Biisi: ILMI – Sisko

(Kuva: Riikka Gröndahl)
(Kuva: Riikka Gröndahl)

Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi esitellyt blogissa mitään tuoretta. No, tästä ei ihan hirveästi tuoreemmaksi enää voi päästä. Esittelen teille helsinkiläis-jyväskyläläis-porilaisen ILMI-yhtyeen. ILMI on tämän vuoden alussa perustettu viisihenkinen yhtye, joka sanojensa mukaan tekee suomenkielistä pop-musiikkia, joka nojaa post-rockiin, taidepoppiin, sekä improvisaatioon. Allekirjoitan edeltävän. Yhtye tuo mieleeni muuan Fonal Recordsin artistin, nimittäin Lau Naun. ILMI vaan on  popimpaa ja helpommin lähestyttävää.

Haluan esitellä yhtyeen soundcloudista löytyvästä kolmen biisin EP:stä teille juuri avausbiisi Siskon, sillä se on ehdottomasti mielenkiintoisin ja valmiimman kuuloinen. EP:n muut kappaleet tuntuvat vähän hakevan suuntaansa. Siskossa kaikki elementit loksahtavat. Kenties kannattaisi unohtaa post-rockit ja perinteiset bändisoitannat ja keskittyä eteeriseen, vähän koneistettuunkin taidepoppiin?

Yhtye kun on parhaillaan, silloin kun vähän keijukaismainen solisti Piia Varpiola leikkii jazzahtavalla äänellään maltillisesti rakennettujen taustojen päälle. Yhtyeen sointi kun on niin omaperäinen ihan vain jo sen valitsemista soittimista johtuen, että mitään ylimääräistä kikkailua ei edes tarvittaisi. Eteenkään rumpujen osalta. Ja kitarasooloja? EI. Vaan lisää tukevia biittejä, perkkoja ja stemmoja. Kiitos.

Varkaissa voisi käydä vaikka Ruotsin serkun The Knifen, tai Islannin pikkuserkku Sigu Rosin alkupään tuotannossa. Pitää vaan muistaa kiittää. Sitten käsillä olisi jotain todella spesiaalia. Vähän niinkuin Siskossa jo onkin. Ai että, menipä saarnaamiseksi. No, tämä oli saarna sydämestä, täydellä rakkaudella. Sillä minä, jos joku, haluan nähdä Suomessa menestyviä altsubändejä. Mieluiten juuri ILMIn kaltaisia outolintuja.

Avainsanat: , , ,