Elämä: Uusi koti!

 

(Kuva: WNSAC)

(Kuva: WNSAC)

Uusi kotini, eikö olekin kaunis?

Pahoittelut pitkittyneestä kirjoitustauosta, ja erilliset pahoittelut siitä, että tämän blogin meininki on alkanut muistuttamaan pelottavan paljon lifestyleblogia. Se ei ole ollut tavoitteeni ja uskoisin, että piakkoin keskitytään taas itse asiaan. Itseasiassa kun katselin läpi postini sisältöä, olisin hyvinkin voinut postata jo tänään teille jostain sinne tipahtaneesta biisistä. Mutta lällislää, pyhitän vielä tämänkin postauksen itselleni.

Kuten jo avoimesti kerroin, erosimme tyttöystäväni kanssa syyskuun lopulla. Lokakuu meni erosotkujen selvittelyyn ja vanhan kämpän vuokrasopimuksen irtisanomiseen. Marraskuu taas on toivoa täynnä. Saimme muuton pois alta perjantaina. Kamat järjestin lauantaina. Eilen sunnuntaina siivosimme rivarin luovutuskuntoon. Tänään, jengi, on uuden elämäni ensimmäinen päivä. Juhlin sitä viettämällä kissojen kanssa leffailtaa. Leffavaihtoehtoina: Kick-Ass 2, Turbo, Jobs, tai World War Z. Täyttä rautaa kaikki.

Sain eilen illalla, tai oikeasti yöllä lamput paikoilleen, muuttoilmoituksen tehtyä, sähkösopparit, kotivakuutukset yms. (myöhässä tottakai) Sonera Viihteenkin olin ottanut, vaikka en sillä mitään teekään. Kytkeminen jäi vähän puolitiehen. Tajusin, että koska en ollut tehnyt muuttoilmoitusta, ei nettinikään tule toimimaan.  Digiboksi todennäköisesti tulee keräämään pölyä sopparin loppuun asti. Sanokaa vaan, jos olen väärässä, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että digiboksilla ei tee tänä päivänä mitään. Ohjelmat näkyy netistä, jos niitä ei bongaa lähetysaikoina, ja kaikissa telkkareissa on digivirittimet. Sitten on tietty vielä Apple TV yms.

Haluan kuitenkin ympätä tähänkin postaukseen vielä hieman musiikista, onhan tämä kuitenkin musablogi. Olen huomannut viime aikoina, kuinka suuri kynnys on lähteä yksin ulos, jos tiedossa ei ole mitään spesiaalia. En ole aiemmin ajatellut asiaa. Istuskelumestoihin kun ei viitsi mennä yksin. Kukaan ei halua olla se tyyppi, joka hakeutuu vieraisiin pöytiin. Tanssimestoihin ei nyt vaan tule mentyä, koska niissä on vaikea viihtyä. Mutta keikat, nuo musiikki-ihmisen pelastus. Keikoille on helppo lähteä, ja seurattomuuskaan ei haittaa. Seurattomuus voi joskus olla oikein hyvä asia. Keikoille kun voi vaan mennä, oman aikataulun mukaan. Ei tarvitse kenenkään kanssa mitään sopia ja jos jonkun tutun tapaa, niin voi olla vain tyytyväinen. Amen!

Tätä se tulee ainakin olemaan näin alkuun. Kun on ollut pitkään parisuhteessa, ovat monet ystävyyssuhteet kuihtuneet, tai jääneet syntymättä. Onneksi uusi elämäni on vasta alussa, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Seuraavaksi kirjoitan teille taas musiikista. Paitsi, jos keksin jotain muuta mielenkiintoista. Sitten kirjoitan siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.