”Me ollaan The Shangri-Blahs. Ja tää täs on meiän EP. Se on mitä se on ja onko se jolleki muulle yhtää mitää me ei tiietä mut meille se on kaikki mitä meil on. Tää musa siis.”, alkaa rehellistä punkia soittavan helsinkiläisen The Shangri-Blahsin saatekirje. Olisin voinut vannoa, että yhtye olisi ollut Riihimäeltä, mutta tietoa etsiessäni hakuammuntani tuotti vesiperän. Pikkukaupunki-romantiikka kuoli, mutta ei se mitään, sillä  saatekirje jatkui.

”Vuos reilu ollaan pyöritty. Paljon ei osata ja viel vähemmän on opittu, mut se mitä pystytää vedetää täysillä ja loput voi imee mun likasta munaa. Koska sitähä me kaikki tääl tehää, taval tai toisel, haluttiin tai ei.”, ja munaahan imin. En nyt suinkaan sen takia, että The Shangri-Blahs olisi ollut paska bändi, vaan sen takia, että yhtyeen juuri julkaisema s/t-seiskatuumainen on erinomaista kamaa.

Kyseiseltä seiskatuumaiselta on irroitettu kappale Trouble On The Line, joka jo nimensä puolesta kuvastaa mielestäni yhtyettä hyvin, mutta on myös hyvä läpileikkaus siitä, mikä kiekon muilla raidoilla odottaa. Löydät sen postauksen alta. Yhtye on kuvaillut musiikkiansa pop punk –remellykseksi malliin Hard-Ons vs. Vibrators. Punkista sen enempää tietämättömänä lisäisin kuitenkin listaan myös sen ilmeisimmän, eli Ramonesin. Vaikkakin yhtyeen solistin nuotti kaatuukin enemmän brittien puolelle ja Shangreilla on saksofoni.

Tänä punkin uuden aallon aikakautena en näkisi mitään syytä miksei The Shangri-Blahs voisi ratsastaa valitsemallaan tiellä pitkälle. Ainakin saatekirjeen perusteella yhtye on musiikkinsa kanssa tosissaan ja se on bänditoiminnassa jo 70% kokonaisuudesta. Pieni ripaus asennetta ei ole koskaan satuttanut ketään, ”Biisit kertoo mistä kertoo, venaamisesta, delaamisesta, delaamisen venaamisesta, darrassa runkkaamisesta, huonoista puhelinlinjoista, väärin kuulluista Natalie ”näätä” Imbruglian sanoista, elämästä”.  Saitte mielenkiintoni.