Nosto: Autetaan kaveria mäessä!
Työkaveriani lainatakseni: ”voi pyhä perkele!”
Eksyin äskettäin lukemaan musiikkialalla pitkään toimineen, tehneen ja nähneen Teemu Suomisen blogikirjoituksen järjestämänsä Metalheim Festival IV-tapahtuman hitaasta lipunmyynnistä. Samalla Teemu käsittelee alan nykytilannetta laajemminkin, syitä ja seurauksia. En paneudu niihin nyt sen enempää. Lue postaus täältä. Pakko sanoa, että en voi muuta kuin potkia pikkukiviä ja harmitella, että voi perkeleen perkele, että blogini ei käsittele metallimusiikkia, sillä lukijakuntani ei varmasti ole oikea taho Teemua auttamaan.
Yritetään nyt kuitenkin. Alalla itsekin monta lientä itselleni keittäneenä, uskon tietäväni suurin piirtein miltä Teemusta tuntuu. Ensin vedin nokkasyöksyn ohjelmatoimistossa, sitten levy-yhtiössä ja viimeiseksi tapahtumatuottajana. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon jatkuva epäonnistuminen risoo. Aloitin bloggaamisenkin alunperin sen takia, että blogin pitäminen oli ainoa keino, minkä keksin auttaakseni demobändejä, ottamatta itse taloudellisesti turpaan. Teemu on sanojensa mukaan yrityksensä kanssa yhden epäonnistuneen festivaalin päässä joutsenlaulusta. En ihmettele, sen verran isot paukut on kiinni.
Mutta ei anneta sen tapahtua, eihän? Täältä löytyy linkki tapahtuman lippuihin. Jos tämän blogin lukijoista kukaan diggailee metallia, tai tietää jonkun, joka diggailee metallia, niin jakakaa Teemun postausta, ja kertokaa hyvät ihmiset Metalheim festivaalista. Pitäkää pieni myyntipuhe, kehoittakaa ostamaan 2 päivän lippu, koska se on halvempi, ja ottamaan vaikka koko kaveriporukka mukaan. Kaverit kuuntelevat kavereita, eivät bloggaajia. Jeesataan Teemua, ettei hänen tarvitse lopettaa hyvää työtänsä. Meillä Suomessakin kun tekijöitä on niin vähän, että pian voidaan kysyä, kuka meille järjestää enään yhtään mitään. Minä en ainakaan voi katsoa vierestä kun hyvää tekijää kaatuu yksi toisensa jälkeen. Nyt jengi, jaetaan, autetaan, ostetaan, promotaan. Eikö näin?
disclaimer: kirjoittaja ei tunne henkilökohtaisesti teemu suomista ja tämä teksti ei ole maksettu mainos.