Biisi: Sanna Korkee – Kuningatar

Kuinka moni teistä vielä muistaa Sanna ja Lapset-yhtyeen? Entäpä upean, joskin maanisen lastenlaulun Pieni murhapolttaja? Ei se mitään, yllättävää että minä muistan. Silloin elettiin ysikytluvun loppua ja minä olin, noh, astumassa murrosikään. Pieni poika, poikanen. Löytämässä ensimmäisiä omia juttuja. Noihin aikoihin löysin Sannan (muiden mukana) ja nyt löydän Sannan uudestaan. Kauittimissani soi Sanna Korkee.
Sanna on viime vuosina sanoittanut ja säveltänyt lauluja useille kotimaisille artisteille (mm. Milana Misic, Eini, Jari Sillanpää, Martti Saarinen, Pate Mustajärvi, Lea Laven, Sinitaivas). Hän on toiminut ikään kuin kulisseissa, tähän asti. Uusi single Kuningatar on seuraaja keväällä julkaistulle singlelle Ikuisesti vaikka sun, joka meni itseltäni tyystin ohi, mutta ilmeisesti soi ahkerasti radiossa. Tämän siitä saa kun ei kuuntele radiota.
Jollain tavalla tuntuu siltä, että kuunnellassani Sannan musiikkia hyppään aikakoneella siihen hetkeen kun kuulin ensimmäisen kerran Pienen murhapolttajan. Muistaakseni elettiin kesää 1997, kun Sanna ja Lapset olivat ilmaiskeikalla Turun jokirannassa DBTL:ssä. Yleisöön jaettiin kortsuja ja pieni murhapolttaja soi taustalla. Siellä minä olin, huuli pyöreänä. Rock ’n’ roll, sitä se oli. Ensimmäinen rock-kokemukseni. Rakastin joka sekuntia.
Ihanaa saada Sanna takaisin.