SSHG’s Joulukalenteri! #6 / #24

624

Buzzcocks oli ensimmäinen manchesterilainen punkbändi. Ainakin ensimmäinen, joka oli mainittavalla tavalla hyvä. Sen perustivat vuonna 1976 Pete Shelley ja Howard Devoto. Yhtye soitti kesällä 1976 Sex Pistolsin lämppärinä Manchesterin Lesser Free Trade Hallissa, ja Lontoon debyyttinsä bändi teki saman vuoden syyskuussa. Buzzcocksia pidettiin jo tuolloin tavattoman energisenä ja poikkeuksellisen tarttuvia kappaleita esittävänä kokoonpanona.

Bändi julkaisi tammikuussa 1977 omakustanteisen ep:n Spiral Scratch, jonka avauskappale Boredom on yksi alkuperäisen brittipunkin klassisimpia kolmeminuuttisia. Tässä vaiheessa yhtye vielä oli selvästi punk, eikä punkpop, niin kuin myöhemmin.

Howard Devoto erosi yhtyeestä, lähti opiskelemaan ja perusti myöhemmin Magazinen, joka julkaisi muun muassa mainion Real Life -albumin. Shot by Both Sides lienee Magazinen tunnetuin kappale. Suomalaiset saattavat tunnistaa sen Kollaa kestään suomenkielisenä versiona Syksy.

Buzzcocks jatkoi ilman Devotoa, ja hyvä että jatkoi. Bändi kirjoitti sopimuksen United Artistsin kanssa ja julkaisi toinen toistaan hienompia sinkkuja, kaksi ok albumia ja yhden uskomattoman hyvän albumin.

Orkesterin ensimmäinen UA:n kautta julkaistu single Orgasm Addict oli bändin liverepertuaarissa jo Devoton aikana. Kappaleen ensimmäiset säkeet ovat ehkä hauskimmat ikinä, tai ainakin hauskimmat ikinä brittiläisessä punkrockissa. Well you tried it just for once found it all right for kicks, but now you found out that it’s a habit that sticks and you’re an orgasm addict.

Niin kuin monen muunkin punkyhtyeen, myös Buzzcocksin ensimmäinen albumi Another Music in a Different Kitchen oli epätasainen tapaus. Sillä on toki hetkensä, mutta singleinä julkaistujen Orgasm Addictin ja I Don’t Mindin lisäksi levyn huippuhetket ovat vähissä. Albumia myös vaivaa turha punkitteleva stereotyyppisyys, kun bändi esimerkiksi kertoo vihaavansa nopeita autoja.

Kakkosalbumi Love Bites (1978) onkin sitten aivan toinen tapaus. Buzzcocksista oli kasvanut huomattavasti vähemmän punk- ja huomattavasti enemmän powerpop-yhtye. Bändi oli lopettanut turhanaikaisen keskisormen näyttelyn ja keskittynyt hienojen poplaulujen tekoon. Albumi sisältää muun muassa taivaalliset biisit Nostalgia, Sixteen Again ja bändin ylivoimaisesti tunnetuimman hitin Ever Fallen in Love (with Someone You Shouldn’t’ve).

Orkesteri tehtaili kunnioitettavaan tahtiin 7″ sinkkuja, joista valtaosa ei päätynyt bändin albumeille. Love Bitesin ohella Buzzcocksin sinkkukokoelma Singles – Going Steady on ehdottomasti hankkimisen arvoinen tapaus.

Näin jälkikäteen ajateltuna Buzzcocks kehittyi, saavutti huippunsa ja laantui hyvin nopeasti, noin kolmessa vuodessa. Love Bitesin jälkeen bändi tuntui kehittyvän nopeammin ajatustensa ja ideoidensa tasolla kuin varsinaisesti musiikissaan. Yhteen kolmas albumi A Different Kind of Tension oli kokeellisempi ja periaatteessa monisyisempi kuin kaksi aiempaa lp:tä, mutta se ei sisältänyt enää bändin tavaramerkiksi nousseita maailman parhaita popbiisejä. Hollow Inside, You Say You Don’t Love Me ja Paradise ovat kelpo sävellyksiä, mutta bändin omalla mittapuulla arvioituina tavanomaisia.

Kolmanen albuminsa jälkeen Buzzcocks julkaisi vielä muutaman heikkotasoisen singlen ja päätti pistää pillit pussiin.

Vaikka nykyään Ever Fallen In Love… onkin ylivoimaisesti tunnetuin Buzzcocks-biisi, olen aina pitänyt eniten Steve Digglen kirjoittamasta rujon kauniista Harmony in My Headista. Se on ns. parasta ikinä.

(Tämä teksti on julkaistu alun perin Stop, Shake, Honey, Gon vanhassa blogissa.)

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.