Nosto: Vuoden levyt 2013

(Kuva: Businessinsider.com)

(Kuva: Businessinsider.com)

Toisin kuin SUE:n Tomi Tuominen oman levylistauksensa kommenttipalstalla tokaisee, verrattuna esimerkiksi vuoteen 2012, tämä levyvuosi on ollut poikkeuksellisen heikko. Tai sitten vuosi 2012 oli poikkeuksellisen vahva. Oli miten oli, viime vuonna listaaminen tuotti ainakin allekirjoittaneelle harmaita hiuksia johtuen hyvien suomalaislevyjen massiivisesta määrästä. Olisi tehnyt tiukkaa, vaikka levyt oltaisiin jaettu TOP 3-listoihin genreittäin. Tänä vuonna samaa ongelmaa ei ole ollut. Voisiko kenties myös osittain johtua siitä, että en ole tänä vuonna seurannut skeneä yhtä laajasti ja tarkalla suurennuslasilla, kuin viime vuonna?

Vuoden TOP 5 on kammattu lähes yhtä vahvasta yhdeksän ehdokaan nipusta. Esimerkiksi The Hearingin levy oli pakko tiputtaa pois loppumetreillä, koska halusin jakaa valokeilaa Pinttareille, joiden uusin levy jäi pienelle huomiolle, vaikka se oli todella onnistunut irtiotto yhtyeen aiempaan tuotantoon. Olisin myös halunnut nostaa listalle Samae Koskisen tuoreimman levyn, mutta koska se on jäänyt itselläni huomattavasti pienemmälle soitolle kuin esimerkiksi Minä ja Ville Ahonen, oli se pakko kammata ulos kärkikahinoista.

Vahvan maininnan ansaitsee myös yhtye nimeltä Pimeys. Jos minun pitäisi antaa jollekulle vuoden tulokas-palkinto, ei olisi epäselvyyksiä ettenkö antaisi sitä Pimeydelle. Yhtyeen levy jäi kuitenkin lopulta niukasti listauksen ulkopuolelle, sillä levy kokonaisuutena on heikompi kuin yksittäisten biisiensä summa. Turkulaisen Sans Paraden olisin myös kelpuuttanut TOP 5 joukkoon helposti, jos hajonta levyllä olisi ollut ihan hitusen laajempi. Mut hei, näillä mennään. TOP 5 listaus vuoden 2013 suomalaisista levyistä.

5. NEØV – Orange Morning

Olen saanut kunnian seurata Orange Morningin syntytarinaa poikkeuksellisen läheltä. Kun kuulin ensimmäisen kerran raakamiksauksia tulevan levyn biiseistä, olin vakuuttunut, että näistä biiseistä muodostuisi vielä yksi vuoden kotimaisista albumeista. Neov on poikkeuksellinen suomalaisyhtye. Se ei mene koskaan sieltä missä aita on matalin ja se ei koskaan tee mitään puolivillaisesti. Nämä kaksi asiaa kuvaavat myös Orange Morningia. Onkin hämmästyttävää, ettei yhtye noussut isompaan valokeilaan levynsä myötä. Se kun on poikkeuksellisen jalostunut yksilö. Näin ehyt debyyttialbumi on nuorelle yhtyeelle kuitenkin  käyntikorteista arvokkain. Yhtyeen seuraavalle albumille voisi hyvinkin povata kansainvälistä menestystä. Oikeiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Jos yhtye jaksaa tehdä töitä yhtä täsmällisesti ja harkitusti myös tulevaisuudessa, on kaikki mahdollista.

4. Astrid Swan – Astrid4

Kirjoitin jokin aika sitten Astrid4:stä levyarvion. Lainaankin tähän esittelyyn pätkän suoraan arviosta, sillä olisi hölmöä koittaa sanoa samat asiat kaksi kertaa eri muodossa. Eli: ”Melodiat ovat Astrid4-levyllä pääosassa. Astridille ominainen indierock loistaa poissaolollaan. Ja samoin Spartan Picnicillä kuullut pommit kertosäkeet. Mutta ehkä juuri näiden vanhojen elementtien puuttuminen on avannut tilaa uudelle lähestymistavalle. Astrid on muuttunut ja Astrid4 on kuva artistista, joka tekee juuri sitä mitä haluaa.” Itselleni levy muodostui tärkeäksi virstanpylvääksi epävarmalle kaudelle elämässäni. Poikkeuksellisen kaunis albumi kuljettaa kuulijaansa tunnetilasta toiseen kuin Linnanmäen vanha vuoristorata päästämättä hetkeksikään irti.

3. Pintandwefall – Be My Baby

En nyt nopeasti muista uskalsinko kirjoittaa tästä albumista arviota aikoinaan. Voi hyvin olla, että en kirjoittanut. Hankin albumin eksälleni levykauppa Swamp Musicista pian julkaisun jälkeen. Olin kuullut levyn sitä ennen kerran kokonaisuudessaan. Be My Baby on Pintandwefallin paras albumi. Tämä on allekirjoittaneen järkkymätön mielipide. Se on totaalinen irtiotto yhtyeen aiempiin albumeihin ja hätäisesti sohittuun, joskin riehakkaaseen garagerockiin. Levyltä löytyy biisejä todella laajalta skaalalta, todennäköisesti johtuen siitä, että ne ovat syntyneet neljästä eri kynästä. Kokonaisuus pysyy tästä huolimatta erinomaisesti kasassa ja lopputuloksena on erittäin omaperäinen, mielenkiintoinen ja no, törkeän hyvä synapop-levy.

2. Husky Rescue – The Long Lost Friend

Minähän olen siinä mielessä aikamoinen luopio, että en ollut kuullut Husky Rescuesta nuottiakaan ennen kuin törmäsin Stella Harasekin blogin soittolistassa yhteen yhtyeen kestosuosikkikappaleista, Sound of Love. Onneksi heräsin bändin musiikkiin juuri tuolloin, sillä ehdin hyppäämään kelkkaan juuri ennen yhtyeen tuoreimman levyn julkaisua. The Long Lost Friend on todella luonnonläheinen levy. Kaikki soundit albumilla huokuvat kesäistä metsää, järvenrantoja ja vehreitä nurmikkokenttiä. Albumi esittelee yhtyeen, joka on löytänyt oman äänikuvansa ja liikkuu sen puitteissa saumattomasti ja monipuolisesti. Uskoisin, että The Long Lost Friend  tulee olemaan yksi niistä levyistä, joita kaivan esiin kahdenkymmen vuoden päästä Berliinin keskustakämpässäni kun arjesta vieraantuneet helsinkiläiset kummilapseni tulevat käymään kylässä.

1. Minä ja Ville Ahonen – Mia

Voi Minä ja Ville Ahonen. Mitä enää edes osaisin sanoa. Annoitte minulle debyyttialbuminne 2011. Otin sen avosylin vastaan, enkä kyseenalaistanut siitä nuottiakaan. Otin sen itselleni ja kerroin siitä kaikille, joille muistin. Annoin heille mahdollisuuden löytää levynne itse. Teidän musiikkianne kun ei voi kenellekään pakkosyöttää. Tuli vuosi 2013 ja julkaisitte Ennen kuin kuolen-sinkun. En pitänyt kappaleesta. En kehdannut sanoa ääneen. Ajattelin, että teiltä oli pudonnut pallo. Ette enää itsekään tienneet keitä olette ja mitä teette. Olin väärässä. Kun Mia julkaistiin minulla meni kuukausi ennen kuin uskalsin laittaa levyn soimaan. Jos Mia olisi ollut huono, olisi tuntemani maailman pohjasta pudonnut pala pois. Niin tärkeää kuin musiikkinne minulle on. Mutta Mia oli rakkautta ensikuulemalla. Nyt minulla on kaksi rakasta albumia, joista en luopuisi mistään hinnasta. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.