Onko tämä Arcade Firen uusi single Reflektor?

Arcade Fire
Kyllä se taitaa olla. Ja se on taivaallisen hyvä. Sillä se on discoa!

Pitchfork postasi Arcade Firen uuden singlen nettisivuillaan viime yönä Suomen aikaa, vaikka yhtyeen edustajat eivät vahvistaneetkaan kappaleen autenttisuutta. Uutiseen upotettu audio poistettiin nopeasti, mutta tuossa alla se nyt kuitenkin olisi, koko seitsemän ja puolen minuutin komeudessaan. Ja pretty much aidolta se vaikuttaa.

Soundillisesti hiljalleen kasvava Reflektor vie Arcade Firen musiikkia jälleen yhden askeleen ns. johonkin suuntaan. Suuret soundit ja massiiviset tunteet ovat aina olleet läsnä bändin musiikissa, mutta nyt kokonaisuuteen on lisätty burn-down-the-disco -henkinen groove. Toisaalta mitä muutakaan olisi voinut odottaa James Murphyn tuottamalta kappaleelta? Singlellä vierailee myös David Bowie, mikä on jo itsessään aika kova juttu.

Arcade Firen uusi albumi Reflektor ilmestyy 29. lokakuuta Mergen kautta. Tämä ensimmäinen single julkaistaan huomenna 9.9. kello 9PM, eli illalla. Mitä aikaa? En ole ihan varma. Suomessa maxia saa ainakin (vaiko ymmärsinkö oikein, että ainoastaan?) Stupidolta. Sinne siis!

Kappaleesta julkaistaan myös Anton Corbijnin ohjaama video.

Prism of light / Darkness of white / Alone on a stage / Reflective age
L’Aurore / If this is heaven / A way to enter

Signals we send / Staring at a screen / The connector / The other side
Our love is plastic / Break me (Down down down) / The resurrector

Edit 9.9.2013 kello 10.12: Stupido Shopin Aleksi kertoi eilen seuraavaa: ”Stupido aukee huomenna klo 21.00 illalla taas hetkeks, liittyyköhän se tähän.” Eli jos haluat levyn käpälääsi, kantsii toimia!

Edit 9.9.2013 kello 19.53: Ja nyt se videokin on saatavilla! Se on interaktiivinen, joko hiiren tai webbikameran avulla, toimii tosin vain Google Chromella, ainakin käsittääkseni. Voit leikkiä osoitteessa justareflektor.com. GO CRAZY!

Avainsanat:

4 kommenttia kirjoitukseen Onko tämä Arcade Firen uusi single Reflektor?

  1. Joonas kommentoi:

    Melkonen discohehkutus, ja tosiaan paranee vain loppua kohti. Ei tosin kyllä muistuta mun mielestä yhtään Arcade Firea. Tietämättä paremmin voisin pistää sen enemmän jopa Bowien omaksi tuotannoksi :)

  2. Antti Granlund Antti Granlund kommentoi:

    Tää muuttuu jännällä tavalla kuuntelu kuuntelulta enemmän Arcade Fireltä kuulostavaksi.

    1. Joonas kommentoi:

      Ainakin siinä oot oikeessa, et kerta kerran jälkeen kuulostaa paremmalta :)

  3. Api kommentoi:

    Kappaleen kesto 7:47 – sattumaako?

Vastaa käyttäjälle Antti Granlund Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.