UMK14: Ensimmäiset fiilikset!

naamat

(Kuva: Facebook.com / UMK)

Hehei, tiistaina oli mielenkiintoinen päivä suomalaisessa musiikkikentässä. Silloin nimittäin julkistettiin Uuden Musiikin Kilpailun kilpailijat vuodelle 2014. Uuden Musiikin Kilpailu (eli UMK) siis on kaikille hakijoille avoin biisikilpailu, jonka voittajasta tulee Suomen Eurovision 2014-edustaja. Tänä vuonna hakijoiden joukosta valittu nippu on huomattavasti tuntemattomampi kuin viime vuonna, mutta mahtuipa joukkoon muutama itselleni hieman tutumpikin artisti. Ajattelin, että kun tässä ollaan niin alkuvaiheissa, niin ollaan messissä sitten koko kilpailun ajan. UMK-juttuja on siis tulossa. Rosvot on muutenkin aktiivisesti mukana UMK:ssa.

Ajattelin, että olisi hauska korkata tämä kisa ottamalla pieni katsaus tämän vuoden tarjontaan! Voidaan sitten kisan loppupuolella peilata fiiliksiä tähän postaukseen. Kirjoitan kappaleiden herättämät fiilikset niin raakoina, kuin mahdollista. Juuri sellaisina kuin ne päähäni tulevat. Kaikista biiseistä on muuten sitten kuultavissa pätkät täällä. Olen liian laiska linkkaamaan kaikkia pätkiä blogiin erikseen. Eiköhän laiteta show käyntiin!

Mikko Pohjola – Sängyn Reunalla

Todella kivasti helisevä biisi. Mukavaa falsetilla leikkimistä. Ainoa epävarma tekijä yhtälössä on Mikon laulusoundi, joka ei ensikuulemma lyönyt minulta jalkoja alta. Voi tietenkin olla, että demo oltiin vain miksattu niin, että kaverin ääni jäi liian ohueksi. Näin haavoittuvainen biisi vaatiisi tulkitsijaltaan enemmän tunnetta. Demon perusteella en vielä ihan täysin osta Mikon tarkoitusperiä. Ehkä tekstiä voisi tulkita syvemmältä.

MadCraft – Shining Bright

MadCraft on minulle todella tuttu yhtye, nimenä kaduntolpassa, koirankusen tahrimassa keikkajulisteella. En ole tainnut koskaan kuulla yhtyeen musiikkia aiemmin, joten sinäänsä positiivinen kohtaaminen. Hienoa, että tällainen yhtye on tänäkin vuonna mahtunut mukaan. Mieleeni tuli heti kahdeksanneksi viime vuoden UMK:ssa sijoittunut Last Panda. Biisistä sen verran, että sen kuuleminen ei herättänyt vielä tässä vaiheessa mitään fiiliksiä. Ei negatiivisia, ei positiivisia. Kuin juna tunneliin, Shining Bright tuksautti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. MadCraft on kipeästi vahvan koukun tarpeessa.

Clarissa feat. Josh – Top of the World

Nyt on pakko sanoa heti alkuun, että sekä duon nimi, että biisin nimi ovat mielestäni aivan kamalia. Sitten taas, kun muistetaan minne kilpailun voittajaa ollaan viemässä, molemmat alkavat kuulostamaan jo todella paljon paremmilta. Biisihän on täyttä purkkaa. Ei tämä vielä ainakaan tällaisenaan tule Eurovisionia voittamaan. Särmää tarvittaisiin kipeästi. Hauska juttu. Nopeasti katsottuna näyttäisi siltä, että biisin sävellys-/sanoitustiimi on täysin ulkolainen. Outoa, ettei näin monen tekijän tiimi ole pystynyt vahvempaan demoon. Auts.

Lauri Mikkola – Going Down

Pienen demopätkän perusteella todella potentiaalista TOP 3-kamaa. Biisi kuulosti jo todella valmiilta. Lisäksi Laurin ääni on niin hyvä, että se saattaisi riittää isommallekin lavalle. En ole vielä varma riittääkö kappaleessa mehut pitämään mielenkiintoa yllä. Nopeasti arvioiden sanoisin, että kappale on tällaisenaan liian tylsä. Ehkä joku yllätyksellinen C-osa voisi tehdä tästä kappaleesta vahvan kilpailijan.

Jasmin Michaela – Kertakäyttösydämen

Tulipa Jasminille menestystä kisassa, tai ei, näen Kertakäyttösydämessä jo nyt ison radiohitin ainekset. Onkin siis mielestäni todennäköisempää, että Jasmin tulee ponnahtamaan kyllä UMK:n kautta, mutta ei Eurovisioniin, vaan klubeille. Biisi ei jotenkaan mielestäni sopisi Suomen edustusbiisiksi. Ei kielensä, eikä soundinsa puolesta. Silti. Nopeasti tulkittuna tähän astisista vahvoin kokonaisuus. Go Jasmin!

Hukka ja Mama – Selja

Pelkästään promokuvan perusteella haluaisin nähdä Hukka ja Maman voittamassa UMK 2014. Täytyy myöntää, että kun laitoin biisin soimaan, olin kuin ällikällä lyöty. Odotin jotain Joose Keskisalomaista, mutta H ja M tarjoilivatkin laidallisen energisen kuuloista countrypoppia. Tässä on kyllä sitä jotain, mitä Eurovision-voittajilla usein on. En näkisi ollenkaan mahdottomana, että Suomea lähtisi edustamaan nimenomaan tämä kaksikko.

Hanna Sky – Hope

Kaksi mielenkiintoista faktaa Hannasta. Ensimmäinen on se, että tyttö on tamperelainen. Kotikenttäetu siis luonnollisesti tässä blogissa, vaikka en siis Hannaa tietääkseni tunnekaan. Toinen on yhtyeen rumpali, joka ainakin erikoisen nimensä perusteella taitaa soittaa myös muuan nimettömässä Stratovarius-yhtyeessä. Biisi ei ensikuulemma sanonut juuri mitään, mutta tämä saattaakin olla niitä biisejä, jotka kasvavat ajan kanssa. ”Jutultaan” ehkä viimeistellyimmän kuuloinen artisti tähän astisista, tällä hetkellä. Hanna voisi kyllä tiputtaa sukunimensä pois ja olla ihan Hanna vaan. Olisi paljon helpommin lähestyttävä.

MAKEA- Painovoima

Promokuvan ja bändin nimen perusteella voisin sanoa, että MAKEA vaikuttaisi olevan ns. Eurovisionia varten perustettu bändi. En näe ripaustakaan sielua kummassakaan. No, se on kai pelin henki, eikä se ole Eurovision-kilpailussa koskaan hidastanut ketään muutakaan. Haluaisin sanoa, että onneksi MAKEA:n biisi on kaikkea muuta kuin ennakkoasenteeni minulle tarjosi, mutta ei, eipä ole sielua Painovoimassakaan. Tämä on nyt ensimmäinen biisi, jonka kohdalla on pakko todeta, että yhtye saattaa olla pulassa.

Dennis Fagerström – My Little Honey Bee

Awws. Onpa söpö jätkä. Ja kuinka söpö biisi. Dennis on kuin isoäidin Boston-kakku. Aivan liian makea, mutta juuri oikealla tavalla. My Little Honey Been kaltaisia mässyttelyjä on nähty Eurovisionissa aiemminkin. Aina ne on ihan hyvin pärjänneet. Paitsi Suomen Paradise Oskar, jolla itseasiassa sattui mielestäni olemaan tuon vuoden vahvin biisi. No kenties Denniksen kohdalla homma natsaisi. Kun kerran on lähdetty näin sokeriselle linjalle, miksi pysähtyä. Tämän biisin kanssa voisi vetää ihan oikeasti ranttaliksi.

Softengine – Something Better

Softengine on minulle UMK-kisailijoista MIAUn jälkeen parhaiten tuttu. Olen mielestäni joskus antanut quotenkin bändin musiikista. Kehuin, tottakai, olihan siihen jo silloin aihetta. Hienoa nähdä, että tämänkin kaltaista musiikkia on mahtunut mukaan tänä vuonna. Vähän screamoonkin kumartava Something Better olisi kyllä näky Eurovisionissa. Nyt yhtye tarvitsisi vaan räjähtävän lavashown. Toivottavasti sellainen löytyy. Tällaista musiikkia ei voi esittää ranteet löysinä. Ja toivomus stailaajille: Ottakaa mielummin referenssiä Disco Ensemblen alkuvuosien lookista, kuin Salatut Elämät-näyttelijöistä. Kiitti paljon!

Lili Lambert – Let Me Take You There

Ensimmäinen fiilis, laahaako tämä biisi? En nyt oikein pysty keskittymään muuhun. Pakko tämän on laahata. Häiritseepä muuten todella paljon. Lilin biisi kuulostaa vähän Spice Girlsin toisen albumin svengaavammilta raidoilta. Demon perusteella suoritus jää kuitenkin vielä hieman puolitiehen. Lilin look noin nopeasti näyttää todella hyvältä. Jos biisi saadaan samoilla kantimille, niin menestyksen, ainakin jonkinlaisen, tulisi olla taattua. Eurovision on kuitenkin loppujen lopuksi yhtä paljon ulkonäkökilpailu, kuin biisikilpailu.  Hyvän shown lisäksi ei tee huonoa, jos näyttää hyvältä.

MIAU – God/Drug

Ja sokerina pohjalla. Itselleni tutuin kisaaja ja varauksettomasti oma henkilökohtainen suosikkini, helsinkiläinen garagetrio MIAU. Miksi yhtye on tässä kisassa mukana, herää ensimmäinen kysymys. Mutta sitten taas, miksi ei. Näkyvyyttä, check. Mahdollisuus lyödä läpi Euroopassa, check. Bändin nostaminen kartalle Suomessa, check check check. En jotenkaan millään usko, että MIAU voisi voittaa UMK:n, mutta jumalauta jos niin kävisi, sitten pitäisi varmaan itsekin lähteä katsomaan paikan päälle. MIAU tuo paljon uskottavuutta kilpailulle, jonka (muiden) kilpailijoiden kantimia Rumba ehtikin jo vähätellä uutisessaan.

Mutta antaa Rumban olla mitä mieltä tahansa, tästä tulee hyvä skaba! Let the games begin!

8 kommenttia kirjoitukseen UMK14: Ensimmäiset fiilikset!

  1. Joonas kommentoi:

    Täytyy kyllä nyt vähän pettyä näihin, kokonaisvaltaisesti. Mutta onneksi en oo ennenkään joutunu kovin usein suomalaisia ehdokkaita kannustaan. Muuten en kyllä herkästi viisuja missaa!

    1. Jukka Lahtinen Jukka Lahtinen kommentoi:

      Aika pitkälle nämä biisit kai tulevat vielä kehittymään. Se on mun mielestä ihan hyväkin juttu, että ei vakuuta vielä tässä vaiheessa. On ainakin mitä odottaa!

  2. Hellu kommentoi:

    yleisesti pieni pätkä tuolta demolta kuunneltuna varsin tylsää. Dennis on ainut joka näistä kuulostaa euroviisulta. Tosin en hänestä erityisemmin solistina syttynyt VOFssa…. Voiko näille demoille vielä jotain tehdä?

    1. Jukka Lahtinen Jukka Lahtinen kommentoi:

      Voi hyvinkin! Ja siis biisithän kokevat kisan aikana melkoisen kasvojen kohotuksen!

  3. Viisumies kommentoi:

    Aikamoista puppua kirjoittaa tämä rosvo :)

    Clarissa feat. Josh jos joku on kasattu viisuja varten! Biisihän on suoraan kopio kaikesta mitä viisuissa on aiemmin nähty.

    Makean biisi on enemmänkin listahitti kuin euroviisuralli. Harvoja näistä joilla voi olla mahdollisuuksia jonkinlaiseen uraan.

    Vaikuttaa aika hölmöltä tämä kirjoittaja. Mistä mahtaa tietonsa ammentaa?

    1. Jukka Lahtinen Jukka Lahtinen kommentoi:

      Kirjoittaja ammentaa vain ja ainoastaan omasta aivokopastaan! Välillä täyttä huttuja, mutta välillä myös asiaa. Nyt taisi mennä hutun puolelle? :)

    2. Anna Anna kommentoi:

      ”Biisihän on suoraan kopio kaikesta mitä viisuissa on aiemmin nähty.” Joten miksi lähettää mestoille jotain, joka on nähty jo aiempina vuosina useampaankin otteeseen?

  4. Atro Niiniluoto kommentoi:

    Kirjaimellisesti uuden musiikin kilpailu, toisin sanoen täysin tuntemattoman, mutta tiedän sentään Jasmin Michaelan äidin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.