Levy: Satellite Stories – Pine Trails

(Kuva: Satellite Stories / XYZ)

(Kuva: Satellite Stories / XYZ)

Täytyy myöntää, että kun yhtye otti minuun ensimmäisen kerran yhteyttä uuden levynsä tiimoilta, olin asiasta todella onnellinen. Voisin sanoa kasvaneeni oululaisen Satellite Storiesin kanssa. Kun perustin firmaa, bändi oli alusta asti seurantalistallani. Olipa joskus kauan aikaa sitten puhe myös yhtyeen EP:n julkaisemisesta. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä EP:stä tulikin pitkäsoitto, ja välissä suomalaiselle Kioskille jo suullisesti sainautuneesta yhtyeestä tulikin kansainvälisen XYZin artisti. Saimme Phrases To Break The Ice-debyytin. Se oli loistava levy, vaikka se tyrmättiinkin Suomessa totaalisesti. Bändistä tuli menestystarina.

Olikin mielenkiintoista saada ennakkokuunteluun uusi levy. Harmittavaista tässä toki oli se, että tällä kertaa asioiminen ei tapahtunutkaan suoraan yhtyeen kanssa. Koska yhtyeen kokoluokka on levyjen välissä kasvanut niin merkittävästi, tällä kertaa kotikutoisuus ei näytellyt enää osaa, tai arpaa. En ole koskaan tykännyt  levy-yhtiöiden asettamista ehdoista. Varsinkin kun kyse on suomalaista yhtyettä edustavasta ulkomaalaisesta leibelistä. Ennakkokuuntelu oltiin tehty niin hankalaksi, että levyn kuunteleminen puhelimen kautta ei onnistunut, ei sitten millään. Ja näin työn ohella bloggaavalle tuo kännykkäoptio on lähestulkoon ainoa mahdollisuus saada kunnon tarttumapinta levyyn. Ja selittäköön tämä jokseenkin pintapuolisen arvion.

Harkitsin pitkään arvion kirjoittamatta jättämistä, MUTTA koska näyttäisi siltä, että jälleen kerran Satellite Stories on ottamassa levyarvostelijoiltamme lokaa niskaansa ”tyhjänpäiväisestä” musiikistaan,  mielestäni toisellekin näkökulmalle jää sijaa. Ja vaikka en nyt suoranaisesti keskitykään Pine Trails-albumin arvioimiseen, haluan nostaa pari merkittävää pointtia esiin tästä kansakuntamme ”landfill”-sylkyämpäristä.

Satellite Storiesin musiikin mollaaminen on yhtä helppoa kuin liikuntarajoitteisen astrologi Stephen Hawkingin ryöstäminen, mutta paljonko siitä jää käteen. Satellite Stories ei ole keksinyt pyörää uudelleen. Satellite Stories kävelee Two Door Cinema Clubin jalanjälkiä ja yhtyeen biisit ovat melko harmittomia. Biiseissä puhutaan rakastumisesta, sen menettämisestä, viattomista aiheista. Kaikki edellä mainittu on yhdentekevää. Luulisi nyt, että täälläkin takapajulassa tajuttaisiin, että millään noista ei ole mitään väliä kun kyseisen musiikin ei ole tarkoituskaan herättää kuulijaansa miettimään kuolemaa, tai nälkä- ja talouskriisejä. Tämä musiikki on tarkoitettu vastapainoksi sille ”oikealle musiikille”. Satellite Storiesin kaltaisen musiikin kanssa riittää kun:

1. Sitä voi tanssia.

2. Se kuulostaa hyvältä.

3. Siitä saa hyviä fiiliksiä.

Ja tämän sanottuani on pakko vielä lisätä Satellite Storiesin, ja muiden genren edustajien puolustukseksi: Tekeekö ylle listaamani kolme asiaa musiikista jotenkin huonompaa, tai vähemmän merkittävää? Kyllä minä ainakin jollain tasolla pystyn samaistumaan myös Satellite Storiesin lyriikoihin, jotka ovat olleet usemmankin kriitikon kiväärin tähtäimessä. Niissä käsiteltävät asiat eivät saa minua miettimään, mutta ainakin voin todeta että ”joo-o, kyllä näin on”.  Yhtyeen melodiakynä on aina ollut todella terävä. Pine Trails, kuten myös edellinen Phrases To Break The Icekin on täynnä todella nastoja kitaraliidejä. Ja siis kertsit, jotka nyt ovat pop-musiikissa mielestäni ehkä se tärkein ”hyvyysmittari” ovat Pine Trailsilläkin todella tarttuvia ja kaikessa ”yhdentekevyydessään” hyvän kuuloisia. Kuunnelkaa vaikka A Great Escape-lohkaisu ja kehdatkaa väittää toista.

Kaneetiksi haluan vielä sanoa, että Satellite Stories on tehnyt aivan mielettömän duunin noustessaan omin voimin Oulusta maailman indiekerman joukkoon. Samanlaista temppua ei kai kukaan muu ole Suomessa pystynyt tekemään ja on se nyt jumalauta, jos sitä ei täällä kukaan osaa arvostaa. Lahtinen, over and out.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.