Niinhän siinä lopulta sitten kävikin, että 10-vuotinen odotukseni sai arvoisensa päätöksen, kun PMMP otti lavan kello 23.04 lauantai-iltana Tampereen Pirkkalassa, upouudella TähtiAreenalla. Olin aikeissa ostaa lipun tapahtumaan jo viikko takaperin, mutta ikäväkseni se loppuunmyytiin alta aikayksikön heti PMMP:n lopettamistiedotteen uutisoimisen jälkeen. Sain kuitenkin vielä viime hetkellä järjestettyä itselleni sisäänpääsyyn oikeuttavan rannekkeen, kiitos järjestävän tahon, Tampere Liven tapahtumatuottajien. Vaikka kyseessä olikin enemmän minifestivaalityyppinen tapahtuma, kirjoitin otsikkoon Cheekin ja Anna Puun sulkeisiin, koska tämä raportti on omistettu PMMP:lle. Olin alunperinkin hieman hämilläni, miksi tunnetusti keikkapaikkoja herkästi loppuunmyyvän artistin jäähyväiskeikalle tarvitaan kaksi näinkin nimekästä lämppäriä. Ja nyt varmasti kysytte, että ”ainiin kuka tässä oli lämppäri?” ja juuri oikein, sehän tässä juuri olikin oudointa. Kumpikaan Cheek, tai Anna Puu eivät toimittaneet lämppärin virkaa. Molemmat vetivät täysimittaisen keikan ja ainakin silmämääräisesti vaikutti siltä, että moni oli tullut nimenomaan katsomaan joko Anna Puuta, tai Cheekiä. Mutta kuten jo mainitsin, kyseessä oli minifestivaali, joka piti sisällään PMMP:n jäähyväiskeikan.

Kun saavuin Pirkkalaan, kello oli noin kahdeksan illalla. Istuin vielä bussissa kun illan ensimmäinen artisti, Junttu & Krutsin soitti omaa settiään.  Pirkkala on n. 10 km päässä Tampereen keskustasta. Bussi oli täynnä ihmisiä ja tunnelma oli todella lämmin. Ihmiset keskustelivat toistensa kanssa. Vieraatkin ihmiset. Kuuntelin juuri Lautturia kun vierässäni istuva tyttö aivasteli kovaäänisesti. Hän puhui minulle, en kuullut, otin napin pois korvastani. ”En ole kipeä, tai mitään. Olen vain allerginen alkoholille.” Tilanteen absurdius hiljensi minut, en ole tottunut juttelemaan tuntemattomille, ”kuulostaa vaikealta”, vastasin. ”Mun elämäni on vaikeaa”, tokaisi neiti. Katsoin häntä, enkä keksinyt enää mitään sanottavaa. Laitoin napin takaisin korvaani. Tämän jälkeen tyttö siirtyi kertomaan alkoholiallergiastaan vieressä seisoneelle pojalle, jonka takkiin hän oli kai aiemmin aivastanut, jolloin jatkoin musiikin kuuntelua ja kelailin, olen menossa oikeaan paikkaan. PMMP:n fanit ovat ystävällistä porukkaa. Samalla en voinut kuitenkaan olla miettimättä oliko tyttö ihan oikeasti allerginen alkoholille, onko sellaista allergiaa, vai mistäköhän oli kyse.  Olisi varmaan pitänyt kysyä. Nyt en ehkä koskaan saa tietää.

Kun bussi kaarsi viimein TähtiAreenan pihaan, vein takkini nopeasti narikkaan ja hain rannekkeeni lipunmyynnistä. Järjestävä taho, Tampere Live oli kyllä hoitanut tonttinsa erinomaisesti, en voi muuta sanoa. Järjestelyt pelasivat kuin unelma.  Sain takin saman tien naulakkoon. Vessoja oli paljon, anniskelualue jatkui aina lavan eteen asti ja  baari tiski oli lähestulkoon koko sivuseinämän mittainen. Oli ruokatarjoilua ja alue oli hyvän jäsennelty. TähtiAreena oli hallimainen, hyvin ilmastoitu tila, joka ei ehkä hohkannut kotoisaa lämpöä, mutta tarjosi hyvät puitteet laadukkaille konserteille. Kävin hakemassa kahvin kojusta ja tutkiskelin ympäristöä. Väkeä oli paljon. Tapahtuma oli ennakkoon loppuunmyyty, 3100 myytyä lippua. Oli juuri 18 vuotta täyttänyttä, oli pitkälle eläkeikään päässyttä. Kaikki eivät olleet Tampereelta kotoisin. Ainakin osa PMMP:tä katsomaan tulleista oli joutunut matkustamaan kotikaupunkinsa ulkopuolelle, sillä PMMP jäähyväiskiertue ei kattanut kuin harvat ja valitut kaupungit. Jos oikein salakuuntelin alkoholiallergiatyttökin oli tullut Jyväskylästä asti.

Anna Puu oli juuri aloittamassa keikkaansa. Vaatimattomasti yleisön eteen astellut Anna voitti ihmiset puolelleen välittömästi tyttömäisellä charmillaan.  Jukka Ässä-paitaan pukeutunut artisti ei kauaa säästellyt, vaan ilta pyörähti mukavasti käyntiin kaikkien tuntemilla hittibiiseillä. En edes tajunnut kuinka paljon hittejä Annalla on, kunnes kuulin ne kaikki yhdessä setissä. Erityisesti Illanpilaaja sai yleisön syttymään. Pääosin naisista koostunut yleisö laittoi jalalla koreasti Annan näyttäessä lavalla mallia. Yleisössä juhlittiin naisellisuutta, tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi. Oli siistiä nähdä kuinka pitkälle Idols-kilpailusta ponnahtanut Anna oli päässyt artistina. Enkä halua vähätellä Idols-kisailijoita. Alleviivaan vain, että Idols-kisan voitto ei takaa valovoimaa, tai pitkää uraa, kuten Annalla. Todella isolla äänellä siunattu neiti kun oli mielestäni jo 2007 laulukilpailuformaattia parempi artisti. Näkisin, että Annan keikka olisi sopinut huomattavasti paremmin klubiympäristöön. Ei siksi, etteikö Anna Puu pystyisi käsittelemään isoja yleisöjä, tai lavoja, päinvastoin. Kontakti yleisön ja artistin välille syntyi heti keikan alussa ja pysyi aina loppuun asti. Annan musiikki vaan on sen verran intiimiä, ja no,  klubeille sopivampaa. Halliympäristö söi terävimmän kulman muuten todella mahtavasta keikasta ja sai bändin samalla näyttämään kokoluokkaansa pienemmältä.

Ja jos Annan musiikki olisi sopinut paremmin klubeille, niin en edes tiedä mistä aloittaa Cheekin kanssa. Sanottakoon nyt vielä, että tämä oli ensimmäinen kerta kun näen Cheekin livenä ja  voin valehtelematta väittää odottaneeni keikkaa innolla.  Miksaaja tuuttasi Cheekin biitit niin lujaa, että kädessäni ollut olut värähteli basson voimasta. Ensimmäiset kaksi biisiä louhi oikein mukavasti, kunnes totuus alkoi valottumaan. Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään kuinka montaa klassikkobiisin kertosäettä, tai muuta koukkua Cheek on kappaleisiinsa lainannut? Suuret setelit, Levoton tuhkimo, Tinakenkätyttö, ja lista jatkuu jatkumistaan. Fiilis oli kuin olisi seissyt keskellä oldschool hip hopin kanssa päälleikkäin singstarin suomirockmedleytä laulaneiden narkkareiden kotibileitä. Sillä erotuksella, että sohvalle lamaantuneet narkit oltaisiin korvattu kenkiinsä kompastelevilla, estoistaan vapautuneilla, miehensä kotiin jättäneillä naisilla. Jos hallissa olisi ollut pöytiä, niiden päälle oltaisiin tanssittu. Jos hallissa olisi ollut tankoja, niiden ympärillä oltaisiin kieputtu. Jos yleisössä olisi ollut Cheekin näköisiä miehiä, niiltä oltaisiin viety vaatteet päältä.  Minuakin,  treenaamatonta nörttipoikaa oltaisiin viety koko rahan edestä, jos en olisi pysynyt varuillani. Sitten taas, joillekin tämä tilanne olisi voinut olla mieluisakin. Bileet kävivät kuumina ja kaikki oltiin kutsuttu.  ”Sokka irti”, on ollut minulle tähän asti vitsi, enää ei naurata. Cheekin keikka opetti minulle uuden puolen suomalaisesta kansasta. Huh, mikä meno.

Onneksi Cheekin keikan jälkeen oli pitkä hengähdystauko ennen illan odotettua pääesiintyjää, määrittelemättömälle tauolle jäävää PMMP:tä. Kehoni jokainen solu huokaisi helpotuksesta, kun Cheekin lavasteita roudattiin pois lavalta ja PMMP:n backlinea alettiin kasaamaan. Hetki, jota olin odottanut niin kauan oli tulossa. Puolen tunnin odotus riitti pyyhkimään Cheekin keikan mielestäni. Eturivin saapasjalkakissat olivat kuin taikasauvan iskusta vaihtunut PMMP-paitaisiin conversetyttöihin. Viereeni parkkeerasi innostuksesta lähestulkoon hyperventiloiva homomies, joka hihkui ja puhkui onnesta. Mikä yhteisöllisyys, ajattelin jälleen. En muista olenko koskaan aiemmin tuntenut Tampereella oloani niin kotoisaksi, kuin PMMP:n yleisössä TähtiAreenalla. PMMP tiesi vuosien kokemuksella miten show pitää hoitaa. Alkunauha lähti soimaan, Matkalaulu II instrumentaaliversiona saatteli yleisön lähes hartaaseen tilaan. Lopun alku, sehän se. Kyyneleiltä onneksi säästyttiin kun perään lyötiin heti Rusketusraidat, jonka jälkeen kuultiikin läpileikkaus kaikilta PMMP:n levyiltä (Puuhevosta lukuun ottamatta). En halua spoilata liikaa, sillä voi olla, että setti pysyy koko kietueen samana. Kerrottakoon kuitenkin, että illan aikana kuultiin kaksi biisiä Kuulkaas Enoilta, viisi biisiä Kovemmilta käsiltä, neljä biisiä Leskiäidin tyttäriltä, kolme biisiä Veden varaan-levyltä ja kolme biisiä Rakkaudesta-levyltä. Osa biiseistä oli Matkalaulu-versioita ja tuohon ei oltu laskettu mukaan encoreja, joita Tampereella kuultiin kaksi.

Keikka oli hyvin nousujohteinen. Vaikka yleisö olikin näennäisesti messissä heti alusta asti,  ainakin omalla kohdallani varsinainen hurmos saavutettiin vasta keikan puolessa välissä isoimpien hittien  aikana. Bändi ei turhaan ollut mainostanut olevansa iskussa, sillä soitto kulki aivan uskomattoman hienosti ja vapautuneesti. Erityisesti rumpali Heikki Kytölä tykitteli settiään niin uskomattomalla antaumuksella, että tuskin olen koskaan vastaavaa livenä nähnyt. Erityismaininnan ansaitsee myös lisämuusikkona Tampereella soittanut Rubik-yhtyeestä tuttu Artturi Taira, joka toi kappaleiden sointiin lisää väriä niin kitaran, mutta ennen kaikkea saksofonin muodossa. Taira (ja kaksi ylimääräistä torvisoittajaa), loivat kappaleisiin aivan mieletöntä lisäharmoniaa ja varmistivat omalta osaltaan, että kappaleet saivat arvoisensa viimeisen soidinasun. Keikan loputtua olo oli samaan aikaan tyhjä, ja äärettömän onnellinen. Bändin kumartaessa lavalla, konfettien vielä tippuessa katosta, jäin vain miettimään, että miksi en mennyt katsomaan PMMP-keikkaa jo aiemmin, kun bändi ei vielä ollut ilmoittanut lopettavansa. Vastasin itselleni kuitenkin heti, että hyvä vaan etten mennyt, sillä muuten en olisi ollut tässä tänään, todistamassa yhden Suomen rock-historian hienoimpien artistien viimeisiä keikkoja. Kiitos PMMP (ja Jori Sjöroos) jätitte minuun lähtemättömän vaikutuksen.