Biisi: MIAU – Pet Sematary

(Kuva: Katri Naukkarinen)

(Kuva: Katri Naukkarinen)

Mietin ensin, että olisiko pitänyt kirjoittaa French Filmsin uudesta musiikkivideosta kappaleeseen Special Shades. Katsottuani videon päätin kuitenkin, että ehkä ei. Biisi oli itseasiassa aika hyvä, mutta video ei. Jostain käsittämättömästä syystä tuntuu siltä, että kaikki kyseisen genren, ja vähän muidenkin genrejen bändit ovat alkaneet käyttämään kaleidoskooppi-efektiä videoissaan. Aivan törkeän ärsyttävää. Se, sekä kaikki muu seitkytluvun kanssa ei musiikillisesti flirttaava saa karvani pystyyn. Huonolla tavalla. En millään pysty ymmärtämään. Onko seitkytluku muka edelleen muodissa? Liittyykö se jotenkin näihin bändeihin?

Minä en henkilökohtaisesti pysty sietämään seitkytlukunostalgiaa. Kyseinen vuosikymmen ei tuonut mielestäni mukanaan oikeasti juuri mitään hyvää. Sen sijaan se tappoi kukkaisaatteen, seksin ja huumeet. Rokkikin alkoi olla kova juttu jo ennen seitkytlukua, vaikka Black Sabbath julkaisikin debyyttinsä periaatteessa seitkytluvun puolella ja Led Zeppelin kuuskytluvun lopussa. Mutta mitä minä niistä ajoista tiedän, enhän ollut edes olemassa tuolloin. Hyvä kun edes vanhempani olivat saavuttaneet tuolloin aikuisiän. Nostalgia ei muutenkaan ole oikein minun kuppini teetä, keskityn mielummin nykyaikaan. Ja vielä tarkemmin juuri tähän hetkeen.

Tänään haluaisin antaa valokeilan pitkästä aikaa helsinkiläiselle MIAU-yhtyeelle. He julkaisivat Halloweenina cover-version Ramonesin Pet Sematarysta. Erinomainen kappale, joskin joidenkin mielestä loppuun kulutettu. MIAUn versio kuitenkin on hyvinkin freesi. Ainakin, jos ei sitä ole aiemmin esim. keikoilla kuullut. Minä kuulin kyseisen version ensimmäistä kertaa Flow Festivaaleilla 2012 ja olin kovin vakuuttunut. Harvemmin sitä näkee vireistä kolmiäänistä laulantaa rokkikeikalla. MIAUlta se kuitenkin onnistui, vaikuttamatta edes kornilta.

Harmittaa edelleen todella paljon, että missasin MIAUn keikan tämän vuoden Lost In Musicissa. Pidän yhtyeestä todella paljon ja kirvoittaa hieman sekin, että jätin bändin tuoreen singlen Yes Means Nonkin huomioimatta. Tässä linkki siihen. Kyseinen kappale on itselleni turhan aivoton. En keksinyt siitä oikein mitään sanottavaa. Se ei kuitenkaan mitenkään määrittele bändin muita biisejä. MIAUn meininki on mielestäni erittäin tervetullut tuulahdus raikasta ilmaa Suomen ummehtuneessa rokkiskenessä. Hyvällä tuotannolla tehtyä garage rockia ronskilla, jopa häikäilemättömällä pop-otteella. Välillä tulee mm. LCMDF mieleen. Ja jos nyt yksi seksistinen kommentti mukaan mahtuu, niin on kai ihan ok mainita, että bändin soittajat ovat aika kisuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.