Nosto: Miespoika-ilmiö

(Kuva: Voice.fi)
(Kuva: Voice.fi)

Minun on pakko kirjoittaa tästä vaikka tämä nyt ei varsinaisesti liity mihinkään.

Sain tänään nimittäin tiedotteen, jossa ilmoitettiin että Emma Gaalan esiintyjäkattaus on valmis. Illan päättää Cheekin ja Robinin yhteisshow. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki. Samassa tiedotteessa nimittäin ilmoitettiin myös, että myös (ja tiedotetta edelleen lainatakseni) Suomihopin pioneeri Redrama ja kansainvälisesti mainetta niittänyt Isac Elliot ovat valmistaneet yhteisesiintymisen. Jep, kuulostaa kyllä melko showlta.

Nyt on pakko kysyä, olenko ainoa jonka ihokarvat nousee pystyyn? Koska sekä Redrama (lähinnä ulkomailla), että Cheek (ainoastaan kotimaassa) ovat todella menestyneitä, ei tässä voi alkaa ainakaan suoriltaan vetelemään mitään viivoja lapsitähtien hypellä ratsastamiseenkaan. Vai voiko? Palataan siihen. Ainakin omaan makuuni tässä uutisessa oli jotain todella puistattavaa. Ehkä yksi syy on se, että olen nähnyt sekä Cheekin, että Redraman livenä. Cheekin keikalla lähinnä ihmetytti yleisön kiimaisuus ja humalatila, Redraman keikalla taas esiintymisen latteus ja kansainvälisen huipputiimin kanssa kirjoitetun biisin mitäänsanomattomuus.

Rap-artisti sanaa en kummankaan yhteydessä enää käyttäisi. Siinä missä Cheek on lähinnä ähisemistä ja vanhojen suomihittien kertosäkeiden sämpläämistä, Redraman uusi tuotanto läpsii Suomessa hyvin pitkälti elottoman R’n’B:n poskia. Mitä lapsitähdet Robin ja Isac Elliott sitten tuovat keitokseen? En tiedä Redramasta, mutta Cheekin yleisö ainakin näkemäni perusteella oli reippaasti yli kaksivitosta. Itse asiassa UMK-finaalissa esiintyneen Redraman keikan perusteella voisin veikata samaa, sillä ei hänen musiikkinsa tuntunut nuorta yleisöä juuri hetkauttavan. Onhan molemmilla miehillä mittarissakin jo reipas 30 vuotta.

Olisiko mahdollista, että tässä on sittenkin havaittavissa jonkinlaista nuoruuden lähteeseen kurkottelua? Ei välttämättä artistien puolelta, mutta ehkä levy-yhtiön? Nuorta yleisöä on pakko saada, tavalla tai toisella. Onhan tätä lapsiartistien kanssa ratsastamista käytetty aiemminkin markkinointivälineenä Suomessa, mitä nyt ainakin Rähinän artistien kanssa. Mieleeni muistuu ainakin Brädi, joka esiintyy (no kenenkäs muunkaan) kuin Robinin kanssa kappaleella Puuttuva palanen ja Uniikki (joo jälleen Robinin) Boom Kah-kappaleella.

Ja sanon vielä uudestaan,  että en halua osoittaa sormella artisteja tästä oudosta ”miespoika-ilmiöstä”, mitä Emma Gaala aikoo esitellä kahden aktin verran. Syyttävä sormeni heilahtaa levy-yhtiöille. Juuri niille samoille kullankaivajille, jotka ovat tuoneet Suomeen mm. äärimmäisen tehokkaiksi lahjakkaiden lasten esiinkaivuuntyökaluiksi havaitut laulukilpailuformaatit: Voice Kids ja KIDSing.

Eikös alkaisi pikkuhiljaa riittää? Nyt kun lapset kerta ollaan jo löydetty, heistä on tehty tähtiä ja heistä on koulittu viimeisetkin lapsuuden rippeet pihalle, niin pitääkö heidän kanssa vielä ottaa uusintakierros vanhempien lista-artistien kohdeyleisön laajentamiseksi. Välillä tuntuu siltä, ettei tällä bisneksellä ole mitään selkärankaa. Näin minä ainakin tämän ilmiön tulkitsisin. Vai väittääkö joku, että Cheek ja Redrama esiintyvät televisioitavassa, Yle kahdelta maanlaajuisesti esitettävässä gaalassa lapsitähtien kanssa ihan vain ”muuten vaan”?