Lavalla: Getawaycab

Getawaycab (Kuva: WNSAC)

Getawaycab (Kuva: WNSAC)

Kirjoitin Googlen hakuun ”Getwaycab”. Ensimmäinen linkki vei minut Wikipediaan, jossa kerrotaan Getawaycabin olevan suomalainen indierock-yhtye, joka on esiintynyt 11 eri maassa, ja heidän musiikkiaan on julkaistu Suomessa, Englannissa ja Venäjällä. Seuraava linkki vei yhtyeen Myspace-sivulle, kyllä kuulitte oikein. Kolmas Facebookiin, johon yhtyeen sivu perustettiin vuoden alussa. Neljäs vei suoraan suomalaisen internet-historian pölyisimpään musa-arkistoon Mikseri.netiin. Mikä on tämä Getawaycab kysyt?

Annas kun kerron. Getawaycab on pohjalainen indierock-yhtye, joka yhdistelee häikäilemättömästä emo-musiikille tunnusomaisia piirteitä. Yhtye oli vuosina 2005-2008 yksi potentiaalisimmista englanninkielisistä demobändeistä Suomessa. Sitten tapahtui jotain, jonka jälkeen yhtye on pölyttynyt internetin syövereissä kasana epämääräisiä linkkejä. Kunnes vuoden alussa Facebookiin ilmeistyi tuo mainitsemani Getawaycab-sivu.

Getawaycabin keikka O’Hara’sissa oli itselleni kolmas yhtyeeltä näkemäni keikka. Ensimmäinen taisi olla vuonna 2006, tai 2007 Turun Klubilla. Yhtyeen meno ei sinäänsä ollut muuttunut juurikaan 6-7 vuodessa. Ainoastaan itsevarmuus ja esiintyminen. Hyvin nopeasti selvisi myös, että yhtye on kokkaillut kaikessa hiljaisuudessa pitkäsoittoa, jolta kuullut biisit kyllä erottuivat edukseen livenä. Yhtye nojaa edelleen vahvasti amerikkalaisen college-rockiin, emoon ja brittiläiseen kitaran lutkutteluun. Uusissa biiseissä melodioille oltiin kuitenkin annettu vielä entistä enemmän lääniä. Vahvat kitaraliidit ovatkin aina olleet Getawaycabin musiikin tukipilari.

O’Hara’s on todella pieni paikka. Maksimitäyttöaste varmaan jossain 50-60 nurkilla. Itse venue on irkkupubina toimivan kuppilan alakerrassa. Tila on saatu toimimaan bändisoittoon yllättävän hyvin. Puiset seinät, huonekalut ja kokolattia matto pitävät omalta osaltaan huolen siitä, että soundi pysyy nipussa. Toinen olennainen tietenkin O’Hara’sissa toimiva äänimies/keikkabuukkaaja Nipa Nyman, joka on tehnyt nyt vuoden verran töitä sen eteen, että O’Hara’s pystyisi kilpailemaan keikkapaikkana kaupungin muiden venueiden kanssa. Keikkaa oli mukava katsoa ja kuunnella. Soundi oli rouhea, mutta mestoilla pärjäsi hyvin ilman korvatulppia. Laulu kuului selkästi, vaikka bändi jyräsikin melkoisella intensiteetillä.

Aika pitkälle laulaja Henri Koskiniemen ympärille kiteytyvä live-esiintyminen ei ollut mitenkään erikoinen. Bändi tuli lavalle, soitti biisejä ja jutusteli yleisön kanssa. Yleisö nautti olusistaan, kuunteli, taputti biisien välissä ja huuteli törkeyksiä lavalle. Siinä mielessä kyseessä oli ns. rivikeikka, ettei käsin kosketeltavaa hurmosta päässyt oikein missään vaiheessa syntymään. Varmasti johtui myös keikkapaikasta. Levyään valmistelevalle yhtyeelle tällaiset keikat ovat kuitenkin tärkeitä, sillä yhtye pystyy helposti tulkitsemaan, mitkä jutut toimii ja mitkä eivät.

Nyt kun voi vielä vaikuttaa, niin sanottakoon, että parhaimmillaan Getawaycab on silloin kun kitaristi luikuttelee kitaransa yläkieliltä taivaallisia melodioita, solisti Koskiniemi käyttää sydämiä rikkovaa screamoääntään, biiseissä kertsit oikeasti kasvavat kliimaksiin ja säkkärit ovat paljaita. Basistilla pakka tuntui olevan kasassa koko keikan ajan ja rumpali kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, jazz-miehen luonteella.  Toivoisin silti yhtyeeltä enemmän show-elementtejä, yleistä haltuunottamista ja köörilauluja. Mikä se sellainen sydäntenrikkojabändi on, jossa vain solistilla on mikki? Nyt kaverit joka äijälle viisseiska suun eteen. Ja sassiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.