Retro: Placebo – Without you I’m nothing (feat. David Bowie)

(Kuva: nerdfighters.com)

(Kuva: nerdfighters.com)

Näitkö jo mun uuden bannerin? Eikö olekin hieno?  Se symboloi muutosta, joka tässä blogissa on tapahtumassa. Olen koittanut ajatella uusiksi musiikkibloggauksen ydintä. Tulevaisuudessa en enää postaa vain musiikkia josta pidän, vaan myös musiikkia josta en pidä. Kriteerinä se, että biisi on julkaistu alle viikko postauksesta. Idea: Uutta musiikkia, rehellistä pohdintaa, lyhyitä tekstejä. All killer, no filler.

Tänään ei kuitenkaan uutta musiikkia. Aloitan nimittäin blogissa uuden juttusarjan nimeltä Retro. Retro käsittelee minun elämäni tärkeimpiä biisejä. Biisejä menneisyydestä. Olen näemmä saavuttanut iän, jossa nostalgia saa jatkuvasti merkittävämpää roolia etsiessäni omia juuriani. Tuleepa samalla kahlattua läpi ”nuoruuden” lempimusiikkia, jota nyt jaan teidänkin kanssanne.

Ensimmäisenä Retro-postauksena Placebon kappale Without you I’m nothing ja nimenomaisesti David Bowien kanssa esitetty liveversio. Kyseisessä versiossa levyllä melko vaisu kappale puhkeaa todelliseen kukkaansa. Placebo, joka oli aina mulle se ”Musen pikkuveli” on ajan saatossa noussut minulle yhdeksi tärkeimmistä ja hienoimmista 2000-luvun bändeistä. Laulaja-/lauluntekijä Brian Molko taas lähes jumalaiseen asemaan.

Without you I’m nothing pakkaa sisälleen aivan älyttömän tunnelatauksen, joka purkautuu vasta kappaleen lopussa hajasointujen päälle laulettuna toistona. Tajusin kappaleen todellisen vaikuttavuuden vasta tänään aamulla kävellessäni töihin. Huomasin kyyneleen tipahtaneen poskelleni biisin maalaillessa edellisen illan muistoja päähäni. Samalla tajusin kuinka älyttömän onnekas ihminen oikeasti olen.

9 kommenttia kirjoitukseen Retro: Placebo – Without you I’m nothing (feat. David Bowie)

  1. Jukka Lahtinen Jukka Lahtinen kommentoi:

    Tajusin myös että minun on nähtävästi hankittava kaikki bändin levyt, sillä minulla on vain Sleeping with ghosts-CD ja Soulmates never die-DVD. Placebon tuotantoa (exl. uusin levy) kun ei Spotifysta löydy.

  2. Joonas kommentoi:

    Mä jo ajattelin, että ei kai tää nyt ole sellaista musiikkia josta _et pidä_ :)

    Näin sut muuten Tammelantorin lähellä viime sunnuntaina kun käveltiin Lempistä Ravintolapäivänä keskustaan, mutta olit liian kaukana et olisin huudellu :)

    1. Jukka Lahtinen Jukka Lahtinen kommentoi:

      Ikuisesti kirottu ollos hänen sydän, joka ei tästä kappaleesta kosketu.

      P.s. Oli hyvä ravintolapäivä. Sullakin ilmeisesti? :)

      1. Joonas kommentoi:

        Oli kyllä. Vaikka just se japanialainen setti oli päivän heikoimmasta päästä.

  3. June June kommentoi:

    Oon huomannut, että näin kolmekymppisenä arvostan entistä enemmän nostalgiaa. Jotain kaipuuta nuoruuteen, kenties? No, whatever.

    Ja PLACEBO <3 <3 <3 Nimim. tatuointi selässä, koko tuotanto sinkkuineen hyllyssä. <3

    1. Jukka Lahtinen Jukka Lahtinen kommentoi:

      Mun nuoruus oli aika surkeeta, joten en suoranaisesti kaipaa sitä. Olen kuitenkin aika varma siitä, että 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tehtiin parempaa musiikkia kuin tänä päivänä.

    2. Joonas kommentoi:

      Tervetuloa kerhoon June :D Totta se on, ja pahenee vaan vielä tuosta.

  4. Alice Alice kommentoi:

    Komppaan Junea! Paitsi mulla ei oo Pleisibou-tatskaa :D

  5. Jools kommentoi:

    Eiköhän se Muse ole Placebon pikkuveli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.