Rivarilifestyle: Asiaa kaikesta ja ei mistään

Kyllä. Kuten oletkin ehkä jo huomannut Rivarilifestyle-otsikon alle on kätketty kaikki se materiaali, joka ei muiden otsikoiden alle istu. Hommahan kun on niin, että kun blogi on rakennettu eri aihepiirien alle, on niitä jossain määrin myös kunnioitettava. Kaikkea random-kamaa ei viitsi tituleerata Nostoksi, eikä oikein miksikään muuksikaan. Tämähän ei todennäköisesti ole ongelma kenellekään muulle kuin itselleni. Olen oppinut järjestelmälliseksi ja tästä blogista on tässä ajan myötä kasvanut kokoajan tärkeämpi osa elämääni.
Asiaan, ja sitähän on tälle perjantaille enemmänkin. Olen katsonut viime aikoina Sarasvuon talkshowta. Olen aina pitänyt Sarasvuota ärsyttävänä porvarina, huom kunnes otin aikaa ja annoin hänelle mahdollisuuden. Uuden talkshownsa myötä olen oppinut näkemään Sarasvuosta uuden puolen. Puolen, josta pidän. Puolen, joka inspiroi minua olemaan avoimempi, parempi ihminen. Tiedä sitten elääkö Sarasvuo mantransa mukaisesti, sillä ei ole väliä. Sarasvuon puheet ovat terapeuttisia, rauhoittavia ja täynnä lämpöä. Erityisesti viime jaksossa Sofi Oksasen kanssa käyty keskustelu kirjoittamisesta ja itsensä ilmaisemisesta osui syvälle. Sorrun itsekin turhan usein kysymään itseltäni voinko kirjoittaa näin, ja vihataanko minua, jos olen tätä, tai toista mieltä.
Sitten taas, kuten Nuorgamin laajasti jaettu Jenni Vartiaisen Terra-levyn totaalinen lyttäysarvio osoitti, vihan ja ärsyyntymisen hallitsemattomalle purkamiselle, edes hyvin jäsennellysti, ei musiikkimediassa ole sijaa. Mikään kun ei tässä maailmassa ikävä kyllä ole niin mustavalkoista. Toivottavasti Nuorgamissakin on tämä tajuttu.
Toisiin aiheisiin. Erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni. Lupasin itselleni, etten mainitsisi asiaa julkisesti, mutta koska sen vaikutukset näkyvät kaikessa tämän hetkisessä arjessani, on se mielestäni hyvä tuoda esiin. Asun tällä hetkellä kahden pikkukissan kanssa vanhassa asunnossamme. Onneksi Rivarilifestyle tulee piakkoin vaihtumaan takaisin kerrostalolifestyleen, kun pääsen muuttamaan kissojen kanssa uuteen asuntoon Tampereen Kalevaan. Aion tästä huolimatta tulevaisuudessakin piilottaa kaiken ei musaan niin voimakkaasti liittyvän nimenomaan Rivarilifestyle-otsikon alle. Se kun on niin hyvä otsikko.
Kolmas asia. Olen viimeaikoina laiminlyönyt sähköpostiani. Senhän te jo tiesittekin. Vaikka kaivoinkin sieltä kaksi biisiä, on fokukseni ollut aivan muualla. Toivottavasti ymmärrätte. Pakko sanoa, vaikka suomalaisen musiikin blogi olenkin, Arctic Monkeysin AM-levy on yksi parhaista levyistä vuosiin. Jos haluatte saada sävärit, niin tyypatkaa piruuttaan kappale One for the road. Ainiin, ennen sitä unohtakaa kaikki mitä olette aikaisemmin ajatelleet bändistä. Ei sillä, että aiempi Arctic Monkeys olisi jotenkin mielestäni vähemmän hyvää, mutta kun uusi levy eroaa totaalisesti bändin aiemmasta materiaalista.
Samaan syssyyn mainittakoon, että toinen juttu mihin olen hullaantunut viime aikoina on Eurocrack. Jokin siinä hallitsemattoman synkässä ja huumeen sekoittamassa äänimassassa vaan vetää puoleensa. Voihan se tietenkin johtua tästä elämäntilanteestakin. Uskoisin kuitenkin, että Huume-levyssä vetoaa vaara ja flirtti kiellettyyn. Kokeilkaa itse. Tässä Pojat on huudeilla. Olen menettänyt uskoni vaaraan rock-musiikissa (poislukien Räjäyttäjät). Etsin sitä nyt konemusiikista. Moderatin keikka Flowssa oli totaalinen mielenräjäytys. Eurocrack taas on omalla tavallaan vielä enemmän.
Neljänneksi ja viimeiseksi kerrottakoon, että olen huomenna menossa katsomaan PMMPn loppuunmyytyä Tampereen jäähyväiskeikkaa TähtiAreenalle. Luvassa on niin nätti ilta, etten oikeen osaa siitä vielä mitään kirjoittaa. Paitsi, että minua jännittää. En ole aiemmin nähnyt PMMPtä livenä. Tämä on iso juttu. Ja raporttia on tulossa. Ennen sitä olen kuitenkin menossa tänään Tampereen O’Connell’siin katsomaan makeeta folk-juttua nimeltä Dylan. Sanon juttu, koska en ole varma onko kyseessä sooloartisti, vai duo, vai mikä. Tiedän vaan, että Dylanin solistilla on tosi makea ääni ja kaipaan tällä hetkellä kaunista musiikkia. Suosittelen tutustumaan.
P.S. Kiitos muuten kun luit tänne asti. Tuli vielä mieleen. Sain tänään ekat lukijatilastot Rosvoista. Teitä on melkein tuplasti enemmän kuin mitä vielä vanhan blogin puolella. Mielettömän siistiä. Tervetoloa kaikille uusille lukijoille ja reipas morosetus (vaikka en tamperelainen olekaan) mun kanssa pidempään roikkuneille.