Biisi: Damn Seagulls – Hold Your Head Up High

(Kuva: Damn Seagulls / facebook.com)

(Kuva: Damn Seagulls / facebook.com)

En haluaisi olla pikkumainen prinsessa, mutta pakko myöntää että nykyään jurppii kun jonkun itseä kiinnostavan artistin biisi menee haavin ohi sen takia, että levy-yhtiön tiedottaja ei ole lähettänyt tiedotetta. Ehkä mulla on noussut kusi päähän, tai jotain vastaavaa. Olkoon tämä siis sisäänjuonto sille miksi bloggaan jo kauan odottamastani Damn Seagullsin uunituoreesta sinkusta päivän myöhässä.

Uusi biisi Hold Your Head Up High on taattua Damn Seagullsia. Bändi on onnistunut pysymään ihan yhtä freesinä, kuin debyyttialbuminsa aikoihin. Vuosien varrella bändistä on vain tullut melodisempi. Soundipuolta ollaan päivitetty, onneksi. Ummehtunut soundi oli mielestäni Damn Seagullsin suurin sudenkuoppa männävuosina.

Biisi kuulostaa kerta toisensa jälkeen paremmalta ja isommalta. Vaikuttaisi siltä, että Damn Seagulls palasi lavoille oikeista syistä – hyvän musiikin ehdoilla. Bändin uusi levy Let It Shine julkaistaan 23. toukokuuta ja julkkarit on Tavastialla 6. kesäkuuta. Minä aion olla siellä. Elämässä uudestaan muistoani Damn Seagullsin Turun S-Osiksen keikasta vuodelta 2005. Muistaakseni tapahtuma oli indieiltamat.

Silloin pyysin nimmaria settilistaani. Yhtyeen solisti Lauri kirjailija ylimielisen oloisesti settilistaani tupakan tumpilla ”L”. Se parhaiten nauraa, joka viimeisenä nauraa. Vai mitä ”L”?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.