Monsters of Pop 2014 alkoi ja mun korvat soi vieläkin

Jukka ja Jytämimmit
Hei jee Monsters of Pop alkoi torstaina Tampereella. Telakalla esiintyi viisi bändiä / artistia, musiikillisesti erilaisia, fiilikseltään t o d e l l a paljon erilaisia, mutta syy-yhteytensä ja diggailuystävällisyytensä puolesta jopa yllättävän samanlaisia. U know.

Perinteisen torstaimenon mukaisesti olin autolla liikkeellä, joten alkoholi ei ollut lubrikanttina kulmikkaimpien hetkien alasmenoa rasvoittamassa. Toisaalta olin herännyt neljän jälkeen aamulla, joten yhä yltyvä, väsymyksestä johtuva tunteellisuusaalto oli joka hetki valmiina hyökymään mielen yli, ja toisaalta kun tiesin herääväni seuraavaan aamuun samoihin aikoihin, staminani oli oleva koetuksella.

Illan aloitti ihastuttava, lahjakas, loistava Ringa Manner eli The Hearing. Rytmeistä, synista, bleepbloopeista ja laulusta livenä kudotut loopit jaksoivat sykähdyttää tälläkin kertaa keikan alusta loppuun, vaikka Manner ei helppokulkuisimpia poppireittejä musiikissaan valitsekaan. Uudet biisit Color Code ja se toinen (Mikä? Perkele unohdin nimen edit. Se oli Rehearsal, kiitti kommentoijalle!) kuulostivat taivaallisen hyviltä. Päällekkäisiä stemmoja, kauniita melodioita, kasvavia sovituksia. Ja Manner muuttuu vuosi vuodelta persoonallisemmaksi ja taitavammaksi laulajaksi – huonohan hän ei ole ollut koskaan. Hyvä hyvä!

MOPin Telakan taktiikkaan kuuluu, että kun yksi lopettaa alakerrassa, toinen aloittaa yläkerrassa, väliä ehkä viisi minuuttia tai vähemmän. The Hearingin jälkeen kessukansa ehti siis murahdella ulkona noin puolen tupakan ajan ennen kuin kanadalainen Woodpigeon aloitti.

Mark Andrew Hamiltonin ohjastama kollektiivi on perustettu vuonna 2005. Hamiltonilla on tapana kiertää Eurooppaa soolona, ja Tampereellakin hän esiintyi yksin mies ja kitara –periaatteella, tosin tuottamiaan ääniä loopaten ja efektoiden. Musiikillisesti Woodpigeon putoaa Bon Iverin, Iron & Winen ja vastaavien lähimaastoon, eli perin omalaatuisesta säveltaiteesta ei ole kyse. Hamilton oli kuitenkin hauskoine välispiikkeineen hyvin sympaattinen kaveri, ja kun hänen läpeensä surullisten laulujensa sanoituksiin pääsi kiinni, keikka muuttui mukavasta todella koskettavaksi.

Oli onni, ettei illan kolmas akti esittänyt maalailevaa akustista kuiskailua vaan maalailevaa, avaruuksiin kurkottavaa huumepsykedeliakonkarirock’n’rollia. Jos nimittäin Supefjord ei olisi lisännyt illan kulkuun rytmillisiä, äänellisiä ja äänenvoimakkuudellisia kierroksia, olisin saattanut (taas kerran) nukahtaa jonkun vieressä olevan indiepopparin syliin. Käyttääkseni 70-luvulta tuttua ilmausta, Jussi Ristikaarto loi bändeineen Telakan alakertaan ”kokonaan toisen maailman”. Oli pitkiä kitarasooloja, oli synapulputusta, oli rytmiä ja perkussiota, oli happoista videotaidetta. Itselleni Superfjordin genre tuottaa korvat täyteen vajaan kymmenen minuutin kuuntelun jälkeen, enkä oikein pysynyt bändin mukana koko keikkaa. Kovemmat psykedeliafanit sen sijaan rakastivat bändiä ja ovat luultavasti jo aikaisemmin tykästyneet yhtyeen debyyttialbumiin It Is Dark, But I Have This Jewel.

Kiihkeä bändipaukutus jatkui Telakan kakkoskerroksessa miltei välittömästi Superfjordin jälkeen, ja jos Ristikaarto tarjosi progea, Jukka ja Jytämimmit hakkasivat sitäkin vahvemmin rock’n’rollin emäsuoneen. Jukasta (Räjäyttäjät, soolona Jukka Nousiainen) on tullut yksi suurimmista kotimaisista suosikeistani, eikä hän pettänyt nytkään. Jytää tuli ja rymistelyä ja huutoa ja hyppimistä ja lattialla raahautumista ja tietysti aina sopivaa pepunheilutusta. Raaka Gini (rummut) ja Mara Balls (basso) näyttivät aivan saaaaairaan hyvältä lavalla, biisit olivat perinteistä Hurriganes-SleepySleepers-rokkänrolljytävääntöä hauskoilla lainariffinpaloilla ja huojuvalla (mutta rullaavalla) soitolla maustettuna. Ainoa suuri miinus keikassa oli epäselvä soundi, joka johtui joko köykäisestä äänentoistosta tai bändin metelöivästä halonhakkuusta. Tykkäsin, mutta esim. Räjäyttäjiin verrattuna olisin voinut tykätä enemmänkin.

Kun illan viimeinen esiintyjä Kaveri Special aloitti, kello kävi jo kohti puolta kahtatoista. Koska oli torstai, osa yleisöstä oli lähtenyt koteihinsa nukkumaan, mikä on sääli, sillä yhtye soitti, lauloi ja esiintyi riemastuttavasti. Aurinkoisia rytmejä, kesäisiä sanoituksia, välittömiä välispiikkejä, positiivista elämänasennetta ja tarttuvia hokemia. Paras mittari Kaveri Specialin vetovoimasta oli se, että paikalle jääneistä tytöistä valtaosa tanssi. Sillai tosi kivasti ja vapautuneesti. Ajattelin ottaa heistä blogiin valokuvan, mutta koska se olisi ollut tooooooosi creepyä niin jätin väliin. Mut bändi ehdottomasti tarkempaan kuunteluun.

ps. Kuvassa Jukka ja Jytämimmit. Toi on ainoa räpsy, jonka otin koko illan aikana. Aika huono vai mitä?

Monsters of Pop jatkuu perjantaina ja lauantaina (12.-13.9. 2014) Tampereella Telakalla ja Klubilla. Ohjelma tästä. Be there!

3 kommenttia kirjoitukseen Monsters of Pop 2014 alkoi ja mun korvat soi vieläkin

    1. Nimetön kommentoi:

      the hearing siis!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.