Heippa. Sanon näin heti alkuun, että tämänpäiväisen postauksen katalyyttina on toiminut  keikka, joka on tänään illalla Tampereen Klubilla. Lavalla nähdään Minä ja Ville Ahonen, I Was A Teenage Satan Worshipper, sekä The Hearing. Liput 10e ovelta. Aivan mieletön kattaus yhdelle illalle. Ilo olla tamperelainen. Dilemma, muutto ensi viikolla. Asunto pakkaamatta ja siivoamatta. Kissatkin ovat olleet koko viikon vittumaisia, kun en ole niiden kanssa ehtinyt leikkiä. Lisäksi tämä viikko on ollut aamuviikko, nukkumaan klo 23, herätys klo 05. Näistä lähtökohdista keikalle: Uhka, vai mahdollisuus?

Mutta menethän sinä? Mene ihmeessä. Halusin mainita keikan heti alkuun, että jos tästä postauksesta jotain muistat, muista se. ”Minä ja Ville Ahosen keikkadilemma 2013”:sta kumpusi myös muita enemmän, tai vähemmän pohdittavan arvoisia asioita. Pahoittelen postauksen sekavaa jäsentelyä ja linjattomuutta. 

Jatketaan. Mietin tänään aamulla nimeä Lotta. Minulla oli yläasteella yksi tuttu, jonka nimi oli Lotta. En voi sanoa kaveri, koska en tuntenut Lottaa kauhean hyvin. Lotta vaikutti todella sydämelliseltä ihmiseltä. Lotta oli todella suosittu. Mietinkin aina, että oliko Lotta suosittu sen takia, että hän oli pieni ja söpö, blondi. Vai kenties sen takia, että hän oli hieman yksinkertainen, hyväntuulinen ihminen. Varakkaasta perheestäkin hän oli. Sitten taas, Lotta on todella kiva nimi. Ja mietinkin, että oliko Lotta nimi Suomessa jo ennen Lottia, sodassa sotilaita hoitaneita ihmisenkeleitä. Kumpuaako nimen positiivinen aura sota-ajoista? Lotta, Lotta, Lotta, Lotta. Lotta-nimen toistaminen saa minutkin vaikuttamaan hieman letkeämmältä.

Sitten vähän irrallisempia ajatuksia. Yksi asia, mitä olen miettinyt on Nuorgamin vaikutus muiden verkkolehtien tapoihin toimia. Nuorgamin lopettaessa useampi tuhat ihmistä jää ilman päivittäistä fiksiään. Kuka pystyy tarjoamaan noille ihmisille sisältöä? Olisi hienoa, jos osa noista ihmisistä vaihtaisi Nuorgam-fiksinsä Rosvot-fiksiin. Tuotamme kuitenkin päivittäin paljon sisältöä. Aika tasokastakin vielä, vaikka itse sanonkin. Ja nyt en tarkoita tätä kyseistä tekstiä, jota teille juuri kirjoitan. Tästä on tasokkuus kaukana.

Luin tuossa yksi päivä, että Katy Perryn ex-mies, kovasti arvostamani koomikko Russell Brand oli jättänyt Katyn uutena vuotena tekstiviestillä. Kelatkaa mikä jätkä. En ole enää varma voinko katsoa miehen elokuvia tämän uutisen jälkeen. Miten tuollaista kaveria voi enää arvostaa koomikkona, saati sitten yhtään minään.

Entäs Hopeajärvi, herättääkö mielipiteitä? Voin myöntää, että olin oppinut vihaamaan kyseistä  orkesteria jo ennen kuin olin kuullut nuottiakaan sen musiikkia. Kysytte miksi, ja se on ihan perusteltua. Selitän. Hopeajärvi-nimi kuulostaa ihan ylä-asteella perustetun progebändin nimeltä. Kun näin bändin promokuvan, varmistuin, että kyseessä oli ylä-asteella perustettu progebändi. Kun kuulin, että Hopeajärvi on ”saatanan hyvä bändi” ja kun yhtye valittiin lämppäriksi amerikkalaisen No Agen Tavastian keikalle, sekä tulevaisuuden tusinan kakkoseksi, vaihdoin päässäni Hopeajärven kategorian progesta surinapörinäksi. Kun kuulin, että yhtye oltiin sainattu Ektrolle, ja Lehtisalon Jussi vuolaasti kehui yhtyettä Rumbassa, minulla keitti yli. Laitoin tämän paskan surisevaksi yläastebändiksi kuvittelemani yhtyeen debyytin pyörimään, vain huomatakseni kuinka idiootti olen. Hopeajärvi on todella makea bändi. Speak no evil.

Tässä kaikki tältä erää. Kiitos, että luit. Palkinnoksi sinulle, rakas lukija, tarjoan hyvän iskurepliikin viikonloppua varten. Oletko valmis? Tässä tulee: ”Sori, etten tajunnut esitellä itseäni aiemmin. Tajusin välisemme yhteyden vasta kun hengitin ulos puhaltamasi tupakansavut.” Hyvää viikonloppua jengi!

…Ja menkää sinne keikalle!