On vain loogista, että nousukausi ei voi kestää loputtomiin ilman välilaskuja. Tämä päivä on ollut sellainen, välilasku. Ei iso, mutta viheliäinen. Minulla tuli tuossa viikonloppuna kuukausi täyteen uudessa Kalevan asunnossani. Juhlistin sitä mm. firman pikkujouluissa ja levylautasten ääressä 931:ssä. Olen kuitenkin juhlistanut sitä myös kaikkina muina kuukauden päivinä, tekemällä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja saavat minut onnelliseksi. Eilinen oli taas yksi hyvä päivä Kalevassa. Näin kavereita ja juttelimme erinäisistä asioista. Keskustelut saivat minut pohtimaan monia juttuja, joita en ollut päästänyt ajatuksiini. Lähinnä liittyen itsenäistymisprosessiini. Eilen niiden läpikäyminen tuntui hyvältä,  tänään ei niinkään hyvältä.

Hommahan kuitenkin lopulta on niin, että haluaisin oppia nauttimaan yksinolosta, kasvaa itsenäisemmäksi ja iloita vielä enemmän arjen pienistä asioista. Välillä noiden asioiden saavuttaminen kuitenkin tuntuu todella todella vaikealta. Ja eihän tässä vieläkään olla menty kuin vasta kaksi kuukautta soolona, mutta ehdottomalle luonteelle nuo kaksi kuukautta ovat tuntuneet kymmeneltä vuodelta. Ihmiselo on hankalaa. Varsinkin kun koittaa taistella epäterveitä ja pinttyneitä käyttäytymismalleja vastaan. Ja karistaa läheisriippuvuuden rippeet ja vanhemmilta opittu pelko tuntematonta kohtaan. Mutta tässä sitä puksutetaan, päivä kerrallaan kohti parempaa huomista. Tänään on ollut heikko päivä, huomenna edessä todennäköisesti todella hyvä päivä.

Pakko vielä jakaa tähän loppuun, että olen tässä tätä juttua kirjoittaessa kuunnellut jenkkiartistia nimeltä Shantell Ogden. Ette varmaan ole kuulleet hänestä, en ollut minäkään.  Shantellin maili oli vain yksi muiden joukossa sähköpostissani (siitä asti kun olen kuulunut Hypemachineen, olen saanut jenkeistä paljon promopostia). Hän kyseli voisinko kirjoittaa hänen levystään ja toisin kuin normaalisti, tällä kertaa vastasin. Varmaan sen takia, että viesti oli oikeasti osoitettu vain minulle. No, oli miten oli, kirjoitin hänelle, että sori ei pysty ja sainkin yllätyksekseni niin kivan viestin takaisin, että minun oli pakko laittaa hänen musiikkinsa soimaan. Ja kappas! Sen suloisen viestin takaa paljastuikin kaunista countrymusiikkia soittava naisartisti Nashvillesta. Siis, aivan käsittämätön juttu. Samalla tässä postauksessa harmittelemani apeus poistui. Ja taisin saada uuden ystävän. Elämä on kyllä joskus aika nippu odottamattomia sattumia.