haastatteluja yhdistävä dokumentti on edelleen yksi parhaimmista kuvauksista Los Angelesista myöhemmin maailmalle ponnistaneesta alakulttuurista.

Näytökset: to 16.6. klo 20.15 @ Andorra ja su 19.6. klo 19.30 @ Dubrovnik.

PELIT

Viime vuonna festivaalien pelihalli oli pieni pettymys. Vain muutaman pelin sisältänyt halli oli kiva kuriositeetti, jossa saattoi kerran pari käydä haastamassa kaverinsa yleisurheilukentillä, mutta aikaa siellä ei kovin pitkään pystynyt tappamaan.

Tänä vuonna pelihalli vaihtaa alueella paikkaa ja muutenkin muuttuu monta astetta kunnianhimoisemmaksi. Malmilla toimiva Sugoi tuo yhteensä 14 eri arcade-peliä festivaaleille vapaasti pelattavaksi. Joukossa on pelimaailman tunnetuimpia klassikoita kuin obskuureja Japanin pelihallien harvinaisuuksia.

Kuten elokuvienkin kohdalla, en lähde esittämään asiantuntijaa peleistä, joita en ole pelannut tai en tunne tarpeeksi. Alla olevat ovat enemmän varmoja tärppejä, joiden parissa saa hyvät pelit kaverinsa kanssa aikaiseksi.

Super Street Figher II Turbo / Tekken 3

Tähän oli vaikea valita vain toista, koska molemmat ovat tappelupelien klassikkoja, joista paremman valitseminen on lähinnä makuasia: toinen on 2D-mätkintöjen kuningas ja toinen taas 3D-mätkintöjen. Vaikka molempiin liittyy vahvasti nostalgia-arvot, niin siitä huolimatta ne toimivat edelleen mitä erinomaisimpina mätkintöinä.

Super Bishi Bashi

Super Bishi Bashi edustaa ns. minipeligenreä paremmin tunnettujen Wario Waren ja mobiilipuolella suositun Dumb Ways To Dien tavoin. Lyhyitä pelejä, jotka perustuvat usein pelkkään reaktio- tai rämpytysnopeuteen. Mutta kavereiden kanssa yksinkertainenkin on usein hyvin hauskaa. Uskallan siis suositella nopeaksi festarihuviksi.

Puyo Puyo Tsu

Puyo Puyo Tsu taas on yksi edustaja puzzle-pelien listalla, jota Sidewaysissa edustaa myös länsimaissa paremmin tunnettu Super Puzzle Fighter. Segan Tetriksestä ja muista puzzle-taistoista lainaileva edustaja ei välttämättä erotu edukseen, mutta on harvinaisuutena sellainen genrensä edustaja, jota harvemmin pääsee pelaamaan, varsinkaan arcade-kabinettiversiona.

Metal Slug

Sivulle scrollaavien 2D-räiskintöjen klassikko. Broforcet yms. nykynostalgiaviritykset ovat paljosta velkaa Metal Slugille, joka ei ole vanhentunut päivääkään. Hyperaktiivisesti etenevä räiskyttely vaatii reaktiokykyä aika paljon, mutta on erinomaista hupia yhä edelleen. Jos räiskintä kiinnostaa, niin älä missaa Metal Slugia.

Pelihallin tarjontaan kannattaa tutustua tarkemmin tämän Facebook-päivityksen kautta, ja jos nämä nostattavat veden kielelle, niin matka Sugoihin kannattaa.

S I D E W A Y S
17.-18.6.2016 @ Teurastamo, Helsinki
www.sidewayshelsinki.fi