Räjäyttäjät jumalauta räjäyttivät koko paikan saatana!

Räjäyttäjät, Monsters of Pop,  kuva Sakari Karopuro Kaikki mitä olet kuullut on totta. Ja enemmän. Jumalauta saatana todella paljon enemmän! RÄJÄYTTÄJÄT RÄJÄYTTÄÄ! -slogan ei ole pelkkää markkinointia tai innostuneiden fanipoikien puolimukavaa hehkutusta, kaukana siitä. Sillä tämä on rokkenrollia!

Torstai, Monsters of Popin ensimmäisen päivän viimeinen bändi, Telakka, Tampere. Illan aikana on kuultu niin retroilua, lofistelyä, instrumentaalimaalailua kuin sympaattista pelimannimeininkiäkin. Ennen Räjäyttäjien keikkaa tunnelma on odottava. Onkohan ne niin hyviä kuin on sanottu? Onkohan ne niin hulluja kuin on sanottu? Onkohan ne niin kännissä, ettei soitosta tule mitään?

Rapa,  Muuni ja Sisse astelevat lavalle. Isku. Toinen isku. Rock’n’roll -riffi, aivan kuin ne keskenään identtiset, miljoonat aikaisemmin hakatut melodianpätkät. Chuck Berry, Hurriganes, Sleepy Sleepers, Räjäyttäjät. Ja sitten lähtee.

”IRWIN GOODMAN 70-VUOTTA!” Rentun ruusua instrumentaalina puoli minuuttia ja sitten ensimmäiseen rokkipalaan kiinni. Mikä biisi? En minä tiedä, ristisiitos jotain tuttua ja jotain Räjäyttäjien omaa. Rapa ryntää heti yleisön sekaan pieksemään tarroilla peitettyä, kovia kokenutta kitaraansa. Mikrofoniin hän käy karjumassa sanoja aina kun ehtii. Muuni ja Sisse hakevat fiilistä hitaammin, he eivät iske heti kaikkea peliin.

Valaistuminen. Nämähän saatana osaavat soittaa! Todella hyvin. Todella todella hyvin. Ei niin kuin proge- ja heavybändit soittavat, vaan niin kuin rokkenrollia soitetaan. Raivoisasti, rennosti, välillä hiljaa groovaillen, välillä soittimia paiskojen, kuin elämä olisi siitä kiinni. Silloinkin kun iskut eivät osu kohdilleen, Räjäyttäjät saa soiton kuulostamaan juuri siltä kuin pitää.

Bändi vääntää suomeksi Dr. Feelgoodia, tykittää 150 prosentin turboahdettuna tulkintana Wigwamin Luulosairasta ja soittaa levyiltä tuttuja omia biisejään: Mitä tapahtuu, Keskiyön jälkeen, Räjä’n’Roll All Night Long. Tunnelma lämpenee.

Ja tietysti, vaatteet alkavat vähentyä. Ensin lähtee Rapan pipo, sitten Muunin paita, kohta Rapan takki. ”EIKS OO VITUN HIENO PAITA! EPUT JA KUMMELI! KAI TÄSSÄ PITÄÄ OTTAA KULLI ESILLE, SITTEN PANNAAN NIIN SAATANAN KOVAA!” Rapa riisuu housunsa ja loikkaa kitaran kanssa alasti lavalta Telakan pienelle tanssilattialle pyörimään. Soitto ei katkea. Keikkaa eturivistä alusta saakka seurannut Teemu Bergman nostelee kaatuneita mikkitelineitä takaisin paikoilleen, silloin tällöin huutelee mikkeihin ja alkaa ruoskia bändin jäseniä piiskalla. Rapa yrittää iskeä takaisin, mutta lyö ohi. ”NÄÄ VAPAUTETUT JA SIVARIT ON AINA TÄLLAISIA! EI KOSKAAN OSU!”, Bergman huutaa. Rapan selkään jää piiskan viillosta pitkä punainen jälki, jota hän tuskin edes huomaa.

Paikalle saapuneet Jouni Hynynen ja  Mari Perankoski diggailevat lavan vierestä, osa hennoimmista indiepoptypyköistä näyttää katuvan sitä, että jäi katsomaan myös illan viimeisen aktin. Kourallinen faneja sekoaa jonkinlaista pogoslam-riehuntaa muistuttavaan tanhuun. Nyrkit ovat ilmassa, bändi luo yleisöön mielipuolisia katseita, miehet pahoinpitelevät soittimiaan kuin riivattuina, Rapa karjuu ilman mikrofonia.

RÄJÄ AND ROLL! ALL NIGHT LONG! RÄJÄ AND ROLL! ALL NIGHT LONG! RÄJÄ AND ROLL! ALL NIGHT LONG! RÄJÄ AND ROLL! ALL NIGHT LONG! Puolet yleisöstä miettii, mikä helvetti heihin osuu, puolet on uskonnollista hurmosta lähentelevän rock’n’roll-tunteen vallassa.

Ja sitten se on ohi. Hikiset miehet rymyävät Telakan yläkertaan, lavalle jää lojumaan vaatteita, kaatuneita tuoleja ja sikin sokin paiskottuja soittimia. Yleisö hymyilee, suurin osa vapautuneesti, osa hämillään, kuin kielletyn seksiaktin jälkeen.

Kun Räjäyttäjät seuraavan kerran tulee sinun kotikaupunkiisi, tiedät mitä odottaa.

Kuva: Sakari Karipuro (lupa kysytty). Lisää loistavaa kuvamateriaalia Monsters of Popista täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.