Elämä: Joulumieltä osa 2

(Kuva: Ilosaarirock.fi)

(Kuva: Ilosaarirock.fi)

Miten Rubik liittyy aiheeseen, kysyt. Vastaan: Löyhästi. Palataan siihen tekstin lopussa.

Jatkan alkuun viime postauksen aiheesta, kun en siitä näemmä kertaistumalta saanut kaikkia mehuja puristettua. Hoidin tänään jouluostokset. Samalla joulustressi, jonka en tiennyt asuttavan päätäni ennen kaupoille lähtemistä, pääsi vapaaksi. Puolessa välissä joulushoppailua stressi vaihtui ärtymykseksi. Katsoin ympärilleni, en ollut tunteeni kanssa yksin. Olisin voinut vannoa, että jos olisin törkännyt ketä tahansa ihmistä ympärilläni sormella, olisin todennäköisesti saanut kassista, tai nyrkistä. Joulu tekee ihmisisistä hulluja.

Eikä ihme. Joulua rakennellaan nykyisin jo lokakuusta lähtien. ”Ostakaa tätä! Ostakaa tuota! Nyt vielä tätä, ettet ole lastesi silmissä luuseri! Ja vielä tuota, ettei vaimosi luule, että sinulla on sihteerisi kanssa suhde!” Eipä siis ihme, että kun jouluun hukutettu ihminen viimein pääsee toteuttamaan grande finalea, eli jouluostoksia, on hän totisen paikan edessä. ”Nyt ei saa mokata, tai olen jouluna perheeni silmissä luuseri, joka vieläpä pettää.”

Näemmä kuitenkin stressin voi saada aikaiseksi, vaikka joulua ei olisi liiemmin miettinyt. Itselläni ongelmana lähinnä on rahan käyttäminen. En halua käyttää lahjoihin rahaa. Elän niin vaatimatonta elämää, että tuntuu täysin järjenvastaiselta mällätä yhtenä päivänä hirveitä summia menemään. Ei, ei, ei. Sitten taas, vaikka olenkin henkeen ja vereen DIY-mies, ei minulla ole aikaa, eikä mielikuvitusta tehdä kaikkia lahjoja itsekään.

Tämä on ongelma. Ei iso, mutta ongelma kuitenkin. Yksi kaverini ilmoitti julkisesti Facebookissa sanoutuvansa irti joulusta. Mielenkiintoinen ajatus. En kuitenkaan itse ole valmis menemään niin pitkälle, pidän joulusta. Ongelma on odotukset, jotka liittyvät jouluun. Joulun rimaa pitäisi hilata alaspäin. Niin paljon, ettei aiemmin kuvailemani perheenisä joutuisi pelkäämään jouluaaton saapumista sydän väärällä.

Paketoin lahjani itse. Paketointipalvelut ovat ihan hyvä juttu satoja lahjoja lapsilleen ostaville vanhemmille, mutta muissa tapauksissa olen ehdottomasti ”itsekäärimisen” vankka kannattaja. Omaleimaiset kääreet kun antavat köpöisellekin lahjalle sielun. Koitin lahjahankinnoissa miettiä, mitä oikeasti haluan viestiä ihmisille. Haluaisin (mahdollisimman halvalla) viestiä lahjan vastaanottavalle ihmiselle hänen olevan tärkeä minulle. Jotenkin sen pitäisi välittyä lahjasta. Hmmh. Haluaisin, että lahja tarjotaisi jotain muutakin kuin hetkellistä hyvää mieltä. Kenties lahjassa voisi olla piilotettu idea. Kun ei käytä rahaa, pitää yrittää käyttää mielikuvitusta.

Huomenna on Rubikin ensimmäinen jäähyväiskeikka Helsingin Korjaamolla. Ostin alunperin yhden ylimääräisen lipun keikalle, sillä ajattelin, että olisi hauskaa antaa lippu ”joululahjaksi” jollekin blogin lukijoista. Koska Rosvoilla kuitenkin on jo yksi Rubik-kisa, annoin lipun veljelleni. En joululahjaksi, vaan muuten vaan, koska se on mielestäni sitä aitoa ja oikeaa joulumieltä. Veljeni on kyselemättä majoittanut minua Helsingissä aina kun olen majapaikkaa tarvinnut, nyt oli minun vuoroni antaa takaisin. Joulumieltä, läpi vuoden.

Olen kuunnellut Rubikia koko päivän ja lukenut biisien lyriikoita. Täytyy myöntää, että vaikka en koskaan Rubik-fani ole ollutkaan, alkaa pieni haikeus kolkutella pääkoppaa. Bändillä on aivan mielettömän hienoja kappaleita, ja tekstejä. Ehkä suurimman haikeuden minussa kuitenkin herättää se, että mielestäni Solar oli vasta yhtyeen ensimmäinen levy, jolla palaset oikeasti loksahtivat paikoilleen. Bändillä olisi voinut olla vielä paljon annettavaa. Toisaalta, koska Solar on niin napissa kaikin tavoin, olisi siitä varmasti ollut vaikea jatkaa.

Jään kaipaamaan Rubikia. Mutta vasta huomisen jälkeen. Sillä lopussa on vain Storm in a Glass of Water.

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.