SSHG’s Joulukalenteri! #3 / #24
Pixies. Ylivertaisesti kaikkien aikojen kovin altsubändi, muut eivät pääse edes lähelle.
Tutustuin Pixiesiin hieman takaperoisesti, ostamalla ensimmäiseksi albumikseni Bossanovan (1990). Sehän on sekin upea levy, jos vertaa minkä tahana muun bändin mihin tahansa levyyn, mutta jos sitä vertaa Come On Pilgrimiin (1987), Surfer Rosaan (1988) ja Doolittleen (1989), se ei ole niin hyvä. Joka tapauksessa rakastuin yhtyeeseen ensikuulemalta ja hankin tiiviiseen tahtiin muutkin Pixies-albumit + tietyn määrän epävirallisia julkaisuja, 12-tuumaisia maxeja ja jossain vaiheessa jopa cd-sinkkuja.
Suosikkibiisejä minulla on tietysti monta, mutta niistä hieman harvemmin kuulluista Broken Face on yksi kovimmista, ei vähiten hämmentävän nonsense-lyriikkansa vuoksi.
I got a broken face
Uh-hu, uh-hu, uh-hu, uh-hu, ooo
I got a broken face
There was this boy who had two
Children with his sisters
They were his daughters
They were his favourite lovers
I got no lips, I got no tongue
Where there were eyes there’s only space
I got no lips, I got no tongue
There was this man who snapped his poke
In little pieces
And then they drilled holes
And then they put ’em back in there
I got no lips, I got no tongue
Where there were eyes there’s only space
I got no lips, I got no tongue
The little thing who loves my laundry
Speaks no English
But if you saw her
You’d say ”Hey isn’t she lovely”
Johonkin aikaa Rumbassa jokaisessa levyarviossa toimittaja kuuli levyssä Pixies vaikutteita…