WNSAC <3 Reverbnation: Yoko Syndrome (BE)

(Kuva: Yoko Syndryme / Paolo Berrino)

(Kuva: Yoko Syndryme / Paolo Berrino)

No niin, verhot on auki. Tätä on kokkailtu pitkään. Sovin viime vuoden syyskuussa yhteistyöstä jenkkiläisen bändialusta Reverbnationin kanssa. Sovittiin että tehdään skaba, johon bändit voivat osallistua ja osallistujien joukosta valitsen kymmenen bändiä jotka esittelen blogissa. Onneksi moni osallistui ja lopulta kymmenen sopivinta löytyi. En halunnut valita kymmentä suomalaista indiebändiä, tarjolla oli niin paljon kaikkea muutakin. Päädyin lopulta valitsemaan vain kaksi suomalaista, loput taitavatkin olla sitten ihan laidasta laitaan ympäri Eurooppaa. Esittelen Reverbnation-bändejä läpi tammikuun. Tänään  belgialaisen Yoko Syndromen.

Yhtye kuvailee itseään sanoin ”musiikkia, jonka tahtiin ihmiset voivat juoda olutta ja tanssia.” Allekirjoitan. Yoko Syndrome on riffipohjaista indierockia, joka on elementissään parhaiten livenä soitettuna (kuten postauksen lopussa oleva studiolive hyvin osoittaa). Yoko Syndrome koostuu neljästä huumorintajuisesta ja itseironisesta pop-entuistista, jotka päättivät lyödä hynttyynsä yhteen 2008. Vaikuttajikseen herrat nimeää mm. Kings Of Leonin, jonka alkupään tuotanto onkin selvästi vaikuttanut yhtyeen soundiin.

Yoko Syndrome tavoittelee isoja bassolinjoja ja vielä isompia kertoja säkeitä. Ennen kaikkea isoutta noin yleisesti pienellä ripauksella punkrockia, brit-poppia ja kaikkea siltä väliltä. Yhtyeen jäsenistä osa tulee Italiasta ja osa briteistä. Syy miksi yhtye on päätynyt Bryselliin jää ikävä kyllä tulkinnan varaiseksi. Keikkoja kun on tehty aina Lontoosta Tel Aviviin ja Prahasta Pariisiin. Yhtye on lämppäillyt isompia bändejä kuten Hooverphonicia, sekä Afterhoursia. Ensimmäinen pitkäsoiton Big Time Finishin yhtye julkaisu vuonna 2013.

Minuun yhtye teki suurimman vaikutuksen räävittömyydellään. Yoko Syndrome tuo mieleeni turkulaisen indierock-yhtye The Friendin. Kenties kombinaatio perinteistä riffirockia ja ylärekisterissä leikkivää laulajaa sytyttää jonkin oudon mielihyvän tunteen. Yokon laulajassa tosin on vähän enemmän raspikurkkua ja pikkaisen vähemmän luovaa hulluutta. Samaa voisi itseasiassa sanoa myös yhtyeen musiikista. Kappaleet ovat selkeitä pop-kappaleita pienillä koukuilla. Toimivat sovitukset ja oikeiden asioiden toisto tekevät yhtyeestä kuitenkin vastustamattoman hyvän. Erityisesti alta löytyvä Dorothy on todella tykki biisi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.