Biisi: Aalto – Metsätaloushöömei

(Kuva: Aalto / facebook.com)
(Kuva: Aalto / facebook.com)

Ihan ensimmäiseksi on ihan pakko sanoa, että katsokaa nyt jumalauta minkä videon Aalto on mennyt tekemään. Alastonta parkouria metsässä. Dickenschleichenit vilahtelee ja vaikka kuinka teemana olisi luonnolisuus, niin videolla kuvattavasta touhusta  on paikotellen luonnollisuus kaukana.

Mutta ei siinä, propsit jätkille (+mimmille) rohkeudesta. Saitte mielenkiintoni. Ja jos nyt seuraavaksi otetaan itse biisi käsittelyyn, niin olisi biisi itsessäänkin erottunut edukseen omaperäisyydellään. En ensinnäkään tunnista kaikkia kuulemiani soittimia. Mitä musiikkityyliä tämä nyt ihan oikeasti edustaa?

En muista aiemmin kuulleeni laulaja Sampo Salosen kurkkutorven tuottaman kähinän kaltaista vokalisointia. Se yhdistettynä muutenkin outoihin pohjiin luo melko uniikin soundin. Naisvokalisti Petra Poutasen laulua olisin mielelläni kuullut enemmänkin, sillä hänen laulamansa jodlaukset kuulostavat todella siisteiltä.

Metsätaloushöömei on semisti tuolilta pudottava kokonaisuus. Ensimmäinen reaktioni kappaleesta oli kylmä ”seuraava”, mutta turhaan hötkyilin. Tässä kamassa nimittäin on järkeä. Toivon, että Aalto ei jäisi marginaalin bändiksi. Sen verran ainutlaatuista heidän musiikkinsa on. Eipä tähän soppaan tarvittaisi kuin pommi kertsi niin laajempikin kuulijakunta voisi löytyä. Ja ehkä ensi kerralla vähemmän dickiä videoon.