Olin kirjoittamassa teille jo pitkää postausta reissustani synnyinsijoilleni Turkuun.  Tulin kuitenkin sellaiseen lopputulemaan, että tämän reissun taidan pitää ihan vain itselläni. Lähdin alunperin Turkuun soittamaan levyjä Bar Kukaan. Siinä yhteydessä kävin tapaamassa perhettäni ja jäipä aikaa vielä kiertää läpi nuoruuteni tärkeimmät paikat: Kavereiden pihat, lapsuuden koti, tarha, yms. Mieletön nostalgiamatka. Suosittelen kaikille, jotka eivät ole vielä käyneet tutustumassa omiin lapsuuden maisemiin aikuisiällä.

Halusin käydä kyseiset paikat läpi, sillä halusin löytää syyn miksi Turkuun meneminen ahdistaa minua aina niin paljon. Oli jotenkin huojentavaa huomata, että muistoissani rakkaat paikat eivät edelleenkään pitäneet sisällään huonoa auraa. Pystyin melko tarkasti paikantamaan ajan ja paikan, jolloin Turku muodostui itselleni epämieluisaksi paikaksi. Olin tähän asti syyttänyt Turkua kaupunkina ja kaikkia sen asukkaita ongelmistani, vaikka syyt olivat lähellä, asioissa joihin minä, tai kukaan muukaan ei olisi voinut vaikuttaa.

Uskon, että tämän tajuttuani tulevista Turku-reissuistani on tulossa huomattavasti kevyempiä. Minulla ei ole enää tarvetta kantaa kaupunkia kohtaan kaunaa, jota se ei ansaitse. Minun ei myöskään tarvitse enää pelätä tuntematonta, sillä tiedän tasan tarkkaan mistä kiikastaa. Turku on kaunis, kiva, historiallinen kaupunki ja sen asukkaat, kaikessa vammaudessaan, niin ikään valloittavia. Ja parastahan on se, että minä voin sanoa niin. Olenhan turkulainen. Se on identiteettini ja sitä ei kukaan voi viedä minulta pois.

Yksi parhaista puolista aikuiseksi kasvamisessa on ainakin itselleni ollut suvaitsevaisuuden oppiminen. Olin ennen todella ehdoton ihminen. Maailmani oli mustavalkoinen. Aina oli oltava jotain mieltä, eikä koskaan ollut melkein, tai lähes, vaan aina jompi kumpi. Olin idiootti ja olen kai edelleen, mutta olen ainakin ymmärtänyt, että minulla on mahdollisuus kehittyä paremmaksi. Suvaitsevaisuuteen kasvaminen on opettanut minulle, että mikään tässä maailmassa ei ole mustavalkoista. Jos on valmis avaamaan silmänsä ja osan sydämestään, voi löytää odottamattomia asioita silloinkin kun kaikki on paperilla täysin päivän selvää.

Jaan loppuun kanssanne biisin, jota 16-vuotias minä ei olisi ikinä suonut 25-vuotiaan minän kuuntelevan.